torstai 8. tammikuuta 2015

Kaalikääryleet


Kaalikääryleitä olen tehnyt itse ainoastaan kerran aiemmin, ja siitäkin on jo varmaan yli kymmenen vuotta aikaa. Totesin silloin kääryleiden valmistamisen liian hankalaksi, joten siksi se jäi sitten vain siihen yhteen ainoaan kertaan. Nyt olen jo pidemmän aikaa miettinyt kokeilevani uudelleen. Onhan tässä kuitenkin tullut jo monet kerrat harjoiteltua mangoldi- ja viininlehtikääryleillä. Jos niidenkin tekeminen sujuu leikiten, miksei kaalikääryleidenkin? Alunperin ajattelin käyttää täytteeseen ohrahelmiä, mutta viimekertaisen kaalilaatikon jälkeen en ollutkaan huomannut varastoja täydentää. Koska kaikki muut ainekset kääryleisiin oli jo valmiina, en viitsinyt valmistusta siirtää seuraavaan päivään, vaan laitoin ohran sijaan riisiä. Kääryleitä kääriessäni huomasin, ettei kaalin lehdet olekaan ihan niin helppoja käärittäviä kuin viininlehdet ja mangoldi, mutta ihan kelpo rullat sain silti aikaiseksi. Kaalikääryleiden tekeminen on aika työlästä ja aikaa vievää, mutta on se kyllä sen arvoista. Kääryleistä tuli mitä parhaimmat. Ei niitä montaa enää huomiselle jäänyt. Ensi kerralla pitää siis tehdä tuplamäärä, kun hommaan kerran ryhtyy.

Kaalikääryleet
(n. 20 kpl)

n. 1 kg valkokaalia
vettä
suolaa

Täyte:
tilkka ruokaöljyä
400 g nauta-sikajauhelihaa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 1/2 dl puuroriisiä
n. 2 dl hienonnettua, keitettyä kaalia
1 dl ranskankermaa
1 kananmuna
1 - 2 rkl tummaa siirappia
meiramia
valkopippuria
suolaa

Lisäksi:
tummaa siirappia
voinokareita
kaalin keitinlientä

Koverra kaalista kova kanta pois ja keitä kaalia suolavedessä. Poista uloimpia lehtiä kääryleaineiksi sitä mukaa, kun ne kypsyvät. Hienonna sisin osa kypsyneestä kaalista täytteeseen. Keitä riisi kypsäksi sopivassa määrässä kaalin keitinlientä. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Ruskista pannulla öljyssä jauheliha sekä hienonnetut sipulit. Sekoita keskenään keitetty riisi, jauheliha-sipuliseos sekä hienonnettu kaali. Sekoita joukkoon ranskankerma sekä kananmuna. Mausta täyte siirapilla, meiramilla, valkopippurilla sekä suolalla. Ohenna kaalin lehdistä paksut lehtiruodit käärimisen helpottamiseksi. Jaa täyte lehdille ja kääri tiiviiksi rulliksi. Nosta kääryleet voideltuun uunivuokaan niin, että lehtien päät jäävät alle. Valuta kääryleiden päälle siirappia ja lisää päälle muutama voinokare. Kypsennä kääryleitä uunissa ensin 200 asteessa. Valele kääryleitä muutamaan otteeseen kaalin keitinliemellä. Kun kääryleiden pinta alkaa ruskistua, laske lämpö 175 asteeseen. Kypsennä kääryleitä n. 1 - 1 1/2 tuntia.


22 kommenttia:

  1. Voi kun herahti vesi kielelle :) Herkullisen näköisiä!
    Harvoin on tullut tehtyä kun on olevinaan niin pitkäpinnaisuutta vaativaa puuhaa. Äitini oli varmaan maailman paras kaalikääryleiden ja kaalilaatikon tekijä. Kaiholla muistelen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kannatti tehdä. Tuli tosi hyviä kääryleitä.:) Itsekään en kauheasti tykkää tehdä mitään, mikä vaatii näpertelyä, mutta näiden eteen kannatti nähdä vaivaa.:) Kelpaisi kyllä, jos olisi joku, joka tekisi näitä omasta puolesta.

      Poista
  2. Kaalikääryleet ovat kyllä herkullisia, vaikka ovatkin aika työläitä. Muistan viime kerralla kääryleitä tehdessäni miettineeni samaa kuin sinä, eli ensi kerralla kannattaisi tehdä tuplasatsi ja vaikka pakastaa puolet. Mielummin tekee isomman satsin, kun on jo hommaan ryhtynyt.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän pienemmällä vaivalla, kun onnistuisi tekeminen, niin varmasti kääryleitä syötäisiin useammin. Samalla vaivalla tekee kyllä sitten jo reilummankin määrän, joten ensi kerralla pitää tehdä niin paljon, että riittää pakastimeenkin.:)

