sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Rusakkopata


Rusakon metsästys alkoi ja meidän pataamme päätyi appiukon ampuma rusakko, joka vietti yltäkylläisen kesän anoppilan kasvimaata verottaen. Hyvin syöneen rusakon seuraksi laitoin pataan porkkanaa, sipulia, kantarelleja sekä pekonia. Punaviinipohjaisessa liemessä ainekset saivat muhia uunin miedossa lämmössä useamman tunnin. Lihasta tuli niin mureaa, että reseptiä olisi hyvin voinut kutsua nyhtörusakoksikin. Rusakkopadan kanssa ei tarvittu muuta kuin keitettyjä perunoita sekä loppu punaviini ruokajuomaksi.

Rusakkopata

1 rusakko
1 pkt pekonia
4 porkkanaa
2 isoa sipulia
n. 1 l kantarelleja
suolaa
mustapippuria myllystä
rosmariinia
20 katajanmarjaa
2 - 3 laakerinlehteä
5 dl lihalientä
5 dl punaviiniä

Lisäksi:
persiljaa

Paloittele rusakko kahdeksaan osaan. Jos et ole aiemmin rusakkoa paloitellut, netistä löytyy siihen hyviä ohjeita. Ruskista palat pannulla ja siirrä isoon uunivuokaan tai -pataan. Paloittele pekoni ja ruskista palat. Siirrä ruskistettu pekoni pataan. Paista kantarellit ja lisää pataan. Kuori porkkanat ja sipulit, ja leikkaa isoiksi lohkoiksi. Siirrä lohkot pataan. Mausta ainekset suolalla, mustapippurilla ja rosmariinilla. Lisää joukkoon katajanmarjat sekä laakerinlehdet. Kaada päälle lihaliemi sekä punaviini. Peitä pata kannella tai foliolla ja kypsennä uunissa 150 asteessa 4 - 5 tuntia. Jos haluat lihaan lisää väriä, ota loppuvaiheessa kansi pois päältä. Ota pata uunista ja ripottele päälle hienonnettua persiljaa.

1 kommentti:

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-