tiistai 4. joulukuuta 2018

Samaskoru - lahjaksi itselle tai pukinkonttiin & arvonta

Yhteistyössä: Samaskoru


Samaskoru on kotimainen korujen verkkokauppa, joka on toiminut jo vuodesta 2014 saakka. Omien tuotteiden valmistuksen Samaskoru aloitti vuonna 2017 ja tuotteet valmistetaan Samaskorun pajalla Joensuussa. Korut ja sisustustaulut valmistetaan laserleikkaamalla. Materiaaleina käytetään puuta, savutammea ja akryylia. Olen ihastunut Samaskorun tuotteisiin ja halusin vinkata verkkokaupasta teillekin näin joulun alla, jos osa lahjoista on vielä hankkimatta. Samaskorun valikoima on huikea ja koruja löytyy joka lähtöön, sekä korvakoruja että kaulakoruja. Sisutustaulutkin ovat upeita. Kannattaa käydä katsomassa koko valikoima! Yhteistyönä sain valita viisi korua itselleni, ja lisäksi saan arpoa myös teille korun. Siitä lisää postauksen lopussa. Katsotaan ensin ne valitsemani korut.



Rakkaudesta kahviin -korvakorut savutammisina ovat ehdoton suosikkini! Ilman aamukahvia ei päivä käynnisty eikä vilkkaan lapsen perässä jaksa juosta ilman kupposta tai paria. Kahvin ystävän unelmakorut!



Pienestä asti sienestäneenä, Herkkutatti -korvakorut kolahtivat myös heti. Ja nämäkin savutammesta tehtynä todella ihanat. Nämä korvissa kelpaa lähteä syksyllä sienimetsälle. Loistava valinta intohimoiselle sienestäjälle!



Chili on ehdottomasti suosikkimausteeni ja lisäksi olen tykännyt itse kasvattaa chilejä jo vuosikymmeniä. Siispä tulipunaiset Chilin polte -korvakorut oli luonnollinen valinta. Tulista ruokaa rakastavalle sopivat korut!



Kukapa voisi vastustaa hyvää cocktailia tai vaikka mocktailia? Minä en ainakaan. Martini -korvakorut on mainiot vaikka pikkujouluihin tai kesäaikaan terassille!



Koska olen myös henkeen ja vereen luontoihminen, en voinut vastustaa eläinaiheisia korujakaan. Eläinaiheissakin Samaskorun valikoima on niin laaja, että vaikea oli valita ketuista, karhuista, peuroista, linnuista ja muista, koska kaikki korut ovat toinen toistaan hienompia. Lopulta päädyin näihin mustasta akryylista valmistettuihin Pikkulintujen päivähetki -korvakoruihin. Ihanat, vai mitä?


Samaskorun korvakorut ovat todella kevyitä ja näitäkin valitsemiani koruja löytyy eri väreissä ja eri materiaaleista tehtynä. Mikä näistä viidestä valitsemastani korvakoruista on sinun suosikkisi? Rakkaudesta kahviin, Herkkutatti, Chilin polte, Martini vai Pikkulintujen päivähetki! Kommentoi alle ja voit voittaa valitsemasi korun. Arvontaan voi osallistua 6.12.2018 saakka. Osallistumisoikeutta ei kuitenkaan ole niillä henkilöillä ja heidän perheenjäsenillään, jotka ovat olleet tekemisissä tämän kilpailun järjestelyjen kanssa!

33 kommenttia:

  1. Upeita koruja! Samas-koruja olen ihastellut, niissä on sitä jotain.
    Vaikea olisi näistä valita, jotenkin kuitenkin nuo chilit kolahti. :D

    VastaaPoista
  2. Rakkaudesta kahviin, koska se on ympärivuotinen ja päivittäinen☕terkuin rosmariini16@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Rakkaudesta kahviin,ilman sitä ei vaan tule toimeen.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  4. Pikkulintujen päivähetki -korvikset ovat ihanat! Siinä kujertelevat olalla käyttäjälleen. :)

    VastaaPoista
  5. Pikkulintujen päovähetki on suosikkini :)

    VastaaPoista
  6. Hei! Pikkulintujen päivähetki-korvikset ovat todella suloiset:)

    VastaaPoista
  7. Rakkaudesta kahviin!
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  8. Chilin polte ois huippu :)Mukana.
    nelliina (@)yahoo.com

    VastaaPoista
  9. Rakkaudesta kahviin.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Martini. Mukana arvonnassa
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Pikkulintujen päiväretki.

    SannaSorvo(a)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kauniita ovat, Chilin poltteessa on tyyliä!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  13. annafrejsdotter@gmail.com4. joulukuuta 2018 klo 17.56

    Siis apua, ihania ovat kaikki! Pikkulinnut roikkuisi niin kivasti korvissa vaan! ��

    VastaaPoista
  14. Pikkulintujen päivähetki on suosikkini 😊
    miakinnun75@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Pikkulintujen päivähetki olisivat täydelliset

    VastaaPoista
  16. Pikkulintujen päivähetki ��
    Maizzazz@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Pikkulintujen päivähetki.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Rakkaudesta kahviin -korut ihan parhaat! T. Nm. parikymmentä kupillista päivässä...

    VastaaPoista
  19. Pikkulintujen päivähetki -korut ovat kauneimmat!
    Nimim. Maria K

    VastaaPoista
  20. Pikkulintujen päivähetki! Menisi kaverille lahjaksi.

    VastaaPoista
  21. Pikkulinnut on kyllä tosi hauskat 😍

    VastaaPoista
  22. Pikkulinnut ovat ihanat! :) tiia96@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Sienet on mun juttu. Ihania korviksia kaikki.

    VastaaPoista
  24. Herkkutatit! :) <3 emja(at)live.fi

    VastaaPoista
  25. Rakkaudesta kahviin :3
    Sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Chilin polte mervik75@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Pikkulintujen päivä hetki olisi suosikkini. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Pikkulintujen päivähetki :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  29. Näyttää ihanan kevyiltä koruilta! Olen myös mieltynyt puukoruihin. Näistä suosikkini varmasti ovat nuo kahvikupit. Aivan ihana lahjaidea myös, täytyykin pitää mielessä.
    https://www.sussie.fi/tuote-avainsana/puukoru/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on mukavan kevyitä. Jopa isoimmat korvakorut niin keveitä, ettei paljon tunnekaan niiden roikkuvan korvissa. Puukorut on ihanimpia ja minunkin suosikkini noista on kahvikupit.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-