lauantai 19. tammikuuta 2013

Kalamurekepihvit


Siitä huolimatta, että lahjoitamme aina osan kalasaaliistamme tuttaville, alkaa jossain vaiheessa talvea omakin pakastin olla täynnä haukifileitä. Siinä vaiheessa kaivan esille monitoimikoneen lihamyllyineen ja jauhan fileet hienoksi, ja teen kalamurekepihvejä ja/tai -pyöryköitä. Mureketaikinan joukkoon ostetaan myös lohta. Hauki itsekseen on hyvin rasvatonta ja voimakkaan makuista, joten rasvaisena kalana lohi antaa pihveille mehevyyttä ja miedontaa makua. Alkuviikolla ryhdyin tämän talven ensimmäisiin pihvitalkoisiin, ja paistelin 5 kilon taikinan pihveiksi. Nyt kalamurekepihvejä riittää taas pitkäksi aikaa.

Kalamurekepihvit

1 kg hauki- ja lohifileitä
2 kananmunaa
1 - 2 dl kermaa
1 sipuli
2 tl suolaa
1 tl sitruunapippuria
n. yhden sitruunan mehu
tuoretta tai kuivattua tilliä

Paistamiseen:
voita

Jauha kalafileet monitoimikoneessa lihamyllyllä tai käsikäyttöisellä lihamyllyllä. Jauha myös sipulit kalojen joukkoon lihamyllyn läpi. Sekoita massan joukkoon kananmunat, kerma, mausteet sekä sitruunamehu. Vaivaa mureketaikina sekaisin. Laita taikina jääkaappiin joksikin aikaa turpoamaan. Paista taikinasta ensin pieni pala maun tarkistamiseksi. Lisää tarvittaessa mausteita. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin pihvejä ja paista ne voissa pannulla molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Taikinasta voi tehdä myös kalapullia.

Kesäisin meillä grillataan usein kalahampurilaisia itse tehdyistä kalamurekepihveistä.

12 kommenttia:

  1. Kylläpä on taas herkullisen näköiset kuvat! Tuli ihan nälkä :D
    Täytyy laittaa ohje talteen, saisi taas uuden ruuan listoille. Kiitän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Nämä pihvit on hyviä, ja näihin saa upotettua isommatkin hauet.;)

      Poista
  2. Näyttääpä herkulliselta! Kalamurekepihvitkin täytyy ottaa to do-listalleni, kun on nyt tuo toimiva vuoden vanha monitoimikonekin.:) Edellinen monitoimikone oli yli 20 v. vanha ja sillä ei enää murekemassoja tehty, oli vuosien mittaan ollut niin kovassa käytössä, että lopuksi sanoi sopimuksensa irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Nämä pihvit kelpaavat useimmiten niillekin, jotka eivät kalasta muuten pahemmin välitä. Fileissä ei muutamat ruodotkaan haittaa, kun osa ruodoista jauhaantuu hienoksi, osa jää myllyyn. Meillä on todella vanha perintömonitoimikone, jota käytän ainoastaan lihamyllynä pihvien teossa. Joskus aiemmin tuli fileet jauhettua käsikäyttöisellä, mutta siinä on aika työ, jos tekee isomman määrän.;)

      Poista
  3. Herkullisen näköiset pihvit!Olen niin juuttunut suuresti rakastamiini thaimaalaisiin kalapulliin,että harvoin kokeilen jotain muuta.Lohihan on täällä tyyristä,mutta jos tekisi pienemmän satsin kun nuo näyttävät niin houkuttevilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyviä pihvejä on.:) Minä olen suunnitellut joskus kokeilevani thaimaalaisittain, mutta aina tulee tehtyä tällä vanhalla hyväksi koetulla ohjeella. Tykkään kyllä kovasti thairuokien mausta. Jospa tänä talvena vielä saisi sellaisiakin aikaiseksi, kun kalaa kuitenkin vielä parin kuukauden ajan tulee.;)

      Poista
  4. Tosi herkullisen näköisiä pihvejä. Olisinpa minäkin siinä asemassa että olis haukea pakastimessa... meiltä kun ei usein edes kaupasta sitä saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Täällä aika useinkin haukifileitä kaupassa näkee, mutta hintaa on sen verran, ettei malta ostaa. Onneksi saadaan omasta takaa.:) Luvat ja välineet tietenkin jotain maksaa, mutta kalaa tulee aina niin hyvin, että ne on äkkiä tienattu takaisin.:)

      Poista
  5. samaa mieltä kuin muut,herkullisen näköisiä pihvejä ja oli se sitruunasiikakin tosi hyvännäköistä =P haukea en ole tainnut edes maistaa :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Murekepihvit on tosi hyviä, vaikka aika paljon työtä teettävätkin, kun kokonaisista kaloista valmistaminen aloitetaan.;) Mutta mukava on tehdä aina kunnon määrä kerralla, kun hommaan ryhtyy. Valmiita pihvejä on sitten kiva ottaa tarvittaessa pakastimesta.:) Sitruunasiikakin on ihanaa. Meillä taas eilenkin syötiin haukea. Tällä kertaa voissa paistettuja fileitä.;)

      Poista
  6. Kyllä hauki yksinään riittää kalamurekepihveihin, en voi sanoa, että olisi vahvan makuista. Lohi peittää maun. Lisäpotkua antaa nokare homejuustoa päälle kun pihvit laittaa uuniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran paljon meilläkin haukea on syöty, ettei itsekään kovin vahvan makuisena pidetä, mutta moni muu pitää. Ja mureketaikinaan lohi antaa myös hyvää rasvaisuutta. Onnistuu pihvit tietenkin pelkästä hauestakin. Itse en pihveihin juustoa kaipaa, vaikka juustojen ystävä olenkin. Ja homejuustokin on aika makuja peittävä.

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-