tiistai 6. tammikuuta 2015

Karjalanpaisti


Talviset ilmat palasivat onneksi pian takaisin lumineen ja kovine pakkasineen. Toivottavasti talvi nyt pysyisikin vähän pidempään, vaikkei sääennusteiden mukaan hyvältä vaikutakaan. No, nyt kuitenkin otettiin heti pakkasista ilo irti, ja tein parasta pakkaspäivien ruokaa, eli uunissa pitkään haudutettua pataa. Tällä kerralla padassa valmistui perinteinen karjalanpaisti. Miten niin vähillä valmisteluilla ja melko vähistä aineksista voikaan syntyä mitä maukkain ruoka? Karjalanpaistilihoja saa valmiiksi paloiteltuna ja niiden lisäksi tarvitaan vain pari porkkanaa ja sipulia kuorittuina lohkoina. Suolan, pippureiden ja laakerinlehtien kanssa ainekset pataan, vettä päälle, ja sitten vain uuniin muhimaan. Hyvin yksinkertaista ja onnistuu varmasti vaikka keneltä, ja silti karjalanpaisti sopii hyvin parempiinkin juhliin tarjottavaksi.

Karjalanpaisti

600 g karjalanpaistilihoja
2 porkkanaa
2 isoa sipulia tai useampi pieni sipuli
n. 10 kokonaista musta- tai maustepippuria
2 laakerinlehteä
suolaa
kiehuvaa vettä

Kuori ja paloittele porkkanat ja sipulit reiluiksi lohkoiksi. Laita pataan kerroksittain lihaa, porkkanoita ja sipulia, ja mausta kerrokset suolalla ja pippureilla. Lisää joukkoon laakerinlehdet ja kaada pataan kiehuvaa vettä sen verran, että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Laita pata uuniin 225 asteeseen ilman kantta n. 30 minuutiksi. Kun päällimmäiset ainekset ovat saaneet väriä, laske uunin lämpö 150 asteeseen ja peitä pata kannella. Hauduta karjalanpaistia 2 - 3 tuntia. Lisää tarvittaessa vettä. 


16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, maistui meillekin. Karjalanpaisti on hyvää.:)

      Poista
  2. Ja mulla maistuis kans :) Kylläpä onkin aikaa vierähtänyt siitä kun olen karjalanpaistia laittanut...pitää korjata asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä aika oli meilläkin, mutta nyt taas mielellään tekee uuniruokia pakkasten paukkuessa.:)

      Poista
  3. Mäkin aina ihmettelen, miten voi tulla niin maukasta, lähes maustamatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvaan ruokaan riittää pelkkä suola ja pippuri. Ainakaan meillä.;) Mutta karjalanpaisti ei kaipaa mitään muuta, ja silti maku on niin kohdillaan kuin olla voi.:)

      Poista
  4. Karjalanpaisti on kyllä patojen kunkku - niin helppoa ja maukasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, kun karjalanpaisti on niin nopeasti uunivalmiskin.:)

      Poista
  5. Eipä talvi meillä taas kauan kestänyt. Päätin uhmata olotilaani sekä vallitsevaa säätä ja lähdin iltapäivällä lenkille. Vettä/räntää tuli taas taivaan täydeltä.:( Toivotaan, että viikonlopuksi tulee vähän mukavampi ulkoilusää...

    Karjalanpaisti on kyllä niin hyvää talviruokaa. Pitääkin taas tehdä, vaikkapa viikonloppuna. Minäkin aina ihmettelen, miten noin vähistä raaka-aineista voi saada jotain noin hyvää aikaan. Muuten minäkin maustan ruokia reippaasti, mutta karjalanpaistiin se ei kuulu.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi palasi jo takaisin, mutta eiköhän kohta taas kuljeta loskassa. Tuntuu olevan kovin vaihtelevainen ilmoiltaan tämä talvi.:(

      Hyvää talviruokaa on, kun uunissa voi hauduttaa pitkän aikaa. Kesällä ei tällaisia oikein viitsi tehdä, kun sitten lämpenee talo mukana. Joskus riittää hyvin vähät raaka-ainekset ja silti tulee täydellistä.:)

      Poista
  6. Herkullista...pitäisi tehdä pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kunnon karjalanpaisti on hyvää, ja varsinkin näin talvella.:)

      Poista
  7. Aina herkkua, kunhan vaan on riittävän kauan hauduteltu. Tehään meillä lähes kerran kuussa...jonkinlaista versiota. Viimeksi laitoin maksaakin mukaan ja olikin hyvää. Ennen kotona laitettiin sydäntäkin ja munuaisia, vaan ne ovat jääneet käytöstä pois.... meillä päin on aika usein hautajaisruokana karjalanpaistia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta olisi, kun hauduttaisi yön yli tosi pienellä lämmöllä. Mutta itse en oikein osaa jättää mitään yöksi uuniin. En varmaan saisi kunnolla nukuttua ja pitäisi käydä välillä tarkistamassa.;) Meilläkin on taas karjalanpaistilihat jääkaapissa, mutta katsotaan nyt tuleeko taas tätä, vai jotain muuta.;) Ennen vanhaan varmasti onkin padassa hyödynnetty useammatkin osat. Täälläkin näkee erilaisissa juhlissa karjalanpaistia ruokana, mutta ei mikään ihmekään, kun se on kuitenkin suurimman osan mieleen, ja kaiken lisäksi helppo tehdä isommallekin porukalle.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-