sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Hirvikebab & kebabkastike


Jo pidemmän aikaa miehen kanssa on ollut puhetta siitä, että pitäisi kokeilla tehdä kebablihaa hirven jauhelihasta. Vähärasvaisuutensa vuoksi se saattaisi olla hyvä valinta kebablihaksi. Viime viikolla otin sitten alkuviikolla pakastimesta hirven jauhelihaa jääkaappiin sulamaan ja parin päivän päästä kebabliha oli kypsymässä uunissa. Hieman jännityksellä avasin jäähtyneen foliopaketin. Vaikka olin lihan pakannut tiiviisti viiteen foliokerrokseen, oli vuokaan siitä huolimatta hieman valunut nestettä. Nesteitä ei kuitenkaan ollut tullut ulos liikaa, vaan kebabliha oli ihan mahtavaa. Täydellistä. Hurjan hyvin hirvenliha sopi kebabin raaka-aineeksi. Nyt tiedän, mihin meillä hirven jauheliha tästä lähtien kuluu. Ei taida vastedes riittää enää lihapulliin ja muihin. Kebabliha syötiin tällä kertaa riisin, tomaattipohjaisen kastikkeen sekä turkkilaisen jogurtin kanssa. Lisukkeena oli vielä sipulirenkaita, pepperoneja sekä tuoresalaattia.

Hirvikebab

n. 650 g hirven jauhelihaa
2 rkl oliiviöljyä
n. 1 rkl suolaa
1 rkl rouhittua mustapippuria
1 rkl paprikajauhetta
1 tl sokeria

Laita jauheliha monitoimikoneeseen. Sekoita mausteet oliiviöljyn joukkoon ja lisää maustetahna myös monitoimikoneeseen. Anna koneen käydä, kunnes ainekset on hyvin ja tiiviisti keskenään sekaisin ja jauhelihan rakenne on rikki. Muotoile jauhelihamassa pötköksi ja kääri pötkö tiukkaan foliopakettiin. Kypsennä 100-asteisessa uunissa n. 4 tuntia. Ota paketti uunista ja anna lihan vetäytyä rauhassa paketissaan. Sen jälkeen jäähdytä ja säilytä jääkaapissa. Vuole valmiista kebablihasta veitsellä tai juustohöylällä ohuita lastuja ja lämmitä lastut uunissa tai pannulla ennen tarjoilua.

Kebabkastike

2 rkl oliiviöljyä
1 prk tomaattipyreetä
1 chili
5 valkosipulin kynttä
1 prk tomaattimurskaa
2 rkl raakaruokosokeria
1 rkl worcestershire-kastiketta
mustapippuria myllystä
cayennepippuria
suolaa

Poista chilistä siemenet ja hienonna veitsellä pieneksi. Kuori valkosipulin kynnet ja hienonna veitsellä pienellä silpuksi. Kuumenna pannulla oliiviöljy ja kuullota chiliä ja valkosipulia miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia. Älä päästä ruskistumaan! Lisää joukkoon tomaattipyree ja jatka paistamista hetki. Kaada joukkoon tomaattimurska ja mausta seos sokerilla, worcestershire-kastikkeella, pippureilla sekä suolalla. Keitä kastiketta kevyesti poreillen n. 30 minuuttia. Jos haluat kastikkeesta sileämpää, soseuta se loppuvaiheessa esim. sauvasekoittimella.

8 kommenttia:

  1. No toi ei voinu olla kuin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kebablihaa söi mielellään ihan sellaisenaankin. Oli tosi hyvää. Ensi kerralla pitää leipoa pitaleipiä seuraksi, vaikka ei riisin kanssakaan hassumpaa ollut.:)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Jos hirven jauhelihaa löytyy, niin kannattaa todella uhrata sitä kebablihaan. Hyvää tulee.:)

      Poista
  3. Kylläpä näyttää hyvältä!! Olen hirveä syönyt hirveen monta kertaa, mutten kebabina koskaan. On kyllä hyvää lihaa. Itse tein viime viikonloppuna elämäni ensimmäistä kertaa kebabia ja löi laudalta mennen tullen Suomi-kebab pikaravintolat :D Hirvestä vaan haaveillen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Hirvenliha on hyvää, ja kebabiin sopi tosi hyvin, koska on vähärasvaista ja lihassa on makua. Itse tehty kebabliha on tosi hyvää. Mihin enää kebabpaikkoja tarvitaan.;)

      Poista
  4. Voi että miten hyvältä näyttää, vähän toisenlaista kuin grilleillä. Tulee hirveä nälkä täällä blogissasi vieraillessa!;) Pitkään olen miettinyt kebabin tekoa, saas nähdä koska saan aikaiseksi! Voin kun saisi vielä jostain hirveä.. Oli varmaan tosi herkullinen annos. Pitaleivän välissä jo ihan mieletöntä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei muuten ole hajuakaan millaisia kebabannokset on grilleillä ja vastaavissa. En ole koskaan niissä kebabia syönyt. Johtunee siitä, että silloin, kun niissä on tullut käytyä, olen ollut kasvissyöjä.;) Jos joskus mennään syömään paikkaan, missä saa kebabia, pitää kokeilla.:) Tämä omatekoinen annos oli kuitenkin tosi hyvää. Ja varsinkin tuo hirvestä tehty kebabliha niin hyvää, että olisi se mennyt kylmiltäänkin ilman muita lisukkeita.:) Kebablihaa kannattaa todellakin tehdä itse. Esivalmistelut eivät vie paljoakaan aikaa. Itsekin teen kohta taas, kunhan tulee sopivaa lihaa vastaan. Kohta voisi löytyä kaupoista lampaan jauhelihaa.;) Ja ensi kerralla pitää ehdottomasti leipoa myös pitaleipiä.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-