maanantai 10. syyskuuta 2018

Suklaavadelmat



Puutarhavadelmien aika on jo jonkin aikaa ollut ohi, mutta nyt on marjomisvuorossa syysvadelmat. Meillä syysvadelmaa ei kasva, vaikka aikeissa kyllä on istuttaa sitäkin vielä joskus tulevaisuudessa penkki tai pari. Koska omassa pihassa syysvadelmia ei vielä ole, kävin verottamassa anoppilan pensaita. Lapsi, kun tykkää syödä marjansa tuoreena, niin pitää koittaa saada tuoreita marjoja niin pitkään kuin mahdollista.



Kaapissa oli avattu levy tummaa suklaata. Niinpä päätin tehdä lapsen vadelmista entistä herkullisempia. Sulatin siis suklaan ja pursottelin noiden isojen ja kauniiden syysvadelmien sisälle. Nyt lapsi toivoo vadelmansa suklaatäytteellä jatkossakin. Ja olihan suklaavadelmat niin hyviä, että meille vanhemmillekin maistui. Tummalla suklaalla ja vadelmalla on syntisen hyvä liitto!



Suklaavadelmat

tuoreita vadelmia
tummaa suklaata

Paloittele suklaa ja sulata palat vesihauteessa. Lusikoi sula suklaa tyllapussiin ja leikkaa kärkeen reikä (voit myös käyttää sopivaa tyllaa apuna). Pursota suklaata vadelmien sisälle ja laita vadelmat hetkeksi jääkaappiin ennen tarjoilua, jotta suklaa jähmettyy.


4 kommenttia:

  1. Nami! Näitä joskus pakko testata :) Hyvää viikon alkua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa vaan. Tulee hyviä pikkuherkkuja. Kiitos.:)

      Poista
  2. Oho onpas ihanan simppeli ja huippuherkullinen idea! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä käy hyvin myös vaikka kakun päällekin.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-