torstai 9. kesäkuuta 2016

Pihlajanlehtijuoma


Luonnosta löytyy paljon syötäviä kasveja, joita voi hyödyntää monipuolisesti ruoanlaitossa. Pihlajastakin voi marjojen lisäksi käyttää myös lehtiä. Hortoilu.fi -sivustolta löysin ohjeen mielenkiintoiseen pihlajanlehtijuomaan, joka tehdään Louhisaaren juoman eli herukanlehtijuoman tapaan. Louhisaaren juoma on meille maistunut kesäisin, joten pihlajainenkin versio oli testattava. Pihlajanlehtijuoma tuoksuu karvasmantelille ja sama aromi maistuu myös juomassa. Raikas kesäjuoma tämäkin. Parhaan lopputuloksen juomalle saa, kun käyttää raaka-aineena mahdollisimman nuoria lehtiä. Lehtien kerääminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, vaan siihen tarvitaan maanomistajan lupa.

Pihlajanlehtijuoma

2 l pihlajan lehtiä
2 tl sitruunahappoa tai viinihappoa
2 l vettä
1 dl sokeria

Laita puhtaat pihlajan lehdet kulhoon. Kiehauta vesi ja lisää siihen happo. Kaada vesi kulhoon pihlajan lehtien päälle ja anna hautua yön yli huoneenlämmössä. Siivilöi juomasta lehdet pois. Lisää joukkoon sokeri ja kiehauta, kunnes sokeri sulaa joukkoon. Jäähdytä juoma, ja tarjoile veteen laimennettuna.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen. Varmaan hyvää ja raikasta ♥

    VastaaPoista
  2. Näyttää niin raikkaalta juomalta!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ihanalta! Ja miten mainiota, että vähitellen sitä oppii käyttämään pihlajasta muutakin kuin marjat. Lehdistä juomaa ja kukat friteerattavaksi. En ole kyllä vielä kokeillut, mutta aikomus/toive/haave on :)

    VastaaPoista
  4. Jaa, tämä juoma onkin ihan uutta minulle, vaikka erilaisia juomia on luonnonantimista tullut tehtyä aika paljon. Joutuu varmaan verottamaan pikaisesti pihapihlajasta lehtiä :). Kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-