tiistai 28. huhtikuuta 2015

Mansikkasima


Sima on perinteinen vappujuoma, jota pitää joka vapuksi itse tehdä. Kaupan simat eivät kelpaa, koska ne eivät yleensä edes maistu oikealle simalle. Useimmiten teen ihan normaalin siman sitruunoista ja mukaan saatan laittaa myös appelsiinin tai kaksi. Joskus on kuitenkin hauska kokeilla jotain uuttakin, joten tänä vuonna meidän vappusima maistuu mansikalle. Yleensä käytän simassa taloussokerin sijaan maukkaampaa fariinisokeria, mutta mansikkasimassa kannattaa käyttää pelkästään taloussokeria, jotta väri säilyy mahdollisimman kirkkaana. Rusinat voi simasta jättää kokonaan poiskin, ja käyttää niiden sijaan tarjolle laitettaessa vaikka pakastemansikoita jääpalojen tapaan. Meillä kuitenkin simasta pitää aina löytyä runsaasti rusinoita, ja rusinoistahan kaiken lisäksi näkee hyvin milloin sima on valmista, kun rusinat nousevat pulloissa pintaan.

Mansikkasima

400 g pakastemansikoita
2 sitruunan mehut
500 g taloussokeria
4 l kiehuvaa vettä
1/5 tl tuorehiivaa (pienen herneen kokoinen pala)
sokeria, rusinoita

Laita ämpäriin jäiset mansikat, sitruunoista puserrettu mehu sekä sokeri. Kaada päälle kiehuva vesi. Jäähdytä kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva joukkoon. Anna juoman käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Siivilöi ja pullota sima. Laita jokaiseen pulloon muutama rusina ja teelusikallinen sokeria. Sulje pullot, mutta älä liian tiukasti, koska paine pulloissa kasvaa siman käydessä. Säilytä mansikkasima jääkaapissa. Sima on valmista juotavaksi vajaassa viikossa pullotuksesta, kun rusinat ovat nousseet pintaan.

18 kommenttia:

  1. Ihana väri simalla:) Minulla taitaa tällä kertaa jäädä sima tekemättä;flunssa heikensi niin että puhti vieläkin poissa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjoilla saa simaan väriä.:) Flunssa vie usein tehokkaasti voimat. Mutta sopiihan se sima vaikka kesäjuomaksikin, jos ei ihan vapuksi jaksa tehdä.

      Poista
  2. Upean väristä simaa ja taatusti makukin on ihana. Meillä tehtiin vaan ihan perus sitruunaista simaa ja kerrankin jo hyvissä ajoin, errä ehtii kunnolla tekeentyä. Pullia/munkkeja rupean just nyt tekemään....kunhan saan muut aamutouhut tehtyä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikoista tulee makua ja väriä.:) Perussimakin on silti aina yhtä hyvää.

      Poista
  3. Meille tulee pitkästä aikaa tavallista simaa, mutta onpa tämä mansikkasima nätin väristä ja tätä täytyykin kokeilla. Sima sopii suuhun muulloinkin kuin vappuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä voi hyvinkin tehdä erilaisia simoja helteillä juotavaksi. Raparperistakin tulee tosi hyvä sima.:)

      Poista
  4. Ooh miten kaunis kuva! Mansikkasima on taatusti ihanan makuista, pitääpä tehdä juhannukseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Juomat on aina vähän hankalia kuvattavia. Nytkin kuvasin useammassa eri paikassa, eri valossa ja eri taustoilla, ennen kuin sain kuvan onnistumaan.;) Juhannukseen sopisikin hyvin marjaisat simat.:)

      Poista
  5. Ihanan väristä simaa, meillä tytöt olisivat taatusti innoissaan. Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
  6. Kauniin värinen sima...pitäisi uskaltaa kokeilla jotain uutta,mutta perinteisellä mennään 😉 Hyvää Vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Simaan voi tosiaan laittaa montaa muutakin kuin vain sitruunoita. Rohkeasti kokeilemaan.:)

      Poista
  7. Kauniin värinen sima. Minä en tänä vuonna tehnyt itse simaa tai munkkeja. Yritämme äidin kanssa vuorovuosittain paistaa munkkeja, ja äiti hoiti sen homman tänä vappuna. Ihmekseni hän oli myös parin vapaapäivän ansiosta tehnyt siman ajoissa, joten pääsimme sinne nauttimaan herkuista. Muuten emme vietä vappua, olemme kotosalla, kuten tavallista.:) Ei tee mieli tuonne hulinaan lähteä sekaan, vaikka tässä aihetta juhlaankin olisi.:) Mukavaa ja rauhallista vapunpäivää.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän värin mansikatkin simalle antoi, vaikka vadelma antaa vieläkin paremman punan. Mansikoista tulee enemmän oranssiin vivahtava puna.:) Noin se onkin kätevää, kun vuorovuosina hoituu simat ja munkit.:) Kiitos, rauhallisesti se vappu meilläkin sujui. Pääasiassa kotosalla, kun ei myöskään yleensä juhlimassa käydä.:)

      Poista
  8. Oi miten kutsuvan värinen sima, pääsispä maistamaan :) Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
  9. Samaa mieltä kaikkien aiemmin kommentoineiden kanssa: kerrassaan hurmaavan väristä simaa! Tätä reseptiä täytyy kyllä kokeilla joskus, joko kesähelteillä tai viimeistään ensi vappuna. :)

    Vinkkaanpa muuten tässä samalla, että Canelia on nyt linjoilla jälleen! Tai ex-Canelia oikeastaan. Minäkin sain näet vihdoin ja viimein aikaiseksi siirtyä Vuodatuksesta Bloggerin puolelle ja päätin samalla vaihtaa myös blogin nimen. Uusi alku puhtaalta pöydältä, noin niin kuin kuvaannollisesti ainakin. :D Iloista vappua vielä näin viime tingassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjoja kannattaa simassa hyödyntää, jos pakkasesta sopivasti löytyy. Saa hienon värisiä juomia.:)

      Aina joskus olenkin miettinyt, lopetitko vallan, vai palaatko vielä tämän harrastuksen pariin. Kiva, että olet mukana jälleen!:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-