perjantai 25. elokuuta 2017

Lihavoileipäkakku


Olen taas pitkän tauon jälkeen innostunut tekemään voileipäkakkuja, kun keväällä huomasin kuinka suht vaivattomasti ja nopeasti ne valmistuvat. Ja kuinka hyviäkin voileipäkakut ovat! Jos saisi valita palasen vain jommasta kummasta, täytekakusta tai voileipäkakusta, saattaisin jopa kallistua voileipäkakkuun, vaikka makean perään yleensä olenkin. Jos täytekakku on kahvipöydän kuningatar, voileipäkakku on ehdottomasti sen kuningas!


Alunperin aioin tehdä kinkkuvoileipäkakun jostain kinkkuleikkeleestä. Syntymäpäiviä edeltävä viikko vain oli miehellä töiden vuoksi niin kiireinen, ettei yhdessä ehditty kaupassa käymään ja olin sen varassa, että mies käy ostoslistani kanssa kaupassa. Ja sieltä kaupastahan tulee sitten mitä vaan siitä huolimatta, vaikka kuinka tarkan ostoslistan olisi kirjoittanut. Ensimmäisellä kerralla kinkkuleike oli härän kylmäsavupaistia, toisella kerralla porsaan kylmäsavupaistia. Kolmatta kertaa en enää uskaltanut kokeilla, olisin varmaan saanut jotain kalkkunaa, niin käytin voileipäkakkuun molemmat kylmäsavupaistit. Kylmäsavupaistithan sopivat voileipäkakkuun hyvin, koska niissä on paljon makua. Olisin silti muuten vain halunnut välillä tehdä kakun ihan vain kinkkuleikkeleestäkin. Maukas voileipäkakku tästäkin tuli lapsen 2-vuotissyntymäpäiville. Pikkaisen matala, koska laitoin leipäkerroksia vain kolme, mutta siitä huolimatta kakku oli riittoisa ja reilun kokoinen, koska tein sen isoimpaan irtopohjavuokaani.


Lihavoileipäkakku

Pohja:
n. 1,5 pkt  Reilu graham-paahtoleipää

Kostutukseen:
n. 2 1/2 dl kasvislientä

1. täyte:
100 g porsaan kylmäsavupaistia
200 g aurinkokuivattu tomaattituorejuustoa
150 g ranskankermaa
1 punainen paprika

2. täyte:
100 g härän kylmäsavupaistia
200 g ruohosipulituorejuustoa
150 g ranskankermaa
1 suolakurkku

Kuorrutus:
1 dl vispikermaa
200 g ruohosipulituorejuustoa

Koristeeksi päälle:
porsaan kylmäsavupaistia
härän kylmäsavupaistia
kurkkua
kirsikkatomaatteja
lehtipersiljaa
basilikaa

Tee ison irtopohjavuoan pohjalle kerros paahtoleivistä leikaten, kostuta kevyesti kasvisliemellä. Valmista ensimmäinen täyte. Sekoita keskenään aurinkokuivattu tomaattituorejuusto ja ranskankerma. Hienonna joukkoon porsaan kylmäsavupaisti, mutta ota muutama leikkele talteen koristelua varten. Kuutioi paprika pieneksi ja sekoita täytteeseen. Levitä täyte leipien päälle vuokaan. Tee uusi leipäkerros, kostuta ja valmista toinen täyte. Sekoita keskenään ruohosipulituorejuusto ja ranskankerma. Hienonna joukkoon härän kylmäsavupaisti, mutta ota muutama leikkele talteen koristelua varten. Kuutioi suolakurkku pieneksi ja sekoita täytteeseen. Levitä täyte leipien päälle vuokaan. Tee päällimmäiseksi vielä leipäkerros ja kostuta. Peitä vuoka tuorekelmulla ja laita jääkaappiin yön yli kevyt paino päällä. Poista kakku vuoasta. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Levitä kuorrutus kakun päälle ja  koristele kakku lopuksi haluamallasi tavalla.


3 kommenttia:

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-