maanantai 23. maaliskuuta 2015

Hollandaisekastike


Vihdoinkin ne ovat taas täällä! Eli parsat. Vaikka löytyyhän kaupoista nykyään parsanippuja pitkin talveakin. Mutta useimmiten talvella parsa on kallista ja niput huonolaatuisia. Nyt kuitenkin kaupassa oli jo parempaa parsaa edulliseen hintaan, joten pakkohan se parsakausi oli aloittaa. Veikkaan, että useamman viikon ajan meillä taas syödään parsaa nippu jos toinenkin. Varsinkin, kun grilli saadaan taas paikoilleen grillikatokseen, parsaa menee grilliin pekoniin kiedottuna tämän tästä. Ensimmäisillä kerroilla parsat syödään meillä aina joko hollandaise- tai bearnaisekastikkeen kanssa. Niin on meistä kaikkein parasta, mutta yhtä kahta kertaa useammin ei sesongin aikana noilla kastikkeilla herkutella. Ovat ne sen verran tuhtia tavaraa. Eilen kokeilin uudenlaista hollandaisekastikkeen ohjetta. Ohjeen löysin Glorian Ruoka & Viini -lehdestä. Tähän asti olen tottunut kastikkeisiin käyttämään huoneenlämmössä pehmennyttä voita, mutta tässä ohjeessa käytettiin kirkastettua voita. Kirkastetulla voilla kastikkeesta tulikin tosi täyteläistä ja normaalia hieman paksumpaa. Eli meidän mielestä koostumukseltaan aika täydellistä. Jostain syystä alkuperäisessä ohjeessa neuvottiin lopuksi vielä siivilöimään kastike. Itse en tuntenut siihen mitään tarvetta, joten siivilöinnin jätin pois. Kastikkeen maustoin lisäksi vielä valkopippurilla, vaikkei sitä alkuperäisessä ohjeessa mainittukaan. Valkopippuri kuitenkin mielestäni myös kuuluu hollandaisekastikkeeseen.

Hollandaisekastike

1/2 dl vettä
1 rkl valkoviinietikkaa
4 kananmunan keltuaista
200 g kirkastettua voita
2 rkl sitruunan mehua
merisuolaa myllystä
jauhettua valkopippuria

Laita vesihaude kuumenemaan: Täytä kattila vedellä niin, että vesi ei aivan kosketa päälle nostettavan metallikulhon pohjaa. Kuumenna vesi poreilevaksi. Jos et omista metallikulhoa, voit käyttää sen sijaan pientä kattilaa. Laita vesi, etikka ja keltuaiset kulhoon ja nosta se kattilan päälle. Kypsennä seosta vesihauteessa noin 5 minuuttia koko ajan vispilällä sekoittaen, kunnes se paksuuntuu emulsiomaiseksi eikä maistu enää raa’alta kananmunalta. Nosta kulho pois vesihauteesta ja lisää sula voi ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää sitruunan mehu ja mausta suolalla.

Kirkastettu voi:
Valmista kirkastettu voi sulattamalla noin 250 g voita kattilassa. Anna jäähtyä hetki ja kaada sitten kirkas, keltainen osa toiseen astiaan. Heraosan voi käyttää vaikkapa leipätaikinaan.

3 kommenttia:

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-