perjantai 27. heinäkuuta 2018

Suklaa-majoneesikakku


Vadelmat kypsyvät pensaissa vauhdilla. Aika paljon on pieniksi jääneitä marjoja, mutta määrällisesti sato vaikuttaisi aika samalta kuin muinakin vuosina. Ei siis kuivuus ole kovin pahasti haitannut. Enemmän haittaa tämä kova helle. Ei millään jaksaisi auringon porotuksessa kerätä kaikkia marjoja talteen. Onneksi kakkua varten vadelmat on äkkiä poimittu. Mies haikaili vadelmakakun perään, ja minä pääsin vihdoin kokeilemaan kakkua, jonka löysin netistä jo joskus vuosi sitten. Kakku on kylläkin enemmän suklaa- kuin vadelmakakku, mutta mitäs pienistä. Tästä kakusta tuli nimittäin todella herkullinen! Kakku on mehevämpääkin mehevämpää taikinaan tulevan majoneesin ansiosta. Kakku on myös tosi helppo ja vaivaton leipoa. Vatkainta ei tarvita. Riittää, kun sekoittelee ainekset keskenään tasaisesti sekaisin vaikka lusikalla. Alkuperäisen ohjeen käänsin ja muutin mitat kupeista deseihin noin suurinpiirtein. Ohjeesta poiketen maustoin taikinan vielä rommiaromilla, ja se kannatti, rommin maku sopi kakkuun täydellisesti. Ohjeella tulee pieni kakku. Kakku leivotaan 15 cm:n vuokaan. Pienestä koosta huolimatta kakku on riittoisa. Pieni siivu riittää hyvin kahvin kanssa. Niinkuin useimmat kakut, tämäkin suklaa-majoneesikakku on seuraavana päivänä entistä parempaa.

Suklaa-majoneesikakku

Pohja:

3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
0,6 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
1 tl ruokasoodaa
1,8 dl hyvää majoneesia (ei kevytversioita)
1,8 dl vahvaa kahvia
maun mukaan rommiaromia

Kuorrutus:
100 g suklaata
125 g voita
130 g tomusokeria
1,5 tl vaniljauutetta

Lisäksi:
vadelmia
suklaarouhetta

Mittaa kulhoon vehnäjauhot, sokeri, kaakaojauhe ja ruokasooda. Sekoita ne keskenään. Lisää joukkoon majoneesi ja kahvi, ja sekoita taikina tasaiseksi. Mausta taikina rommiaromilla. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan (halkaisija 15 cm). Paista kakkua 175 asteessa n. 30 - 60 min, kunnes taikina ei enää tartu tikkuun kokeiltaessa. Anna kakun jäähtyä. Valmista kuorrutus. Paloittele suklaa ja sulata vesihauteessa. Anna jäähtyä. Vaahdota huoneenlämpöinen voi. Lisää joukkoon tomusokeri ja vatkaa pari minuuttia. Sekoita joukkoon vaniljauute. Lisää sulatettu suklaa ja vatkaa vielä pari kolme minuuttia. Levitä kuorrutetta kakun reunoille ja päälle. Pursota loppu koristeeksi. Lisää päälle vadelmia ja reunoille suklaarouhetta.


4 kommenttia:

  1. Tämä ohje pitääkin laittaa talteen. Meillä kun käy paljon lapsileipureita ja tämä on juurikin ihanan simppeli myös niille nuorimmille leipureille! :)
    Näyttää ja kuulostaa niiiiin herkulliselta!!

    VastaaPoista
  2. Tämä on nyt testattu ja syötykin 😋 Oli älyttömän hyvää ja makiaa! Kiitos ohjeesta! 😊

    VastaaPoista
  3. Mä oon kerran tehnyt majoneesista suklaakakun ja voi että kun siitä tuli hyvää. Se pohja oli ihanan pehmeä ja mehevä. Sun kakku näyttää tosi tosi herkulliselta, ja tuo kuorrute, slurps!
    Mulla on ollut marjojen kanssa sama ongelma. Punaherukkapensaan marjat uhkaavat kovin kypsyä jo liikaakin, kun en ole helteen takia jaksanut kökkiä pensaissa. Mutta onneksi pian viilenee :)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-