keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Pumpkin spice latte


Talvi tekee tuloaan ja ilmat ovat kylmenneet. Jopa luntakin täällä on satanut jo parina päivänä hieman. Varsinkin ulkoilun päätteeksi tekee mieli kuumaa juotavaa. Se lämmittää hetkessä, jos ulkona on päässyt vilu yllättämään. Ilman kahvia en taitaisi tätä nykyä tulla toimeen. Aamulla tarvitaan kupillinen kahvia, jotta koneen saa käyntiin. Päivän mittaankin kahvia pitää saada kerran tai kaksi vähintään. Välillä kuitenkin tavallinen kahvi kyllästyttää, mutta kahviinkin saa monenlaista vaihtelua. Esimerkiksi monet mausteet sopivat kahviin erinomaisesti. Tähän vuoden aikaan sopii kahvin maustajaksi pumpkin spice -mausteseos, eli samat mausteet, joita käytetään kurpitsapiirakassa. Mausteinen kahvinautinto kruunataan lopuksi kermavaahdolla.

Pumpkin spice latte

3 dl kuumaa kahvijuomaa
oman maun mukaan täysmaitoa
oman maun mukaan sokeria
1 tl jauhettua kanelia
1/4 tl jauhettua muskottipähkinää
1/4 tl jauhettua inkivääriä
1/4 tl jauhettua neilikkaa

Päälle:
kermavaahtoa

Keitä kahvi ja kaada se kuppiin. Kaada joukkoon oman maun mukaan maitoa, ja makeuta kahvi sokerilla mielesi mukaan. Sekoita keskenään mausteet ja sekoita osa kahvin joukkoon. Jätä mausteseosta hieman kermavaahdon päälle. Lusikoi tai pursota kahvin päälle kermavaahtoa ja siivilöi päälle loput mausteseoksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-