maanantai 8. joulukuuta 2014

Duck Au Vin - Ankkaa viinissä


Itsenäisyyspäivän aterialla jatkettiin alkuruoankin jälkeen ranskalaisella teemalla. Ranskalainen klassikkoruoka on kukkoa viinissä, mutta meillä kukko vaihtui ankkaan. Saimme kokonaisen ankan samaan aikaan kuin taannoin ankan sydämiä ja kivipiiroja. Koska ankka oli nahaton, ajattelin varmimmaksi kypsennystavaksi padassa hauduttamisen. Kukkoa viinissä kuulosti hyvältä, ja onhan se aika samanlainen ruoka kuin Burgundin patakin, josta kovasti pidämme. Ankan lihaa söimme ihan ensimmäistä kertaa. Liha oli voimakkaan makuista, mutta tosi hyvää. Padassa ankka hautui viinipohjaisessa liemessä hyvin mureaksi ja maukkaaksi. Ankkapadan kanssa söimme perunamuusia sekä lisukkeena vihreitä papuja.

Duck Au Vin - Ankkaa viinissä

n. 800 g kokonainen ankka
suolaa
mustapippuria myllystä
n. 250 g savukylkeä
200 g tuoreita herkkusieniä
10 pientä sipulia
1 - 2 isoa porkkanaa tai useampi pikkuporkkana
5 dl punaviiniä
4 dl kanalientä
3 rkl konjakkia
timjamia
2 laakerinlehteä

Ota ankka huoneen lämpöön n. tunti ennen valmistusta. Leikkaa ankka kahdeksaan osaan. Kuutioi savukylki ja ruskista kuutiot pannulla. Siirrä kuutiot pataan ja ruskista ankan palat savukyljestä irronneessa rasvassa tai lisää tarvittaessa pannulle ruokaöljyä. Mausta ruskistetut ankan palat  suolalla ja mustapippurilla ja siirrä pataan. Kuullota pannulla vielä kokonaiset herkkusienet,  kuoritut ja kokonaiset sipulit ja  kuoritut ja tarpeen mukaan paloitellut porkkanat erikseen. Kun kaikki ainekset on padassa, kaada päälle punaviini ja kanaliemi. Lisää joukkoon konjakki, timjami ja laakerinlehdet. Kypsennä uunissa 150 asteessa n. 2 tuntia, kunnes ankka on murean kypsää ja porkkanat ja sipulit pehmenneet.

6 kommenttia:

  1. Herkullinen ateriakokonaisuus teillä on ollut itsenäisyyspäivänä.:) Meillä meni koko päivä touhutessa kaikenlaisia projekteja, joten jäi juhla viettämättä. Velikään ei päässyt kotiin, niin ei viitsitty osalla porukasta "juhlia".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli hyvää ruokaa, ja kerrankin oli aikaa ja viitseliäisyyttä isomman aterian valmistamiseen.:) Ei meilläkään muuten sen enempiä juhlittu. Töitä riittää myös juhlapäiviksi.

      Poista
  2. Kaunis annos ja varmasti maukas;)

    VastaaPoista
  3. Tein kanssa ankanrintaa viikonloppuna ja tykästyin. Ankkaa viinissä näyttää erittäin herkulliselta. Täytyypä tehdä joku kerta, kiitos vinkistä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiinnostaisi päästä kokeilemaan vielä nahallistakin ankkaa, niin olisi paljon enemmän valmistusmahdollisuuksia. Hyvää silti oli tämäkin.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-