lauantai 18. kesäkuuta 2016

Suklaaunelmatorttu


Tänä kesänä olen innostunut leipomaan kääretorttuja. Niiden leipominen on niin nopeaa, että kesähelteilläkin viitsii alkaa leipomaan, kun valmisteluissa ei mene paljon aikaa, ja uunikin on vain hetken päällä, eikä ehdi lämmittämään koko taloa entistä lämpimämmäksi. Kääretorttu on siis aika täydellinen kesäleivonnainen, ja vaihtelua torttuun saa vaikka kuinka paljon eri täytteillä. Tämän unelmatortun täytteeseen käytin suklaatuorejuustoa, ja maustoin vielä appelsiiniaromilla. Helppoa ja hyvää!

Suklaaunelmatorttu

Pohja:
4 kananmunaa
1 dl sokeria
3/4 dl kaakaojauhetta
1/2 dl perunajauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
100 g voita
1 dl tomusokeria
1 rs (200 g) Valio Viola suklaa tuorejuustoa
(oman maun mukaan leivonta-aromia esim. appelsiini, rommi jne.)

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Vaahdota kulhossa kananmunat ja sokeri. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi. Sekoita taikina varovasti tasaiseksi. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Paista pohjaa uunissa n. 8 min. Kumoa pohja leivinpaperille, jonka pinnalle on ripoteltu sokeria. Anna pohjan jäähtyä. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Mausta täyte halutessasi mieleisellä aromilla. Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle. Kääri pohja rullalle leivinpaperin avulla ja anna täytteen jähmettyä jääkaapissa ennen tarjoilua.

4 kommenttia:

  1. Minäkin tein tällä viikolla pitkästä aikaa kääretorttua. Oli kyllä hyvää! Ja helppoa! Oikein itsekin yllätyin että näinkö nopeasti se taas kävikin.

    VastaaPoista
  2. Herkullista! liityin lukijoihin, käyhän katsastamassa minun blogini vastavierailulla.
    http://vauhdillavastatuuleen.blogspot.com/

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-