lauantai 20. joulukuuta 2014

Konjakkisinappi


Blogissa on viime aikoina ollut hiljaista, mutta hengissä ollaan. Ne on ne joulukiireet, mitkä pitävät poissa tietokoneen äärestä. Ja koska joulupöytäkin meillä on aina hyvin perinteinen, ei postattavaakaan ole tullut, koska reseptit löytyvät jo arkistosta. Mitä niitä joka vuosi uudelleenkaan tänne laittamaan. Joulusinappeja blogista löytyy jo pari, mutta konjakkisinapin resepti vielä uupui. Täksi jouluksi valmistin taas pitkästä aikaa perinteistä konjakilla maustettua sinappia, koska sitä jo muihinkin joulupöytiin tilattiin. Vaikka sinapin teko on tosi helppoa ja nopeaa, ei sitä oikein tule tehtyä kuin kerran vuodessa. Joulupöydässä itse tehty sinappi kuitenkin on aina ihan pakollinen. Sinappia ehtii hyvin vielä tekemään jouluksi, niin itselle kuin lahjaksikin.

Konjakkisinappi

1 1/2 dl sinappijauhetta
1 1/2 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
1 kananmuna
2 rkl konjakkia
1 tl valkoviinietikkaa

Mittaa paksupohjaiseen, pieneen kattilaan sinappijauhe ja sokeri. Sekoita ne hyvin keskenään yhteen, ettei sinappijauhe jää paakkuiseksi. Sekoita joukkoon kuohukerma ja sitten kananmuna. Laita kattila liedelle ja kuumenna, kunnes sinappi hieman sakenee ja pinta pikkaisen pulpahtaa. Sekoita hyvin pohjia myöden kuumentamisen ajan, koska sinappi palaa helposti pohjaan. Anna sinapin jäähtyä hetken aikaa. Mausta sitten konjakilla ja valkoviinietikalla. Purkita sinappi puhtaisiin lasipurkkeihin. Säilytä viileässä ja anna makujen tasaantua pari päivää ennen käyttöä.

18 kommenttia:

  1. Joulu ei ole mitään ilman konjakkisinappia, oman 93-vuotiaan mummin tekemää. <3 Maistuvaa ja tunnelmallista joulua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotitekoista sinappia pitää joulupöydässä olla.:) Kiva, kun mummosi vielä jaksaa tehdä kaikkea itse.:)

      Poista
  2. Harkitsin konjakkisinappia, mutta laiskuus vei voiton. En jaksanut lähtee ostamaan konjakkia. On tyytyminen konjakittomaan versioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee sinapista hyvää ilman konjakkiakin. Jos konjakkia ei edes muualle tarvitse, turha hakea pullo.:)

      Poista
  3. Nappaanpas tämän ohjeen talteen, tosin konjakin ehkä vaihdan johonkin muuhun kun ei kehtaa ruokalusikallisen vuoksi korkata pulloa auki :D Se on kumma, vaikka sinappi on niin hyvää ja helppokin vielä tehdä, miksi se jää aina vain jouluna tehtäväksi?
    Joulukiireitä täälläkin, keksin vielä vaihtaa huoneiden järjestystä näin joulun alla ettei vaan tekeminen lopu kesken :D

    Mukavaa sunnuntaita, laitan spostia vielä ennen joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä korkkasin pullon ihan sinappia varten, kun noita kaikkia lahjapulloja on yllin kyllin. Aina sopii ruoanlaittoonkin joku avata (kunhan ensin varmistaa minkä saa avata;)). Itse tehty sinappi maistuisi kyllä muulloinkin, mutta ei vain tule tehtyä kuin jouluna. Minäkin melkein vain siivosin aaton aattoon saakka, mutta hyvin silti ehti ruokapuolenkin jouluksi hoitamaan.:)

      Poista
  4. Hyvää ja makoisaa joulua sinnekin :)

    VastaaPoista
  5. Wau, itse tehty olis todella hieno vaikka oululahjanakin antaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinappi on tosi tykätty ruokalahja.:)

      Poista
  6. En ole koskaan tehnyt sinappia, mutta ensi jouluksi voisin yrittää, sillä se kävi mielessäni nyt ensi kertaa tänä jouluna. Aika vain loppui kesken. Meidän miesväen makuun olisi kyllä juuri konjakkisinappi!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tehdä itse sinappia. On helppoa ja tulee tosi hyvää. Ei joulukinkulle edes osaa kuvitella kaupan sinappia sen jälkeen, kun sitä on syönyt omatekoisen sinapin kanssa. Konjakkisinappi on ainakin aina varma valinta.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-