perjantai 7. kesäkuuta 2013

Lämmin tomaatti-fetasalaatti


Tätä, alkujaan Rajamäen sivuilta löytynyttä, lämmintä tomaatti-fetasalaattia tulee tehtyä aina silloin tällöin. Salaatti on tosi hyvää esimerkiksi vaalean patongin kanssa, ja menee se myös lisukkeena muille ruoille. Grillissäkin salaattia on kesäaikaan välillä tehty, ja kivasti se grillatenkin onnistuu. Ainekset vain foliovuokaan sekaisin ja vuoka grilliin. Ohjeessa käytetään timjamia, mutta muitakin yrttejä voi vaihtelun vuoksi kokeilla. Mm. viherminttukin sopii mainiosti tomaatille ja fetalle. Tällä kertaa silppusin valmiiseen salaattiin vielä lisäksi ruohosipulia, koska sitä nyt sopivasti on yrttimaasta saatavilla.

Lämmin tomaatti-fetasalaatti

2 rs (400 g) minitomaatteja
1 pkt (150 g) fetajuustoa
3 rkl oliiviöljyä
2 - 3 rkl Rajamäen Mustapippuri Punaviinietikkaa
1 tl suolaa
2 tl sokeria
tuoretta tai kuivattua timjamia

Kuutioi fetajuusto ja ripottele kuutiot vuokaan minitomaattien kanssa. Mittaa vuokaan kaikki mausteaineet ja sekoita. Paista 225 -asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Tarjoile hyvän leivän kanssa.

10 kommenttia:

  1. Tämä on varmasti tosi hyvää ja vielä kivan näköistäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvää ja varsinkin liemi herkullista. Ja nättiä ja värikästä saa käyttämällä erilaisia tomaatteja.:)

      Poista
  2. Kaikki missä on fetaa uppoo tähän turpaan :) Oikein kiva ja helppo, mutta silti maukas ohje.

    VastaaPoista
  3. Kaikki missä on timjamia uppoaa aina! :D Tämä on yksi lemppareistani, yleensä teen kylmän version. Kerran tein tällä ohjeellasi lämpöisen ja olihan se ihan mahdottoman hyvää!
    Kunhan tämä mun rahka-parsakaali-kauteni taas loppuu teen tätä taas.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Timjami on ihana yrtti, kunhan sitä ei laita liikaa. Kylmänäkin tämä menee, mutta lämpimänä maut tulevat vielä paremmin esille.:) Minä en taitaisi pystyä rahka-parsakaalikauteen, vaikka molemmat hyviä ovatkin.;)

      Poista
  4. Sanon tämän (taas?), mutta voisin kokeilla kaikkia ohjeita blogistasi. Tämä pääsee kokeiluun toivottavasti pian, ihan on taas lempiaineksiani tässä!:) Mahtavan väristäkin tämä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Tätä kannattaa tehdä. Ohjeen löytymisen jälkeen meillä on tehty säännöllisesti. Kivan värikästä on, kun on punaista ja keltaista tomaattia.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-