lauantai 5. tammikuuta 2013

Appelsiini-raejuustosalaatti


Nyt alkaa appelsiinit olla täällä taas parhaimmillaan, makeita ja mehukkaita. Hintakin on jo monessa kaupassa pudonnut alle euron kilo. Jos ei kaikkia appelsiineja tule syötyä sellaisenaan, voi niistä tehdä vaikka raikkaan salaatin Pirkan ohjeen mukaan.

Appelsiini-raejuustosalaatti

3 appelsiinia
1 punasipuli
1 tlk raejuustoa

Kastike:
3 rkl öljyä
1 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl appelsiinimehua
1 tl juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa
mustapippurirouhetta
1 tl basilikaa

Kuori appelsiinit veitsellä hedelmälihaa myöten. Viipaloi appelsiinit. Kuori ja viipaloi sipuli mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Levitä appelsiini- ja sipuliviipaleet laakealle vadille. Ripottele päälle raejuusto. Sekoita kastikeainekset keskenään. Kaada kastike salaatin päälle. Anna vetäytyä hetki jääkaapissa.

6 kommenttia:

  1. Appelsiinit ovat täällä parhaimmillaan just nyt ja puut niitä täynnä;D Olen tehnyt myös joskus salaattia jossa on punasipulia ja appelsiinia,mutta fetaa.Kaunis kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa sieltä teiltä päin suuri osa appelsiineista tullakin.;) Tähän aikaan vuodesta ovat niin hyviä, että tulee syötyä paljon sellaisenaan. Näistä appelsiini-sipulisalaateista saa tehtyä monenlaisia versioita. Feta on varmasti myös hyvää joukossa, kun tuo pikkaisen suolaisuutta. Kiitos.:)

      Poista
  2. Pirteä salaatti, ja kaunis asetelma! Yksinkertaisen hyvää.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Hyvin yksinkertainen salaatti, mutta kuitenkin tosi hyvää ja raikasta, ja kivan näköistäkin.:)

      Poista
  3. Vaan onpas sattuma...meilläkin syötiin eilen liharuoan lisäkkeenä vähän samanoloista salaattia, tosin tein sen mandariineistä. Noin kauniisti en vaan minä asetellut aineksia mitä sinä. Kaunis salaatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset salaatit maistuu nyt tähän aikaan vuodesta, ja hedelmiä malttaa käyttääkin ihan eri lailla, kun ovat nyt halpoja. Täytyykin tehdä joku kerta mandariineista, saa niilläkin uutta makua.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-