tiistai 1. toukokuuta 2018

Donitsit uunissa


Täksi vapuksi en viitsinyt paistaa munkkeja, koska kun öljyssä jotain alkaa paistamaan, ei hommaan viitsi ihan pienen määrän takia ryhtyä. Niinpä munkkeja olisi tullut syötyä ihan liian paljon. Munkkien sijaan halusin kokeilla donitseja, jotka paistetaan uunissa. Uunissa paistettaviin donitseihin käytin Soppa365 -sivuston ohjetta. 12 pienen donitsin donitsipeltiä minulla ei (vielä) ole, mutta kaapista löytyy pelti, jolla sain hyvin tehtyä 6 hieman isompaa donitsia. Donitsitaikinaa varten ainekset vain sekoitettiin yhteen ja pursotettiin öljytylle pellille. Paiston jälkeen donitsit voideltiin voisulalla. Ihan mielettömän helppoa ja nopeaa verrattuna perinteisiin öljyssä paistettuihin munkkeihin ja donitseihin! Maku uunissa paistetuissa donitseissa ei ole täysin sama kuin öljyssä paistetuissa, mutta herkulliset leivonnaiset näinkin saa aikaiseksi. Ja erilaisilla kuorrutteilla makua saa lisää. Nämä vappuaaton donitsit dippasin suolakinuskiin, koska jääkaappiin oli jäänyt puoli purkkia kuohukermaa. Joukkoon vain saman verran fariinisokeria ja noin vartin keittäminen kinuskiksi. Lopuksi lisäsin joukkoon tilkan voita sekä sopivasti sormisuolaa. Suolakinuski riitti juuri sopivasti kuudelle donitsille. Uunissa paistettavia donitseja tulee varmasti tehtyä toistekin ja erilaisin kuorruttein. Varmaan pitää se oikea donitsipeltikin hankkia.


 Donitsit uunissa
(6 isoa, tai 12 pientä)

1 dl piimää
1 dl sokeria
1/2 dl ruokaöljyä
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
1/4 tl suolaa
1 appelsiinin kuori tai 2 tl kardemummaa

Lisäksi:
öljyä pellin voiteluun
50 g voita

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele donitsipellin kolot öljyllä. Sekoita kulhossa piimä, sokeri, öljy ja kananmuna. Yhdistä toisessa kulhossa jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe, sooda ja suola. Raasta appelsiinin oranssi kuoriosa hienoksi raasteeksi ja lisää se jauhoseokseen. Tai lisää joukkoon kardemumma. Sekoita jauhoseos ja nesteet nopeasti tasaiseksi taikina. Kauho taikina pursotinpussiin ja pursota donitsipellin koloihin. Täytä kolot noin puoleenväliin. Paista donitseja uunissa 7 - 8 minuuttia. Sulata voi. Kumoa donitsit leivinpaperille ja voitele ne voisulalla. Anna donitsien jäähtyä noin puoli tuntia ennen kuorruttamista. Valmista haluamasi kuorrute. Kasta donitsi kuorrutteeseen ja koristele donitsit kuivatuilla marjoilla, kookoshiutaleilla ja nonparelleilla.


3 kommenttia:

  1. Nää on siis ihan älyttömän kauniita tuolla sun vuoalla tehtynä, ihan kuin pieniä kahvikakkuja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vuokapelti on juuri sellainen, millä saisi kerralla kuusi minikakkua. En enää muista minkä niminen tarkalleen. Olen ostanut sen jo vuosia sitten ja tuolla se on ollut lähes käyttämättä. Kerran olen sillä tehnyt Runebergin torttuja. Donitsien tekoon sopi tosi hyvin. Tuli sellaisia normaalikokoisia donitseja ja kiva pinta.:) Siitä huolimatta haluan myös donitsipellin. Saa tehdä sitten myös pieniä donitseja.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-