Sivut

tiistai 25. syyskuuta 2012

Rukiinen mustikkakääretorttu


Mustikkapensaat tekevät satoa tosi pitkään, myöhäiseen syksyyn saakka. Edelleenkin olen saanut parin päivän välein käydä poimimassa vielä muutaman desin tuoreita mustikoita. Pensasmustikoita olen suurimmaksi osaksi pakastanut talveksi, mutta eilen halusin käyttää niitä tuoreeltaan, ja leivoin nopeasti kääretortun. Pohjan tein ruisjauhoista, koska ruis sopii hyvin mustikoiden kanssa, ja onhan ruis vehnäjauhoja terveellisempääkin. Kermavaahtotäytteinen kääretorttu oli ilmavaa ja raikkaan makuista. Pensasmustikat ovat siitä jänniä, että ne eivät värjää siihen tapaan kuin metsämustikat. Sisus pensasmustikoissa on vaalea, mutta lämmitettäessä esimerkiksi kiisseleissä, piirakoissa tai hilloissa, kuorista kuitenkin irtoaa mustikkamainen väri.

Rukiinen mustikkakääretorttu

Pohja:
4 kananmunaa
1 dl sokeria
1 1/2 dl hienoja ruisjauhoja
1 1/2 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 prk vispi- tai kuohukermaa
tomusokeria maun mukaan
3 dl mustikoita

Päälle:
tomusokeria

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, ja sekoita taikina varovasti tasaiseksi. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Kypsennä pohjaa 225-asteisen uunin keskitasolla noin 8 - 10 minuuttia. Kumoa pohja leivinpaperin päälle, jolle on ripoteltu hienoa sokeria. Jäähdytä. Vaahdota kerma vaahdoksi ja makeuta oman maun mukaan tomusokerilla. Sekoita vaahdon joukkoon mustikat. Poista pohjasta leivinpaperi ja levitä täyte pohjalle. Kääri torttu rullalle alla olevaa leivinpaperia avuksi käyttäen. Sihtaa tortun päälle halutessasi tomusokeria.

5 kommenttia:

  1. En voi sille mitään, mutta aina kun tulen tänne blogiisi, niin ensimmäinen ajatus on; Kyllä maistuisi ;)
    Ja tosiaan tämä kyllä maistuisi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sittenhän blogin tarkoitusperät on tullut hyvin täytettyä, kun juuri sellaisia reseptejä haluan täällä jakaa.:) Kääretortusta saa nopean helpotuksen vaikka täytekakun nälkään.;)

      Poista
  2. Hyvää oli, ja täytteen ansiosta hyvin keveän oloista. Hieman hankalampi vain on torttu kääräistä rullalle, kun kermavaahtoa on välissä. Pakkaa kovasti pursuamaan yli, eikä rullastakaan saa kovin tiukkaa. Mukavan nopeita ovat, ja vaihtoehtoja lukemattomasti.:)

    VastaaPoista
  3. Näyttää ihanan houkuttelevalta tämä kuva, nam! Luulin että täytteessä on jotain muutakin kun niin paksu ja mehevä sisus :) Ruiskääris on tosi maukasta, joskus olen tehnyt puolukkaisella täytteellä sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reilusti vaahtoa ja marjoja täytteenä, ja rullauksen sai tehtyä vain aika löysästi.;) Ruista täytyisi koittaa enemmänkin suosia kääretortuissa. Maukas pohja tulee. Puolukalle sopii myös hyvin.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-