perjantai 7. lokakuuta 2016

Omenaruusut


Omenaruusut olivat vuosi sitten suuressa suosiossa. Niiden tekemistä teki mieli kokeilla jo silloin, mutta pientä näpertelyä vaativaa leipomista ei jaksanut vastasyntyneen hoidon lomassa aloittaa. Omenatkin olisi pitänyt huonona satovuotena hakea kaupasta, joten omenaruusujen leipominen jäi tulevaisuuteen.


Tänä vuonna saimme runsaan omenasadon, ja koska noita myöhäisempiä lajikkeita meillä edelleenkin hyvin riittää, pääsin vihdoin omenaruusut toteuttamaan. Näihin näyttäviin leivonnaisiinhan ei montaa ainesta tarvita. Vain voitaikinaa, aprikoosimarmeladia ja omenoita, sekä pientä vaivan näköä.

 

Omenaruusut
(12 kpl)

6 voitaikinalevyä
3 - 5 punaista omenaa
kiehuvaa vettä
tilkka sitruunamehua
aprikoosimarmeladia

Päälle:
tomusokeria

Sulata voitaikinalevyt. Levyjen sulaessa poista omenoista siemenkodat, leikkaa omenat puoliksi, ja leikkaa puolikkaat sitten mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Laita omenasiivut kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä sekä tilkka sitruunamehua. Anna siivujen pehmetä vedessä n. 5 min.. Leikkaa sulaneet voitaikinalevyt pituussuunnassa kahtia. Kaulitse taikinasuikaleita hieman pidemmiksi ja leveämmiksi. Levitä taikinasuikaleille ohut kerros aprikoosimarmeladia. Lado omenasiivuja taikinasuikaleen toiselle laidalle niin, että siivujen pyöreät reunat tulevat hieman ulos taikinan reunasta. Nosta toinen reuna kaksinkerroin omenasiivujen päälle, ja kieritä rullalle. Nosta rullat paperisiin muffinivuokiin muffinipellille. Kypsennä omenaruusuja 175 asteessa uunin alatasolla 45 - 50 min., kunnes taikina on kypsynyt. Siivilöi jäähtyneiden omenaruusujen päälle tomusokeria.


8 kommenttia:

  1. Onpas kauniita! Minusta ei taitaisi olla näitä näpertelemään. Ihailen vain muiden aikaan saannoksia.

    VastaaPoista
  2. Oioi, nyt on niin kaunista, nam..♥

    VastaaPoista
  3. Todella kauniita! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Tein vastaavia kesäkurpitsasta ja olivat älyttömän maukkaita, varsinkin tuoreena! Omenaversio on mulla vielä kokeilematta, mutta ovat varmasti hyviä. Nämä on kyllä todella kauniita :)
    http://taikakakut.blogspot.fi/2016/06/kesakurpitsapiiraat-10kpl.html

    VastaaPoista
  5. Miten kaunista ja värikästä!

    VastaaPoista
  6. Aivan uskomattoman kauniita nuo :-)

    VastaaPoista
  7. En voi muuta kuin yhtyä muiden sanoihin, äärimmäisen kauniita :)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-