tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kuusenkerkkäsiirappi


Jossain vaiheessa ehdein kuin ehdeinkin  keräämään kuusenkerkkiä, vielä kun ne olivat nuoria ja pehmeitä, pientä siirappierää varten.  Liottelin kerkkiä vedessä yön yli, ja seuraavana iltana siirapin keittely sujui melkein itsekseen tv:n katselun sivussa. Kuusenkerkkäsiirapissa on hieno, havuinen aromi. Siirappi on hyvin monikäyttöistä. Sitä voi tarjota mm. lettujen tai jäätelön kanssa, ja moni kehuu sitä myöskin hyväksi flunssalääkkeeksi. Kuusenkerkissä onkin runsaasti C-vitamiinia. Tämän siirappierän maustoin vaniljasokerilla. Flunssalääkkeeksi tehtävään siirappiin sopisi hyvin mukaan vaikka inkivääri. Muistathan, ettei kuusenkerkkien kerääminen kuulu jokamiehen oikeuksiin, vaan siihen tarvitaan maanomistajan lupa!

Kuusenkerkkäsiirappi

1 l kuusenkerkkiä
1 l vettä
4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Huuhtele kuusenkerkät huolellisesti kylmällä vedellä. Laita kerkät kattilaan ja mittaa päälle vesi. Liota kerkkiä yön yli. Seuraavana päivänä kiehauta ja keitä kerkkiä liotusvedessään n. 2 tuntia. Siivilöi kerkät pois nesteestä. Lisää jäljelle jääneeseen liemeen sokeri. Kiehauta ja keitä miedolla lämmöllä n. 1 tunti, kunnes liemi hieman sakenee ja väri syvenee. Kuori keitettäessä pinnalle mahdollisesti tuleva vaahto pois. Lisää keittämisen loppuvaiheessa siirapin joukkoon vaniljasokeri. Kaada valmis siirappi puhtaaseen lasipurkkiin. Siirappi sakenee lisää vielä jäähtyessään.

2 kommenttia:

  1. Kauniin näköistä! Voisin kuvitella lettujen kanssa tämän olevan tosi hyvää!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vaniljajäätelön kanssa olen tätä jo vähän maistellut, mutta toivottavasti nyt juhannusviikonloppuna ehtisi paistelemaan muurinpohjalettuja. Kuusenkerkkäsiirappi olisi varmasti hyvää niiden kanssa.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-