maanantai 11. heinäkuuta 2016

Inkiväärillä maustettu uuniraparperihillo & raparperikääretorttu


Puutarhan ja metsän antimet innostavat säilömään kesän makuja talteen talvella nautittavaksi. Kesällä keitetyt mehut ja hillot, sekä muut säilykkeet maistuvat talvella, ja tuovat monipuolisuutta ruokatarjontaan. Kaikkea satoa ei aina myöskään pysty syömään heti tuoreeltaan, joten on järkevääkin säilöä osa myöhempää käyttöä varten.


Mehujen ja hillojen teko on helppoa kuin mikä. Säilöntään kannattaa aina valita mahdollisimman laadukkaat raaka-aineet, ei niitä parhaimmat päivänsä nähneitä. Sokerin kanssa ei kannata säästellä, koska juuri sokeri on se, mikä auttaa säilykettä säilymään. Kannattaa siis seurata suosituksia kuinka paljon sokeria neuvotaan käyttämään kiloa tai litraa kohden. Kun vielä säilytysastiat, pullot tai purkit, on huolellisesti pesty ja steriloitu, säilyke säilyy hyvänä pitkään. Dansukkerin sivuilta löytyy hyviä neuvoja ja vinkkejä hillojen tekemiseen.

 

Omien säilykkeiden teossa hauskinta syömisen ohella on se, kun saa kehitellä mitä erilaisimpia makuyhdistelmiä. Koska aiemmin keittelemäni inkivääri-raparperimehu osoittautui hyväksi ja raikkaaksi, käytin samaa makuparia myös pieneen hilloerään. Samalla testasin, miten raparperihillon teko onnistuu uunissa. Uunissa olen aiemmin tehnyt omenahilloa sekä paahdettua tomaattihilloa. Uuni tuo yleensä raaka-aineista maut keittämistä paremmin esille. Todella vaivatontakin uunihillon tekeminen on. Raparperihillossakin ainekset vain sekoitetaan uunivuokaan, laitetaan vuoka uuniin, ja pari kolme kertaa käydään sekoittelemassa. Sitten hillo alkaakin olla jo valmista soseutettavaksi ja purkitettavaksi. Raparperin varsien pilkkominenkin käy muuten nopeasti taloussaksilla. Varret saa niillä saksittua suoraan astiaan.


Lopuksi valmis hillo purkitetaan puhtaisiin, kuumiin purkkeihin. Tässä vaiheessa kannattaa olla tarkkana, ettei polta sormiaan purkkien tai kuuman hillon kanssa. Hillosuppilo helpottaa purkittamista huomattavasti. Sen avulla hillo menee sinne minne pitääkin, eikä pitkin purkin reunoja. Kun purkit on täytetty mahdollisimman täyteen, suljetaan kannet, ja annetaan jäähtyä. Jäähtyneet hillopurkit siirretään viileään säilytyspaikkaan, kellariin tai jääkaappiin.


Raparperihillo on mielestäni kaikkein paras hillo kääretortun täytteeksi, joten kääretorttupohja oli leivottava myös inkiväärillä maustettua uuniraparperihilloa varten. Raparperihillo onnistui uunissa hyvin, ja hillon koostumus oli juuri täydellistä täytteeksi levittämiseen. Täytekakkujen täytteeksikin hillo sopii mainiosti, varsinkin mansikkakakkuihin. Lisää hilloreseptejä ilmestyy kesän mittaan myös Blogiringin kampanjasivulle. Kannattaa käydä kurkkaamassa.


Inkiväärillä maustettu uuniraparperihillo

1 l raparperikuutioita kuorineen
2 - 3 tl tuoretta inkivääriä hienoksi raastettuna
1 sitruunan mehu
1 dl vettä
250 g Dansukker hillosokeria

Mittaa raparperikuutiot uunivuokaan. Lisää joukkoon hienoksi raastettu inkivääri ja puserra joukkoon yhden sitruunan mehu. Kaada vuokaan vesi ja hillosokeri. Sekoita ainekset keskenään sekaisin ja laita vuoka uuniin 200 asteeseen n. 40 minuutiksi. Sekoita hilloaineksia pari kolme kertaa kypsymisen aikana. Ota sitten vuoka uunista ja soseuta hillo sauvasekoittimella. Hilloon saa jäädä sattumiakin. Purkita kuuma hillo puhtaisiin, kuumennettuihin lasipurkkeihin, ja sulje kannet tiiviisti. Jäähdytä ja säilytä hillo viileässä.


Raparperikääretorttu

Pohja:
4 kananmunaa
1 1/2 dl Dansukker taloussokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
inkiväärillä maustettua uuniraparperihilloa

Vaahdota munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut jauhot siivilän läpi varovasti vaahtoon nostellen. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja kypsennä pohjaa uunissa 225 asteessa n. 6 - 8 min. Kumoa pohja toiselle leivinpaperille, jolle on ripoteltu sokeria. Anna pohjan jäähtyä. Poista päältä leivinpaperi ja levitä pohjalle ohuehkosti hilloa. Kääri pohja rullalle leivinpaperia apuna käyttäen. Anna tortun vetäytyä jääkaapissa ennen tarjoilua.

http://www.blogirinki.fi/
Yhteistyössä: Suomen Sokeri

4 kommenttia:

  1. Onpas hyvän näkönen kääretorttu. Tuota uuniraparperihilloa kyllä kokeilen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Raparperihillolla täytetty kääretorttu on ihan parasta. Kokeile vaan.:)

      Poista
  2. Herkullisen näköinen hillo ja kääretorttu:)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-