torstai 21. tammikuuta 2016

Sriracha popcorn


Talviaikaan pimeys ja kylmyys saa syömään enemmän kuin kesäaikaan. Koko ajan tekisi mieli napostella jotain, varsinkin iltaisin. Lisäksi tämä koko ajan vaivaava väsymys saa kaipaamaan kaikenlaista hiilihydraattipitoista, suolaista ja makeaa vuoron perään. Välillä kiusaukselle on pakko antaa periksi. Onneksi itse tehdyt popcornit ovat kaupan perunalastuja parempi ja terveellisempi vaihtoehto, koska suolan ja rasvan määrää pystyy itse säätelemään. Paukkupakkasilla maistuvat Srirachalla maustetut popcornit. Pieni chilin polte lämmittää. Hienoa lisäväriä Sriracha popcornit saavat punaisesta palmuöljystä. Voi on näissä popcorneissa suolan ohella epäterveellisin aines. Sen voi jättää poiskin, mutta antaa se vaan niin hyvää makua, ettei sitä aina poiskaan malta jättää.

Sriracha popcorn

2 - 3 rkl Bonred punaista palmuöljyä
1 dl maissin jyviä
25 g voita
2 - 3 rkl Sriracha -kastiketta
maun mukaan suolaa

Kaada paksupohjaisen kattilan pohjalle palmuöljyä niin, että pohja peittyy. Kuumenna öljy, ja kaada sitten kattilaan maissin jyvät. Sulje kattila kannella. Kun popcornit alkavat poksahdella, alenna lämpöä hieman, ja ravistele kattilaa muutama kerta. Kun poksahtelu loppuu, kaada popcornit kulhoon. Sulata voi ja sekoita joukkoon Sriracha -kastike. Kaada seos kulhoon popcornien päälle ja sekoita. Mausta popcornit lopuksi vielä suolalla.

10 kommenttia:

  1. Niin totta tuo iltanapostelu juuri nyt! Lohduttavaa kuulla, että joku muukin on sen vuoksi hieman morkkiksessa. Tosin mä annan mielihaluilleni varsin pian periksi. Kuulutankin, että minulla on ihan erikseen talvipaino, joka on 3-4 kg enemmän ja aina ne ovat karisseet kun pääsee kunnolla ulkoilemaan kameran kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina se iskee näin vuoden pimeimpään ja kylmimpään aikaan. Toisaalta ei kai se lisärasva kropassa pahaksikaan ole talvipakkasilla. Paremmin tarkenee kunnolla syöden kuin olemalla jollain laihdutuskuurilla.;)

      Poista
  2. Kiitos reseptistä! Näitä popcorneja maistellaan Bonred tuote-esittelyissä huomenna Salon citymarketissa ja lauantaina Klaukkalan citymarketissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaa hyvät!:) Mukava kuulla, että resepti kelpaa tuote-esittelyyn saakka.:)

      Poista
  3. Tosi nätin väriset popcornit:) En kauheasti välitä poppareista,mutta ihan tuon chilin poltteen vuoksi tekee nyt mieli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo palmuöljy mahtava värin antaja.:) Popcorneihin saa hyvin aina uutta makua eri tavoin maustamalla. Chiliin tulee ihan himo.:)

      Poista
  4. Voi mun vävy poika tykkäis näistä varmaan, pitää vinkata sille. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksi. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chilin ystävälle varmasti maistuvat.:) Kiva kun löysit blogiini. Koitan ehtiä ja jaksaa vastavierailulle heti, kun pääsen koneelle.:) Nyt vain äkkiä kännykällä koitin vastata.;)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos huomautuksesta. Korjattu! Vaikka uskoisin kaikkien silti ymmärtäneen, että ohjeessa grammaa tarkoitetaan, vaikka se g sieltä puuttuikin.

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-