lauantai 14. maaliskuuta 2015

Juustoiset bataattiröstit & sitruuna-jogurttikastike


Perunaröstejä olen joskus tehnyt itse, ja eilen sain ajatuksen tehdä röstejä bataatista. Bataatin etu rösteissä perunaan verrattuna on ainakin siinä, että bataatti kypsyy perunaa nopeammin. Perunaröstejä saakin aina paistella aika pitkään miedolla lämmöllä, jotta keskeltäkin olisi kypsää, tai sitten pitää hoitaa röstien loppukypsennys uunissa, tai käyttää röstitaikinaan jo valmiiksi kypsennettyjä perunoita. Bataatin kanssa kypsymisongelmaa ei ollut, vaan röstit kypsyivät sopivasti siinä ajassa, kun röstit saivat paistopintaa. Röstitaikinaan laitoin juustoraastetta. Kananmunien lisäksi myös juusto auttoi sulaessaan pitämään röstit kasassa. Ja antaa juusto tietenkin myös hyvää makua. Bataattiröstien lisukkeeksi tein kylmän jogurttikastikkeen, jonka maustoin sitruunalla. Kastike oli kevyttä ja raikasta, ja sopi hyvin myös bataattiröstien kanssa tarjoamilleni kalafileille.

Juustoiset bataattiröstit & sitruuna-jogurttikastike

Juustoiset bataattiröstit:
n. 1 kg bataatteja
4 dl Emmental-juustoraastetta
n. 2 tl suolaa
1 - 2 tl cayennepippuria
mustapippuria myllystä
3 kananmunaa

Paistamiseen:
voita

Kuori bataatit ja raasta hienoksi raasteeksi. Puserra raasteesta ylimääräinen neste pois siivilässä. Sekoita bataattiraasteen joukkoon juustoraaste, mausteet ja kananmunat. Kuumenna lettupannulla voita ja lisää jokaiseen lettupaikkaan reilu ruokalusikallinen röstitaikinaa. Painele röstit tiiviiksi ja muotoile reunoja. Paista ja käännä, kunnes rösteissä on molemmin puolin hyvä paistopinta.

Sitruuna-jogurttikastike:
2 dl turkkilaista jogurttia
1 sitruunan raastettu kuori
1 - 2 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
ripaus sokeria
mustapippuria myllystä

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja anna maustua viileässä ennen tarjoilua.

16 kommenttia:

  1. Bataattiohjeet kiinnostaa, osaan valmistaa sitä vain kolmella eri reseptillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sittenhän tämä resepti tuli ihan tarpeeseen.:) Bataatista saa monenlaista herkkua.:)

      Poista
  2. Kivat röstit:) Itsekin olen tehnyt bataatista ,mutta ilman juustoa ja vähän erilaisia,etenkin täällä valonjuhlan aikaan,jolloin sellaisia paljon syödäänkin.Seuraavan kerran voisi laittaa juustoa sekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Toiset käyttävät raastetta sitomaan vehnäjauhojakin, mutta itse tykkään juustosta, kun se antaa samalla makuakin.:)

      Poista
  3. Mä en ole koskaan tehnyt edes röstiperunoita, mutta ehkä aloitan röstien testaamisen näistä bataattisista versioista! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Röstiperunoista on minullakin aikaa. Tämän blogin aikaan ei ole niitä tullut tehtyä. Vaikka ovatkin hyviä, niin ei vain saa aikaiseksi tehdä. Meneehän näissä jonkin verran aikaa, vaikka nytkin kone hoiti raastamisen. Paistamiseen vain saa varata reilusti aikaa. Tämäkin oli aika reilu satsi.:)

      Poista
  4. Röstit ovat ihania ja bataatista tulee varmaan sellainen ihana pieni makeus mukaan... pitääkin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Röstit on tosi hyviä ja bataatista tulee erityisen hyviä juuri sen makeudenkin vuoksi.:)

      Poista
  5. Tätä voisi melkein testata.
    Nimim. Ei tullut perunarösteistä eilen blogikelpoisia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista sattuu. Aina ei vain onnistu tekemään julkaisukelpoista.;) Testaa pois näitä. Maltti on valttia paistamisessa. Jos menee liian aikaisin kääntämään, ei rösti välttämättä pysy kunnolla koossa. Toisaalta taas ei saa liian kauankaan paistaa samaa puolta, ettei kärvähdä.;)

      Poista
  6. Ihania! Bataatti on kyllä hyvää ja meillähän tykätään niistä bataatti-fetapaistikkeistakin, joita on tullut tehtyä blogisi reseptillä jo monta kertaa.:) Minä olen kaipaillut kasvispihvejä nyt monta viikkoa, ja tänään inspiroiduin niitä sitten paistelemaan perunamuussin kaveriksi. Taisi tehdä eilinen metsäretki hyvää kun keittiössäkin jaksoi vaihteeksi enemmän touhuta.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Bataatti on yksi parhaimmista juureksista. Usein tulee laitettua ihan vain uunissa lohkoina, ja nyt kesän myötä varmasti taas grillataan sitä usein.:) Tuossa ehti jo olla vähän pidempi kausi, kun ei kauheasti kokkausintoa ollut. Kunhan päivän ruoat sai tehtyä. Nyt taas alkaa enemmän intoa ja ideoita viriämään.:)

      Poista
  7. Oi että nams ja näitä voisi varmasti syödä tässä omintakaisessa dieetissäkin, ei jauhoja. Täytyy tutkia, sillä vaikuttavat todella herkullisilta. :))

    Aurinkoista viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutki vain, sopiiko dieettiisi. Ainakin hyviä ovat bataattiröstit.:) Kiitos samoin.:)

      Poista
  8. Näin reilua vuotta myöhemmin siun julkaisusta, yhä edelleen rakastan näitä röstejä ja teen uudelleen ja uudelleen. Kiitos yhdestä parhaimmista resepteistä ikinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Tällainen palaute tekee iloiseksi.:) Välillä sitä miettii kannattaako ollenkaan blogata, mutta tällaiset asiat auttavat jaksamaan ja jatkamaan.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-