lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kookosriisi, paistettu lohi & mansikka-mangosalsa


Mansikastahan on helppo keksiä jälkiruokia, ja mansikkaa sisältäviä alkuruokiakin on vielä suhteellisen helppo kehitellä. Pääruoka aiheuttaakin vähän enemmän miettimistä, mutta sain kuin sainkin alkuruoan lisäksi myös pääruoan aikaiseksi mansikkahaasteeseen, jossa Pipsa Hurmerinta ja Hedelmä- ja Marjanviljelijäin liitto etsivät kesän maukkainta mansikkareseptiä. Mansikkaa käyttäen syntyi kevyt ja kesäinen kala-annos, jossa lisukkeena on kookoksen makuista riisiä. Makea ja hapokas mansikka sopii hyvin raikkaaseen salsaan. Mansikkainen salsa taittaa mukavasti lohen rasvaisuutta.

Kookosriisi, paistettu lohi & mansikka-mangosalsa
(4 annosta)

Kookosriisi:
7 dl vettä
2 dl kookosmaitoa
5 dl basmatiriisiä
1 limetin mehu
suolaa

Paistettu lohi:
n. 800 g merilohta
suolaa
mustapippuria myllystä

Paistamiseen:
öljyä tai voita

Mansikka-mangosalsa:
5 dl puhdistettuja ja kuutioituja mansikoita
1 kypsä mango
1 punainen chili
1 pieni punasipuli
1 - 2 rkl oliiviöljyä
1 limetin mehu
suolaa
mustapippuria myllystä
silolehtipersiljaa

Aloita valmistus salsasta. Sekoita keskenään mansikka- ja mangokuutiot. Poista chilistä siemenet ja hienonna pieneksi. Kuori ja hienonna punasipuli. Lisää mansikoiden ja mangon sekaan chili ja sipuli. Lisää oliiviöljy ja limetin mehu. Mausta salsa suolalla ja mustapippurilla. Lisää lopuksi joukkoon hienonnettua silolehtipersiljaa. Anna makujen tasaantua viileässä ennen tarjoilua. Kookosriisiä varten kiehauta kattilassa vesi ja kookosmaito. Mausta vesi suolalla ja lisää joukkoon basmatiriisi. Keitä riisiä 10 - 15 minuuttia, kunnes riisi on kypsää ja vesi lähes imeytynyt. Nosta kattila liedeltä ja mausta riisi vielä limetin mehulla. Leikkaa lohi neljäksi annospalaksi ja mausta palat hyvin suolalla ja mustapippurilla. Kuumenna pannulla tilkka rasvaa ja paista lohipalat molemmin puolin palojen paksuudesta riippuen noin 3 minuuttia per puoli. Kokoa lautasille annokset kookosriisiä, lohipalat sekä päälle mansikka-mangosalsaa.


 

6 kommenttia:

  1. Oii, ihanaa ruokaa ja niin kaunista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva, kun kotimaiset mansikat alkavat vihdoin kypsyä.:)

      Poista
  2. Todellla kaunis annos. Tuo salsa passaisi varmaan broilerillekkin, joten kunhan mansikat kypsyvät, niin pitääpä tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Varmasti passaa myös broilerille, koska varsinkin mango on aina broilerin kanssa hyvää.:)

      Poista
  3. Hienon kokonaisuuden olet saanut luotua!:) Varsinkin tuon ihanaisen jälkiruoan lisäksi tämä pääruoka houkuttelee, sillä olen suuri lohen ystävä. Salaatti on omaan makuuni vähän liian eksoottinen: en nimittäin kaikista yrityksistä huolimatta ole oppinut vuohenjuustoa syömään! Se ei vaan yksinkertaisesti kulje edes pieninä määrinä, vaikka muutoin juustojen ystävä olenkin.:O Mutta siis ihana salaatti varmasti vuohenjuustosta pitävälle!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Ajattelin ensin, että hyvä kun jotain jälkiruoaksi onnistun keksimään, mutta tulihan sieltä sitten koko menu.:) Salaatissa voisi vuohenjuuston hyvin vaihtaa vaikka mozzarellaan tai fetaan ja jättää juusto paistamatta. Tai sitten laittaa halloumijuustoa paistettuna.;)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-