Sivut

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Horsmankukkajuoma


Luonnonvaraisista kasveista rentun ruusu eli maitohorsma on sekin erittäin monikäyttöinen ruoanlaitossa. Esimerkiksi horsman nuoria versoja voi käyttää keväällä parsan tapaan, lehdet kelpaavat salaatteihin ja kukinnoista saa kauniin aniliininpunaista juomaa. Eilen kävin omasta metsästä poimimassa juoman ainekset, enkä ole koskaan nähnyt niin ihastuttavan punaista juomaa, kuin mitä horsman kukista tuli. Oikeaa värisävyä oli vaikea vangita valokuvaan, mutta ensimmäisessä kuvassa väri on suht lähellä oikeaa. Eikä juoma ole yhtään hassumman makuistakaan. Kärpäsetkin tuntuivat siitä olevan kovin innoissaan, koska jouduin niitä koko ajan kuvatessa hätistelemään pois lasin reunoilta. Horsmankukkajuomaa voi nauttia ihan sellaisenaan tai hieman laimennettuna, mutta yksi hyvä käyttökohde on erilaiset boolisekoitukset. Booleihin horsmankukkajuomalla saa hienon värin, ja varsinkin kesähäiden booleissa juoma olisi ihan omiaan.


Horsmankukkajuoma

1 l maitohorsman kukintoja (riivittynä varsista, mahdollisimman vähän vihreää mukaan kitkerän maun välttämiseksi)
1 limen kuori ja mehu
1 tl sitruunahappoa
2 l kiehuvaa vettä
n. 500 g sokeria tai oman maun mukaan

Kerää horsman kukintoja puhtaalta, myrkyttämättömältä paikalta. Huuhtele kukinnot huolellisesti ja laita kukinnot kuumuutta kestävään astiaan yhdessä limen kuoren ja mehun sekä sitruunahapon kanssa. Kaada päälle kuuma vesi. Anna juoman seistä huoneenlämmössä muutaman tunnin ajan. Siivilöi juoma ja sekoita joukkoon sokeri. Pullota juoma puhtaisiin lasipulloihin.

27 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Todella hienon väristä on, ja aika hyvin kestää laimentamistakin/sekoittamista muiden juomien joukkoon. Ei ihan heti väri kauheasti haalistu.:)

      Poista
  2. Todella ihanan väristä! En ole myöskään ikinä kuullut että horsmasta saa mehua! Olet kyllä oikea tietopakkaus, kiitos, olen taas hiukan viisaampi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat, hienoa että laitat näitä todellisia lähiruokaideoita jakoon!

      Poista
    2. Taru: Luonnossa vieläkin hienomman väristä. Värisävyt on joskus vaikea saada ihan kohdilleen.;) Horsmasta saa monenlaista ja tuo kukista saatava väri on ihan ainutlaatuista.:)

      Soppasirkus: Aina, kun tulee jotain laitettua, pitää postata tännekin. Luonnosta ilmaiseksi saatavia raaka-aineita kannattaa käyttää hyödyksi.:)

      Poista
    3. Hei Katja! Kokeilin tätä juomaa ja tykkäsin tosi paljon! Kiitos ihanasta ideastasi ja ohjeestasi! :)

      Poista
    4. <3 Suurkiitos tästä ihanasta reseptistä! Olen jo parina kesänä tehnyt ja juuri äsken taas. Nyt sentään KIITÄNKIN SINUA! Kippis!

      Poista
    5. Kiva kuulla, että olet innostunut tekemään juomaa.:)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikös vain. Ihan uskomattoman kaunis väri juomaan tulee.:)

      Poista
  4. Ihanan kauniin ja herkän väristä, sopisi tosiaan kesähäihin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota olisi kiva maistaa:-)

      Poista
    2. Melody: Täytyy itsekin kokeilla jotain juomasekoitusta/boolia tuosta. Häihin saisi tuosta väristä hyvän väriteeman.:)

      Jael: Tällaiset on mielenkiintoisia juttuja, aina pitää kokeilla kaikkea.:)

      Poista
  5. Väri on kyllä kauneinta mitä olen juomarintamalla nähnyt. Eikä olis kovin vaikea valmistaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On yksi kauneimmista juomaväreistä. Todella helppo on valmistaa. Ainoastaan kukkien keräämisessä on oma vaivansa.:)

      Poista
  6. Horsma on kyllä jebaa! Horsmankukka jäätelöä kannattaa myös tehdä,on meinaan hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se jännä, miten moneen horsmakin taipuu. Versojakin on tullut joskus aina syötyä niin kuin parsaa.:) Jäätelö kuulostaakin tosi hyvältä idealta! Katsotaan, jos jaksan/ehdin käydä vielä kukkia keräämässä. Vaikka voisihan tuota valmista juomaakin siinä hyödyntää.:9

      Poista
  7. No ei olisi tullut mieleenkään, ihanan värinen juoma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto tarjoaa vaikka mitä kaikkea syötäväksi kelpaavaa. Kiva olisi itsekin oppia lisää uutta. Tämä on niin kauniin väristä että.:)

      Poista
  8. Mielenkiintoista,
    todella kaunis väri juomalla, tuosta tulisikin hyvä onnittelumalja syntymäpäiville,onko juoma valmista nautittavaksi, kun se on viilentynyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaisiin juhliin tästä saisi hienoja maljoja. Juoma on valmista heti viilennyttyään.:)

      Poista
  9. Upea väri ja kauniit kuvat. Mielenkiintoinen resepti, en ole koskaan maistanut mitään missä olisi horsmaa :) Ehkä nyt tulee kokeiltua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Nyt vain horsmaakin joskus kokeilemaan. Keväällä ne pienet versot käyvät ihan parsasta. Höyryttelee vain kypsäksi ja syö vaikka voisulan kanssa.;) Ja nämä kukat on ihan mahtavia värin antajia. Johonkin täytyisi ehtiä niitä vielä hyödyntämään ennen kuin kukinta on ohi.

      Poista
  10. Kokeilin ohjetta.Maku on miellyttävä,lime antaa mukavan säväyksen juomalle.
    Ei uskoisi että on valmistettu horsmankuista.
    Kauanko hrosmankukkajuoma säilyy jääkaapissa?

    Kiitos mukavasta ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kokeilit ja pidit.:) Ei tuota makua oikein osaa kuvitellakaan ennen kuin kokeilee. Sitruunahapon ansiosta juoman pitäisi säilyä useamman kuukauden ajan, jopa yli talven. Kunhan on huolella säilötty puhtaisiin pulloihin, ja säilytetään koko ajan viileässä.:)

      Poista
  11. voi että,on kyllä kauniin värinen juoma

    VastaaPoista
  12. Onko kellaan kokemusta kuinka kauan säilyy valmiina

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-