keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Tyrniposset


Pääsiäissunnuntain ateriamme päätti tyrniposset. Posset eli kermavanukas hyydytetään jollain happamalla, useimmiten sitruunamehulla. Hyydyttämiseen sopii kuitenkin moni muukin hapan, ja tähän mennessä olinkin jo kokeillut sitruunan lisäksi greippiä, raparperia, limettiä sekä pihlajanmarjoja. Nyt pääsiäisenä vanukkaan hyydyttäjänä ja maustajana käytin omien tyrnipensaiden marjoja, ja ne olivatkin hyvä valinta. Vanukkaat hyytyivät tosi hyvin ja tyrni antoi possetille todella kauniin keltaisen värin. Vanukkaat olivat raikkaita ja sopivan makeita. Näistä tuli ehkä jopa parhaimmat tekemäni possetit tähän mennessä, joten tämän paremmin ei juhla-ateriaa olisi voinutkaan päättää.

Tyrniposset
(2 annosta)

1 dl tyrnimarjoja
1/2 dl vettä
2 dl kuohukermaa
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Mittaa tyrnimarjat kattilaan veden kanssa. Kiehauta ja keitä, kunnes marjat pehmenevät. Paseeraa seos siivilän läpi. Painele marjoja lusikalla niin, että niistä jää siivilään jäljelle kuoret ja siemenet. Mittaa kattilaan kuohukerma ja sokeri. Kiehauta ja keitä 8 minuutin ajan välillä sekoitellen. Varo, ettei kerma kiehahda yli! Ota kattila liedeltä ja kaada tyrnimehu joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Mausta vaniljasokerilla ja kaada seos tarjoiluastioihin. Jäähdytä ja anna hyytyä viileässä muutaman tunnin ajan.


10 kommenttia:

  1. En yhtään ihmettele tuota, että juuri tyrnistä tuli parhaat possetit. Aivan ihana ohje. Meillä on tyrniä pakastimessa, mutta jostain syystä niistä ei tule tehtyä mitään. Tätä kokeilen kyllä ihan varmasti!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tässä olisi nyt vihdoin sellainen posset, joka teilläkin maistuisi.;) Meillä molemmat piti tästä tosi paljon.:)

      Poista
  2. Onpas kauniit annokset! Mulla on ½ litraa tyrnimehua vielä jemmassa pakkasessa ja olen säilyttänyt sitä kuin kultaa ;D Johonkin ihanaan se olisi käytettävä eikä tälläiset herkut ole ollenkaan huono vaihtoehto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Valmiista mehustakin saa kätevästi possetit tehtyä, ja saahan siitä tosi kauniin värisiä kiilteitä kakkuihin.:)

      Poista
  3. Upean näköiset jälkkärit. Mullakin taitaa pakastimessa olla tyrniä...niin mehuina kuin marjoinakin. Eräs ystävä niitä tuo mulle... marjoja olen napsinut sellaisenaan aina muutamia. Meillä tykätään kaikenlaisista posseista, joten taatusti tästäkin. Väri on todella kaunis näissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näihin vanukkaisiin tuli ehdottomasti kaunein väri tyrnin ansiosta. Sitruunahan ei paljon väriä anna, verigreipit ja pihlajanmarjat taas tekevät vanukkaasta punertavan. Ei tarvitsekaan päivässä popsia kuin marja tai pari, niin päivän C-vitamiiniannos on siinä.:)

      Poista
  4. ihanat..kevään keltaiset..posset on vieläkin kokeilematta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näihin tuli juuri vuodenaikaan sopiva pirteän keltainen väri. Kannattaa kokeilla possetteja. Helppoa ja hyvää.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-