keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Omenanyytit & inkiväärikastike


Mustarastaat ja tilhiparvet ovat viime päivinä ahkerasti herkutelleet talviomenapuussamme, jonka oksilta vielä viimeisenä pihamme puista hedelmiä löytyy. Vaikka linnut ovatkin omenoita suuret määrät syöneet, on sieltä vielä meillekin hedelmiä riittänyt. Eilen tein omenoista omenanyyttejä, jotta sain omenaruusuista ylijääneet voitaikinalevyt käytettyä pois. Omenaruusuista jäi myös aprikoosimarmeladia, joten sitäkin käytin nyytteihin hieman. Omenanyytit vaativat ehdottomasti jotain lisuketta seurakseen. Vaniljajäätelö tai -kastike sopivat nyyttien seuraksi, mutta minä tein tällä kertaa inkiväärikastiketta. Kastike tehdään ihan samalla tavalla kuin vaniljakastikekin, mutta vanilja korvataan inkiväärillä. Inkiväärikastike sopii makunsa puolesta loistavasti juuri omenajälkiruokien lisukkeeksi.


Omenanyytit & inkiväärikastike
(4 kpl)

Omenanyytit:
2 voitaikinalevyä
2 - 3 rkl aprikoosimarmeladia
4 omenaa
4 rkl fariinisokeria
2 rkl kookoshiutaleita
2 rkl kaurahiutaleita
1 tl kanelia

Voiteluun:
1 kananmuna

Päälle:
raesokeria

Inkiväärikastike:
4 dl täysmaitoa
1/2 dl sokeria
3 kananmunan keltuaista
1 rkl maissijauhoa
n. 1/2 tl inkiväärijauhetta

Sulata taikinalevyt ja leikkaa ne kahtia. Kaulitse taikinaneliöt ohuemmiksi ja niin isoiksi, että omenat mahtuvat sisään. Sivele neliöille ohut kerros aprikoosimarmeladia, muttei ihan reunoihin saakka. Poista omenoista siemenkodat. Sekoita keskenään fariinisokeri, kookos- ja kaurahiutaleet sekä kaneli. Aseta omenat taikinaneliöiden keskelle ja täytä kolot täyteseoksella. Nosta taikinaneliöiden kulmat omenoiden päälle ja nipistä tiukasti yhteen. Sulje taikinareunat ja käännä omenat uunipellille saumat alaspäin. Voitele omenat kananmunalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Kypsennä uunin alatasolla 200 asteessa n. 25 min., kunnes taikinassa on väriä. Mittaa paksupohjaiseen kattilaan inkiväärikastikkeen ainekset. Sekoita ne hyvin keskenään sekaisin ja laita kattila liedelle. Kuumenna koko ajan sekoittaen. Kun kastike pulpahtaa ja alkaa sakeentua, nosta kattila liedeltä ja jäähdytä. Tarjoile inkiväärikastike jääkaappikylmänä lämpimien omenanyyttien kera.


6 kommenttia:

  1. Tuo on niin herkkua:) Olen joskus kauan sitten tehnyt,ja myös syönut jossain ,ja aina yhtä hyvää:)Kiva lisäys tuo inkivääri,jota rakastan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvää. Nyt tuli niin paljon omenoita, että monenlaisia omenaherkkujakin pääsi tekemään. Inkiväärikastike on kivaa vaihtelua vaniljakastikkeelle.:)

      Poista
  2. Nam! Näyttää herkulta. Ompot on ihania.

    VastaaPoista
  3. Ihanan nostalginen herkku....mullakin on mielessä ollut tehä lähiaikoina jonkinlaisia nyyttejä. Tykkään tehä semmosen kotekoisen nopean taikinan näihin. Harvemmin tulee tuollaista kastiketta maustettua muilla mausteilla kuin vaniljalla...joskus kardemummalla...pitääpä kokeilla inkiväärilisä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenanyytteihin voi hyvin käyttää muitakin taikinoita. Äitini sanoi tehneensä aikoinaan pullataikinasta. Voitaikina on kätevä kiireessä tai jos haluaa pakastimessa olevista taikinalevyistä eroon.:) Kokeile sinä inkiväärilisällä, minä kokeilen ensi kerralla kardemummalla.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-