keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Mokkapalat


Mokkapaloja on tehnyt mieli jo pitkän aikaa. Itse olen leiponut niitä joskus vuosia sitten ainoastaan kerran tai kaksi, eikä aikoihin ole edes missään kahvittelupaikassa ollut mokkapaloja tarjolla. Piti siis itse ryhtyä toimeen. Moni on kehunut HS:n mokkapalojen reseptiä kaikkein parhaimmaksi, joten en alkanut etsimään vanhaa reseptiä kätköistäni, kun kerran netistä HS:n resepti löytyi helpommalla. Päivä vain ei ollut leipomiselle kaikkein parhain. Tällä viikolla on ollut herätys aamuviideltä, ja se on ainakin näin pimeään talviaikaan ihan liian aikaisin. Koko päivän on jotenkin tokkurainen ja väsynyt olo.

No, siitä huolimatta päätin leipoa, eikä kaikki mennyt ihan kuin Strömsössä. Pohja onnistui hyvin. Tai vielä paremminkin kuin hyvin. Pohjasta tuli tosi muhkea ja mehevä. Ongelmia olikin sitten kuorrutteen kanssa, ja ehdein jo mielessäni kiroamaan koko ohjeen, ja mietein, miten se voi olla niin monien suosiossa. Ainesmäärätkin tarkistin moneen kertaan, mutta paikkansa tuntui pitävän. Ja kuorrute oli silti ihan tönkköä. Mietein, että kai se sitten kuitenkin piirakan päälle leviää, kun en ollut vielä päästänyt pohjaa edes kunnolla jäähtymään. No, eihän sellainen tönkkö mihinkään kunnolla leviä. Koko piirakan päälle en saanut kuorrutetta siististi levitettyä, eikä paljon parantunut levittääkään, koska pohjan pinta meinasi lähteä mukana.

Selvisi minulle sitten sekin, miksi kuorrutteen kanssa oli niin ongelmallista. Leipomista varten otin muistilapulle ylös ainoastaan ainesmäärät, enkä ollenkaan katsonut valmistusohjeita. Ja koska viime kerrastakin oli jo vuosia aikaa, en muistanut, että yleensähän kuorrutteen kaikki ainekset sekoitetaan kattilassa liedellä. Vähemmästäkin tulee tönkköä, jos kuiviin aineksiin vain heittää jäähtyneet kahvit ja voisulat ja sekoittaa. Onneksi kuorrutemoka ei kuitenkaan makuun vaikuttanut ja lopulta sain sentään jokusen siistimmänkin mokkapalan piirakasta leikattua.

Tätä pohjataikinareseptiä tulen jatkossakin käyttämään, mutta kuorrutteessa taidan siirtyä siihen vanhaan perinteiseen. Tässä ohjeessa kuorrutteeseen käytetään 500 grammaa tomusokeria, vanhassa perinteisessä reseptissä, silloin kun tomusokeria vielä pölysokeriksi kutsuttiin, sokeria tulee vain 225 grammaa. Puolen kilon tomusokerimäärällä muutenkin makeista mokkapaloista tulee liki yltiömakeita.


Mokkapalat
(pellillinen)

Taikina:
200 g voita
4 kananmunaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 dl maitoa

Kuorrute:
50 g voita
500 g tomusokeria
5 rkl vahvaa kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria

Koristeeksi:
nonparelleja

Sulata voi ja jäähdytä. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Sekoita lopuksi joukkoon voisula. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Paista uunissa 200 asteessa noin 15 min. Sulata kuorrutetta varten voi, sekoita muut ainekset keskenään, ja sekoita seos voisulan joukkoon. Levitä kuorrute nopeasti hieman jäähtyneen pohjan päälle, ja ripottele pinnalle nonparelleja. Kuorrute jähmettyy nopeasti.