      Poista
  3. Äiti just vähän aikaa sitten teki kaalikääryleitä ja olin kyllä heti kärppänä oven takana ;D Itse en ole koskaan tehnyt näitä ja pikkusen pelkäänkin sitä työmäärää mukamas. Teen kuitenkin kaikkea muutakin vaativampaa ja aikaavievää niin en tiedä miksi nämä on jäänyt tekemättä. Äidillä on sellainen tapa, että tekee kääryleiden päälle pikkuisen ruskeaa kastiketta ja se kyllä kruunaa koko herkun! Sinun kääryleet näyttävät ihan täydellisiltä ja olivat varmasti herkullisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan mennä kyläilemään kääryleaikaan, sitten säästyy itse vaivalta.;) Sinun kyllä luulisi viitsivän itsekin tekevän, kun kakkujen ynnä muidenkin kanssa jaksat pelata.:) Kastike on hyvä lisuke kääryleille ja siinäkin voi hyödyntää kaalin keitinlientä.:)

      Poista
  4. Loistavat kuvat kääryleistä,vesi herahtaa kielelle.Harvoin vaan tulee tehtyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Toivottavasti itse nyt innostun useamminkin, kun onnistuivat niin hyvin, eikä tällä kertaa enää mennyt hermokaan.;)

      Poista
  5. Onneksi minulla on Lissu-käly, joka osaa tehdä kaalikääryleitä, mulle aivan liian työläitä, olen laiskimus. Kaalikääryleet ovat suurta herkkuani, nautin myös kuvistasi, kuten aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kelpaa, kun on kääryleiden tekijä.:D Minäkään en kauheasti tykkää työläistä ja aikaa vievistä keittiöhommista, mutta joskus on sitten vain pakko, jos haluaa jotain herkkua.;)

      Poista
  6. Nam! Ihanan talvinen valokuvakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Täytyi hyödyntää kuvatessa hyvä päivänvalo, jota niin vähän tähän aikaan vuodesta on. Ulkona paras valaistus, mutta pakkasessa ei paljon viitsi taustoja sen enempiä miettiä.;)

      Poista
  7. Herkkua! Ja ovat vielä kauniin näkösiäkin. Mellä maistuvat ihan kaupankin kääryleet esim Forssan.... Oletkos koskaan tehnyt kääryleet kokonaisena pakastetusta kaalista....jää kaalin pehmittämisvaihe kokonaan pois. http://mimminkeittio.vuodatus.net/lue/2013/10/kaalikaaryleet-pakastetusta-valkokaalista
    Minä olen muutaman kerran tehnyt tuolla tapaa ja on minusta ihan ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen kyllä iloinen, että onnistuivat noin hyvin. Nyt uskaltaa toistekin tehdä.:) Mietein tuota pakastettua kaalia, kun eikös se ollut joskus Mitä tänään syötäisiin? -ohjelmassa tai jossain vastaavassa? Täytyy joku kerta kokeilla. Varmaan olisi helpompaa ja tosiaan nopeampaa kuin keittäminen. Kunhan muistaa ajoissa laittaa kaalin pakastimeen. Nyt en voinut kaalia pakastaa, kun pakastimiin ei kokonainen kaali mahdu.;)

      Poista
  8. Jostain syystä mulla tuli kauhean sitkeitä ja kovia niistä kaalin lehdistä. Ei pysty hampailla oikein edes rikkomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän siinä sitten vikana? Ei koskaan ole kaalikääryleiden kanssa noin käynyt, vaan ihan pehmeitä tulee. Keitithän tarpeeksi kauan?

      Poista
    2. en oikein tiedä mikä siinä epäonnistui, ehkä juuri se keittäminen. Taisi olla liian iso kaalikin kun ei kunnolla mahtunut kattilaan. Seuraavan erän tein kahdesta pienestä kaalista ja keitin kunnolla, tuli tosi hyviä!

      Poista
    3. Kääryleitähän on vaikea kääriäkin, jos kaali on vielä liian raakaa. Kiva, että toisella kerralla onnistui!:) Joskus varmaankin K-kaupan ohjeissa kaali pakastettiin keittämisen sijaan. Pakastaminen pehmentää lehdet samaan tapaan kuin keittäminen. Täytyisi joskus kokeilla, kun tuon kokonaisen kaalin keittäminen on vähän surkeaa hommaa, kun koittaa niitä lehtiä saada yksitellen kattilasta pois ilman, että sormet palaa.

      Poista
    4. Kokeilin sitä pakastuskikkaakin... Olikohan se muuten juuri se erä josta tuli sitkeää. Se oli vähän hankalaa kun kaali ei meinannut millään sulaa kokonaan ja alkoi haisemaan ja muuttua tummaksi vaikka oli jääkaapissa D:

      Poista
    5. Ehkä en sittenkään kokeile sitä pakastuskikkaa. Tosiaan, ei kokonainen kaali nopeasti sula ja päällimmäiset lehdet ehtii sulamaan liikaakin. Vanhat konstit parhaita, joten keitetään sitten vain jatkossakin.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-