torstai 30. kesäkuuta 2016

Grillattu Rib Eye Steak & valkosipulimaustevoi


Grillattavien lihojen kärkeen meillä on noussut nauta. Possun ja kanan kanssa moni pelaa varman päälle, ja kypsentää lihoja liian kauan, ettei vain ainakaan jää raa'aksi. Lopputuloksena saa silloin helposti ylikypsää ja kuivaa lihaa. Naudan kanssa raa'aksi jäämistä ei tarvitse niin pelätä, vaan on vain suotavaa, että liha jää vielä sisältä punertavaksi. Silloinhan nauta on vain parhaimmillaan. Yksi tämän kesän grillisuosikeista on meillä ollut naudan Rib Eye Steakit. Vaikka pihvit ovatkin paksuja ja reilun kokoisia, niiden grillaamisessa ei mene paljon aikaa. Grilliparila vain mahdollisimman kuumaksi ja pihvien grillausta kolme minuuttia per puoli. Sitten vartiksi folion sisälle vetäytymään ja lopputuloksena on ihan jotain muuta kuin kuivaa lihaa. Rib Eye Steakit ovat mureita ja meheviä. Pihvien lisukkeeksi meillä grillataan kasviksia ja pihvit nautitaan hyvän maustevoin kanssa. Yksinkertaista, hyvin nopeaa, mutta niin älyttömän hyvää!


Grillattu Rib Eye Steak & valkosipulimaustevoi

n. 600 g (2 kpl)  Atria Rib Eye Steak -pihvejä
ruokaöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä

Maustevoi:

100 g voita
10 valkosipulin kynttä
2 tl oliiviöljyä
2 rkl hienonnettua ruohosipulia
2 rkl hienonnettua persiljaa
1 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria

Valmista maustevoi hyvissä ajoin ennen grillaamista, jotta se ehtii jähmettyä ja maut tasaantua. Kuori valkosipulin kynnet ja laita ne oliiviöljyn kanssa foliokääröön. Kypsennä kynnet uunissa 200 asteessa n. 20 min. Laita blenderiin valkosipulin kynnet, huoneenlämmössä pehmennyt voi sekä maustevoin muut ainekset. Aja seos tasaiseksi ja lusikoi se sitten tuorekelmun päälle. Muotoile maustevoi pötkyläksi tuorekelmun avulla ja laita jääkaappiin jähmettymään. Ota Rib Eye Steakit huoneenlämpöön 1 - 2 tuntia ennen grillausta. Pyyhi pihvien pinnat kuivaksi ja sivele pinnat ruokaöljyllä. Kuumenna grilliparila kuumaksi ja grillaa pihvejä 3 min./puoli. Nosta pihvit folioarkin päälle ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Sulje pihvit folion sisälle ja anna vetäytyä n. 15 min. ennen tarjoilua. Tarjoile pihvit valkosipulimaustevoin sekä grillattujen kasvisten kanssa. Maustevoi riittää 6 - 8 pihville. Se sopii hyvin myös esim. lehtipihville. Maustevoi säilyy jääkaapissa n. viikon, pakastimessa n. kuukauden.


6 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen ruoka.

    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:)

      Olen koittanut tänään useamman kerran liittyä blogisi lukijaksi, sekä puhelimella että pöytäkoneella, mutta jostain syystä se ei onnistu.:(

      Poista
  2. Mä olen niin "tunari" tuon naudan kanssa. Joka kerta pihveistä tullut liian sitkeitä tms tms. veikkaisin että A) liha on ollut liian kylmää pannulle mennessään tai B) se ei ole ollut tarpeeksi hyvälaatuista tai C) olen leikannut sen väärin.
    Olis kiva ihan käytännössä nähdä kuinka ammattilaiset tuota nautaa käsittelevät. Harmittaa kun jää yksi hyvä raaka-aine lähes käyttämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti jää sitten vallan laittamatta, kun pelkää epäonnistuvan. Liha ei ole kovin halpaa. Itseäni välillä hirvittää ihan senkin vuoksi kokeilla jotain uutta. Tärkeää on, että lihan ottaa hyvissä ajoin lämpimään. Pannu tai grilliparila hyvin kuumaksi (saa jo vähän savu nousta) ja sitten vain nopea paisto. Liian kylmällä pannulla ei ehdi kunnon paistopintaakaan tulemaan. Harjoitteluahan moni asia vaatii ja lihojen paistaminen/grillaaminen on yksi sellainen.

      Poista
  3. Pitääpä tsekata ko.pihvit seuraavan kerran kaupassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kivasti on tullut lisää valikoimaa lihahyllyillekin. Kokeiltavaa riittää. Viimeksi ihasteltiin kaupassa tomahawk-pihvejä, mutta sinne vielä jäi, kun kärryissä oli jo näitä Rib Eye Steakeja.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-