sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Rosmariini-omenahillo


Vaikka ihan perinteinen omenahillokin on ihan mahdottoman hyvää, on siihenkin kiva kokeilla uusia makuja mukaan. Varsinkin tällaisena hyvänä vuotena, kun omenoita tulee paljon, malttaa kokeilla erilaisia hilloversioita. Viikolla keittelin pienen erän omenahilloa, jonka joukkoon halusin kokeilla rosmariinia. Rosmariini rehottaa ruukussa, joten sitäkin pitää saada kulumaan. Hillosta halusin vaaleaa, ja sehän onnistuu hyvin Valkeakuulaksesta. Omenat keitin kuutioina, koska en halunnut tästä hillosta sosemaista, vaan joukkoon sai jäädä sattumia. Omenoiden sekaan raastoin sitruunan kuoren ja pusersin joukkoon myös mehut. Sitruuna olikin erityisen hyvä lisä. Se antoi makealle hillolle tosi raikkaan maun. Rosmariinin lisäsin joukkoon vasta, kun sain hillon keitettyä. Rosmariinin lisäksi kannattaa hillojen joukossa rohkeasti kokeilla myös muita yrttejä.

Rosmariini-omenahillo

1 kg Valkeakuulas -omenoita
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
1 dl vettä
300 - 500 g hillosokeria
1 - 2 rosmariinin oksaa

Poista omenoista siemenkodat. Kuori ja kuutioi omenat kattilaan. Lisää joukkoon sitruunan kuoriraaste ja mehu, sekä vesi. Kiehauta ja keitä 5 - 10 minuuttia. Lisää joukkoon hillosokeria oman maun mukaan. Kiehauta uudelleen ja keitä n. 15 minuuttia. Poista pinnalle mahdollisesti muodostuva vaahto. Ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon hienonnetut rosmariinin lehdet. Anna hillon jäähtyä n. 30 minuuttia välillä sitä sekoittaen. Purkita hillo puhtaisiin, kuumiin purkkeihin ja sulje kannet tiiviisti. Säilytä viileässä.

8 kommenttia:

  1. Rosmariinia pitäisikin kokeilla. Eilen juuri tuoksuttelin pientä rosmariinipuutani ja mietin, mihin sitä laittaisin. Kiitos vinkistä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosmariini antoi hilloon kivan lisämaun. Kannattaa kokeilla, jos rosmariiniakin on hyvin omasta takaa.:) Itse tykkään paljon rosmariinista. Hyvä tuoksu ja hieno, hieman metsäinen maku. Tänä kesänä rosmariini onkin kasvanut tosi hyvin.:)

      Poista
  2. Nam varmasti hyvää, juuri yritän täällä kehitellä jotain uusia tuulia omenahilloon :) taidan kokeilla tätäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile vaan. Kivampi tehdä talveksi erilaisia hilloja, eikä vain yhtä ja samaa makua.:) Hilloja täytyisi itsekin keitellä lisää, kun vain ehtisi.

      Poista
  3. Rosmariini ei lukeudu ihan suosikkiyrtteihini, mutta kyllä sillä on paikkansa. Mielessä on käynyt sen kokeilemista myös makeisiin jälkiruokiin, ja hillonkin sillä voisi joskus kokeeksi maustaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet tuntuvat vierastavan rosmariinin makua. Onhan siinä aika voimakas aromi. Itse tykkään, varsinkin possu- ja riistaruoissa. Ja tosi hyvin menee myös makeissa, kunhan ei laita liikaa.:)

      Poista
  4. Kiva uusi vinkki hilloon, saatiin omenoita naapurilta ja niistä pitää valmistella nyt kaikenlaista...mielellään muutakin kuin piirakkaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva aina kokeilla erilaisia makuyhdistelmiä. Enää en ollenkaan viitsi tehdä samaa hilloa isoa erää, vaan on kivampi, kun erilaisia hilloja löytyy joka lähtöön.:) Talveksi kannattaa osa omenoista säilöä hilloksi. Hillostakin voi talvella leipoa piirakoita.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-