tiistai 3. tammikuuta 2017

Munaton makaronilaatikko


Kyllä loppuvuoden juhlinnan jälkeen on kiva palata taas arkeen. Ja miten hyvältä arkiruoat taas maistuvatkaan kaiken sen herkuttelun jälkeen. Eilen tein päivälliseksi makaronilaatikkoa. Makaronilaatikon olen tehnyt ennen aina munamaitoon, mutta nyt halusin kokeilla millaista laatikosta tulee lihaliemellä. Kananmunatkin jätin laatikosta pois. Meidän jälkikasvulle ei kananmunan valkuainen jostain syystä sovi, niin pitää alkaa pikkuhiljaa kokeilemaan myös munattomia versioita ruoista. Jauheliha-makaroniseoksen joukkoon sekoitin rasiallisen tuorejuustoa. Ajattelin, että se saattaisi kananmunien puuttuessa hieman sitoa aineksia yhteen. Ja antaa juusto tietenkin myös makua. Käytin laatikkoon chili-paprikatuorejuustoa, mutta laatikkoon voi valita muunkin makuisia juustoja. Valinnan varaahan niissä nykyään riittää. Laatikkoon en laittanut nyt mausteita sen kummemmin kuin suolaa. Tuorejuusto sai hoitaa lopun maustamisen lihaliemen kanssa. Laatikon voi tietenkin halutessaan maustaa ronskimminkin. Tuorejuustosta huolimatta makaronilaatikosta tuli irtonaisempaa kuin munamaidolla, mutta ei se haitannut. Hyvää laatikko silti oli.

Munaton makaronilaatikko

400 g makaronia
1 - 2 rkl ruokaöljyä
400 g naudan jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
1 - 2 tl suolaa
200 g chili-paprikatuorejuustoa (tai jonkun muun makuista tuorejuustoa)
7 dl lihalientä

Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna pannulla ruokaöljy ja ruskista jauheliha. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Kuori ja raasta porkkanat. Lisää sipulit ja porkkanaraaste pannulle ruskistetun jauhelihan joukkoon ja jatka paistamista, kunnes sipuli ja porkkana pehmenee. Mausta seos suolalla. Sekoita jauhelihaseos keitinvedestä valutetun makaronin joukkoon. Sekoita tuorejuusto tasaisesti kaikkien ainesten joukkoon. Levitä jauheliha-makaroniseos uunivuokaan ja kaada päälle lihaliemi. Kypsennä uunissa 200 asteessa n. 1 tunti.

6 kommenttia:

  1. Hej. Tämä ohje kyllä tulee testattua, vaikuttaa niin hyvälle ja toinen syy, ukko kun ei yhtään välitä munamaito ruuista. Kiitän siis ohjeesta :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa pois vaan. Ihan hyvää laatikkoa tuli näinkin, vaikka munamaito-laatikkoon on vallan tottunut.:)

      Poista
  2. Hyvänkuuloista. Pitää meillekin tehdä ensi kerralla tällainen munaton ja tuorejuustolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Vaihtelu virkistää ja eri juustoilla saa liemen lisäksi uutta makua.:)

      Poista
  3. Makarooneja ei tarvitse keittää etukäteen. Kypsyvät lihaliemessä samalla kertaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tehdä noinkin. Itse tykkään keittää makaronit ensin.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-