sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Marenkipullat eli laskiaispullat italialaisella marengilla & tyrnihillolla


Lähes joka vuosi olen testaillut uusia täytteitä laskiaispullissa. Tällä kertaa piti pitäytyä vain niissä perinteisissä, mantelimassa- ja hillopullissa, mutta uusi täyteidea juolahti mieleeni kuin varkain. Olihan sitä sitten kokeiltava. Eli italialaista marenkia. Makean marengin seuraksi halusin jotain kirpeää, joten keittelin marenkipullia varten pienen erän tyrnihilloa. Tyrnihillo sopikin hyvin makupariksi. Yhtä hyvin marengin kanssa voisi pulliin laittaa myös jotain sitruunaista tai vaikka puolukkaista. Pääasia, että marengin seuralaisessa on kirpeyttä. Rakastan marenkia, joten ihme, ettei marenkipullaidea ole aiemmin mieleeni tullut. Pullataikinaan laitoin sokeria vähemmän kuin normaalisti, ja hyödynsin marengista ylijäävät keltuaiset. Puolet keltuaisista lisäsin taikinaan ja lopuilla voitelin pullat. Kun marenkia pursottaa pullien väliin maltillisesti, ei marenkipullista tule yltiömakeita. Mahdollisesti ylijäävän marengin voi hyvin pakastaa pursotinpussissaan ja käyttää myöhemmin johonkin muuhun. Jännä nähdä tuleeko marenkipullistakin hitti 5 - 10 vuoden kuluttua. Kunhan muutkin keksivät idean. Yksi tämän vuoden hiteistähän on ollut banoffee-pulla. Banoffee-täytteistä laskiaispullaa ehdein kokeilemaan jo vuonna 2011, kun osallistuin banoffee-pullalla kilpailuun, missä haettiin laskiaispulliin uusia täytteitä. Se oli edellisen blogini aikaa ja tännekin siirsin banoffee-pullareseptin jo vuonna 2013. Joskus sitä onnistuu olemaan peräti aikaansa edellä. Ehkäpä näin käy myös nyt marenkipullien kanssa.


Marenkipullat eli laskiaispullat italialaisella marengilla & tyrnihillolla

Pullataikina:
5 dl maitoa
 1 1/2 dl sokeria
2 keltuaista
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
2 ps kuivahiivaa
n. 12 dl vehnäjauhoja
150 - 200 g voita

Voiteluun:
2 keltuaista
tilkka kylmää vettä

Päälle:
hienoa sokeria

Väliin:
tyrnihilloa

Italialainen marenki:
4 valkuaista
2 1/2 dl sokeria
1/2 dl vettä

Lisäksi:
tomusokeria

Sekoita +42-asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) maitoon keltuaiset, sokeri, kardemumma ja suola. Vispilöi taikinanesteeseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää loput jauhot ja pehmennyt voi. Alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 40 minuuttia. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo niistä tangot. Jaa kumpikin tanko paloiksi. Pyörittele palat pikkupulliksi ja nosta pellille leivinpaperin päälle. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia. Sekoita keltuaisten joukkoon tilkka kylmää vettä ja voitele pullat. Ripottele pinnalle hienoa sokeria. Paista pullat uunin keskitasolla 225 asteessa n. 10 - 15 min. Jäähdytä. Valmista italialainen marenki. Vaahdota valkuaiset kulhossa kovaksi vaahdoksi. Mittaa kattilaan sokeri ja vesi. Kiehauta ja keitä, kunnes liemi on 110-asteista (n. 5 - 8 min.). Kaada sokeriliemi ohuena nauhana koko ajan vatkaten valkuaisvaahtoon. Vatkaa, kunnes seos on paksua. Jatka vatkaamista, kunnes marenki on huoneenlämpöistä. Halkaise pullat ja lusikoi pullapohjien päälle hieman tyrnihilloa. Pursota italialaista marenkia reunoille. Ruskista marenkipinnat varovasti kaasupolttimella. Nosta päälle pullakannet. Siivilöi pullien päälle hieman tomusokeria ja tarjoile heti.


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! En ymmärrä, miten en ole ennen tullut ajatelleeksi marenkia näihin.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-