Sivut

tiistai 27. marraskuuta 2012

Unelmatorttu lemon curd -täytteellä


Unelmatorttu on kääretortuista suosikkini. Sitruunaiset maut tuovat torttuun vaihtelua ja raikkautta. 

Unelmatorttu lemon curd -täytteellä

Torttupohja:
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
100 g voita
1 1/2 dl tomusokeria
1 keltuainen
2 tl vaniljasokeria
1 rkl appelsiinimehua

Vaahdota kananmunat ja sokeri hyvin keskenään. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita taikina varovasti tasaiseksi. Kaada ja levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 10 - 15 min. Kumoa pohja leivinpaperille, jolle on ripoteltu hienoa sokeria. Poista pohjapaperi. Anna pohjan jäähtyä ennen täytteen levittämistä. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri keskenään. Lisää keltuainen, vaniljasokeri sekä appelsiinimehu. Vatkaa kuohkeaksi ja levitä torttupohjan päälle. Levitä lopuksi vielä ohut kerros lemon curdia ja kääri torttu rullalle. Laita torttu jääkaappiin, jotta täyte jähmettyy.

7 kommenttia:

  1. Lemon curdia olen tehnyt useammallakin ohjeella, mutta tuo linkin takana oleva on siitä mukava, kun ei siihen mene mahdottomasti kananmunia. Itse kannattaa tahnaa tehdä. Tulee paljon parempi maku ja koostumus, ja väriäkin on tosiaan enemmän kuin kaupan valmiissa.:) Unelmatorttu on tosi hyvää, välillä sitä vain on kiva vähän näin tuunailla. Kiitos. Lempikukilla varustettu lautasliina sopi sävyjensä puolesta hyvin taustaksi.;)

    VastaaPoista
  2. Lemon curd on niin herkkua! Viimeksi purkista oli kadonnut puolet avomiehen masuun, ennen kuin olin edes kerennyt käyttää sitä itse! :-D Varmaan hyvää myös kääretortun välissä, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ja varsinkin itse tehty. Mielellään sitä syö ihan suoraan purkistakin, mutta on sitä kiva käyttää leipomuksiinkin.:)

      Poista
  3. äärettömän herkullisen näköistä...kelpaisi vaikka Itsenäisyyspäivän kahvipöytään =)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-