12 kommenttia:

  1. ..mutta ainakin sitä kuorrutetta tuntuu olevan paljon, ja se on mielestäni pääasia! ☺ Jo pienenä valitsin aina sen palasen, missä täytettä on eniten, ja edelleen on sama homma!! ☻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan näissä tuplaten paksumpi kerros kuorrutetta kuin vanhan, perinteisen ohjeen mukaan, mutta minusta se ohuempikin kerros riittää, kun nämä on kuitenkin tosi makeita.:) Näin vanhemmiten joutuu jo vähän katsomaan, mitä suuhunsa laittaa.;)

      Poista
  2. Mokkapalat tuo lapsuus mieleen. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mokkapalat on kestosuosikki vuosikymmenestä toiseen.:)

      Poista
  3. Omien mokkapalojen salaisuus on Fazun sininen hakattuna pohjan joukkoon. Herkullisia sattuma napsahtelee suuhun, nam. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä voi olla muuta kuin hyvää tuollaisten sattumien kanssa.:)

      Poista
  4. Samaa mieltä kanssasi, että tuolla 500 g :n tomusokeri määrällä kuorrutteesta tulee melkoisen överi. Jos joskus haluat kokeilla, niin minulla on blogissani mielestäni hyvä vaihtoehto tälle HS:n reseptille. Piirakka ei ole överimakea, kuorrutus on kohtuullinen, pohja on kuohkea ja hyvä. http://mustikkasuuleipoo.blogspot.fi/2012/11/mokkapalat.html Tällä reseptillä olen itse leiponut mokkapalat jo vuosia. HS:n ohje oli minusta hyvä, toki kuorrutetta on reippaasti, mutta minua pahempaa sokerihiirtä ei varmaan ole olemassakaan... Ja kyllä meillä kaikki ihmeissään kyselivät, ovatko nämä jotenkin parempia kuin yleensä.. Vastasin diplomaattisesti, että ainakin rasvaa ja sokeria on huomattavasti enemmän.:D

    Minäkin mokailin tässä eilen mustikkamuffinssien kanssa, vaikka ohje on maailman helpoin. Heräsin ja rupesin heti puoliunessa leipomaan muffinsseja siivoilun lomassa, vieraita kun oli tulossa... Ei olisi kannattanut, mittasin nimittäin jauhot väärin ja sain mustikkaisia kumipalloja. Jouduin tekemään toisen satsin, jotta kehtaan muffinsseja ystävälle tarjota. Toinen satsi onneksi onnistui, mutta aikaa tuhlaantui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jotenkin tuo puolen kilon tomusokerimäärä tuntuu ihan haaskuultakin, kun vähemmälläkin tulee hyvää. Melkoisia kaloripommeja tällä reseptillä tulee, kun rasvaa ja sokeria riittää. Itsekin olen sellainen makuri, että mieluummin tekee vähän kevyemmän vaihtoehdon. Täytyy tutkia tuota sinun reseptiäsi ja etsiä se oma vanhakin.:)

      Väsymys ei ole paras mahdollinen seuralainen leipoessa.;) Äkkiä tulee mitattua väärin tai muuten vain oiottua ohjeissa.

      Poista
  5. oi täälläkin ihania mokkapaloja,juuri kävin Heidin blogissa kurkkimassa näitä herkkuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipahan tehtyä vuosien tauon jälkeen, kun pidemmän aikaa jo tehnyt mokkapaloja mieli.:)

      Poista
  6. Mokkapalat, lapsuuden herkkua ja maistuu ne edelleen! Parhaimmalta hieman pakastinkohmeisena. ;)
    Teit sitten kuorrutteen kanssa samoin kuin minä sinun sinapin ohjeen kanssa, otin vain määrät ylös lukematta ohjetta ja muistat varmaan mitä siitä ekasta satsista tuli =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mokkapalat pysyy suosiossa vuodesta toiseen, eikä suotta.:) Samalla tavalla kävi. Parempi olisi tutkia aina ohjeetkin kunnolla ja ottaa vielä keittiöön mukaan, mutta laiskuuttaan aina kirjaa ylös vain ainekset.;)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-