perjantai 6. marraskuuta 2015

Omena-karpalogalette


Rustiikkinen galette sopii nyt tällä hetkellä hyvin leivottavakseni, koska tämän ranskalaisen piiraan leipominen ei vaadi aikaa vievää pientä piperrystä, vaan sen voi vain suoraan muotoilla uunipellille pyöreähköön muotoon, ja taitella reunat päälle ilman sen kummempaa muotoilua. Galettea voi tehdä joko suolaisena tai makeana versiona, ja täytteissä on melkein vain mielikuvitus rajana. Itse leivoin eilen makean galetten. Tai ei tästä hirmuisen makea tullut. Välttämättä pahimpien sokerihiirien makeahammas ei tällä taltu, koska makeutta piirakassa oli hyvin maltillisesti ja täytekin sisälsi omenoiden lisäksi kirpakoita karpaloita. Mutta ei leipomusten aina tarvitsekaan olla yltiömakeita. Omena-karpalogalette oli hyvää lämpimänä vaniljajäätelön kanssa sekä myöskin yksistään kylmänä.

Omena-karpalogalette

Taikina:
5 dl vehnäjauhoja
1 dl maissitärkkelysjauhoja
2 rkl sokeria
185 g voita
1 dl turkkilaista jogurttia
1 dl kylmää vettä

Täyte:
2 1/2 dl fariinisokeria
1 dl vettä
3 rkl hunajaa
3 rkl sitruunamehua
2 tl kanelia
500 g kuorittuja omenalohkoja
400 g karpaloita

Lisäksi:
tomusokeria

Mittaa monitoimikoneeseen vehnäjauhot, maissitärkkelysjauho sekä sokeri, ja pyöräytä sekaisin. Lisää joukkoon voi nokareina, ja anna koneen käydä, kunnes seos on ryynimäistä. Sekoita keskenään turkkilainen jogurtti ja vesi, ja kaada seos hiljalleen muiden ainesten joukkoon koneen käydessä. Anna koneen käydä, kunnes taikina on tasaista. Kääri taikina tuorekelmuun palloksi ja anna olla jääkaapissa n. 30 min. Valmista sillä välin täyte. Mittaa paistinpannulle fariinisokeri, vesi, hunaja, sitruunamehu ja kaneli. Kiehauta ja sekoita, kunnes sokeri sulaa joukkoon. Lisää pannulle omenalohkot ja kypsennä niitä liemessä n. 5 min. Poista omenalohkot liemestä kulhoon reikäkauhalla ja lisää pannulle vuorostaan karpalot. Poista karpalot pannulta omenoiden joukkoon, kun ne alkavat rikkoontua. Kiehauta pannulle jäänyt liemi kasaan ja paksun siirappiseksi. Kaada siirappiliemi kulhoon omenoiden ja karpaloiden joukkoon. Kaulitse taikina uunipellille leivinpaperin päälle jauhoja apuna käyttäen ohuehkoksi, pyöreäksi levyksi. Levitä päälle omena-karpaloseos, mutta jätä reunat tyhjäksi. Käännä reunat lopuksi päälle ja kypsennä galettea 200 asteessa n. 40 - 45 min. Siivilöi galetten päälle tomusokeria, kun se on jäähtynyt.

4 kommenttia:

  1. Galettea olenkin tehnyt suolaisena versiona, mutta tätä voiskin kokeilla, kun noita karpaloitakin on pakkasessa riittämiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas suunnitelmissa suolaisen version leipominen, kunhan vain saisi toimeksi ja löytyisi aikaa.:) Karpaloita on kiva käyttää välillä leivonnassakin, kun useimmiten meillä karpalot menevät kiisseliin.:)

      Poista
  2. Kaunis ja syksyinen galette.:) Meillä on nyt tykästytty karpaloihin enemmänkin, joten ihan hyvin tällaista voisi kokeilla. En ole vielä koskaan tehnyt sen paremmin suolaista kuin makeaakaan galettea, mutta tuo rustiikkisuus kyllä minunkin tyyliini passaa paremmin kuin hyvin.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Karpalot on hyviä, vaikka kirpeitä ovatkin. Yksi parhaimmista kiisseleistä tulee karpaloista.:) Galettea on kiva leipoa, kun sen ulkomuodon ei ole niin väliä.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-