maanantai 8. syyskuuta 2014

Pinaattitäytteiset ahvenpihvit & yrttiperunat


Nyt, kun Valion uudet maustetut voit, valkosipuli ja sitruuna, ovat löytäneet tiensä kauppojen hyllyille jopa täällä maaseudun syrjämillä, on paikallaan julkaista maustevoita sisältäviä reseptejä. Olin vähän kahden vaiheilla julkaisenko ensin suolaista vai makeaa, mutta eikös aina ensin syödä suolaista ja jälkiruoaksi vasta makeaa? Joten nyt herkutellaan ensin perunoilla ja ahvenilla, joiden valmistuksessa olen käyttänyt sekä valkosipuli- että sitruunavoita, ja vasta lokakuussa postaan teille raikkaan sitruunaisen kahvikakkureseptini. Kolme muutakin reseptiä tiedostoihin on tallennettuna, ja varmasti nekin tullaan täällä blogissa vielä näkemään, kunhan nämä kampanjapostaukset on saatu tehtyä.

Perunoiden osalta resepti ei enää ole ihan sesongin mukainen johtuen siitä, että nämä maustevoireseptit on kehitelty viime kesänä ja alkuperäisen suunnitelman mukaan julkaisun piti olla tänä keväänä. Aikatauluun tuli kuitenkin pieni muutos, ja julkaisu siirtyi syksyyn. Mutta tuleehan se varhaisperunoiden aika ensi vuonnakin. Eikä mikään kiellä kokeilemasta reseptiä myös kesäperunoille. Ainakin omasta maasta löytyy sopivaa pientä perunaa, mihin tätä reseptiä voi vieläkin hyvin soveltaa. Jos ei kuitenkaan sopivan pieniä perunoita enää löydy, kannattaa resepti muistaa ensi keväänä. Maustevoissa ja tuoreissa yrteissä pyöräyttämällä varhaisperunoihin saa kivasti makua, jos pelkät keitetyt perunat alkavat kyllästyttämään. Perunareseptissä käytin valkosipulivoita, mutta jos et ole valkosipulin ystävä, kokeile tilalla sitruunavoita.

Vaikka ahvenfileet ovat sellaisenaankin voissa paistettuna suurta herkkua, saa fileistä astetta juhlallisempia täytettyinä pihveinä. Pihvien pinnasta tulee rapea paneroinnilla ja pinaattitäyte mehevöittää pihvit. Uudet oman maan perunat yrteillä maustettuna ja lähivesistä itse pyydetyt ahvenet saavat maustetuista voista loppusilauksen, eikä paljon sen parempaa kesäruokaa voisi lautasella ollakaan.

Pinaattitäytteiset ahvenpihvit & yrttiperunat

Pinaattitäytteiset ahvenpihvit:
n. 800 g nahattomia ahvenfileitä
50 g Valio Sitruunavoita
150 g tuoretta pinaattia
1 sipuli
2 kananmunaa
2 dl ruiskorppujauhoja
suolaa
jauhettua valkopippuria

Paistamiseen:
Valio Sitruunavoita

Kiehauta tuoretta pinaattia väljässä vedessä muutaman minuutin ajan. Valuta pinaatti hyvin ja hienonna sitten pieneksi silpuksi. Kuori ja hienonna sipuli. Sulata pannulla sitruunavoi ja kuullota hienonnettu sipuli pehmeäksi. Lisää joukkoon pinaatti, paista seosta hetki ja ota pannu liedeltä. Riko lautaselle kananmunat ja vatkaa munien rakenne rikki. Mittaa toiselle lautaselle ruiskorppujauhot ja mausta jauhot oman maun mukaan suolalla ja valkopippurilla. Levitä ahvenfileet esimerkiksi leikkuulaudan päälle ja ripottele niille kevyesti suolaa ja valkopippuria. Jaa pinaattitäyte puolelle fileistä. Laita loput fileet täytettyjen fileiden päälle. Kasta pihvit molemmilta puolilta ensin kananmunassa, sitten korppujauhoseoksessa. Paista ahvenpihvit pannulla sitruunavoissa molemmin puolin kauniin ruskeiksi.

Yrttiperunat:
2 kg varhaisperunoita
50 g Valio Valkosipulivoita
2 dl tuoretta basilikaa, persiljaa ja ruohosipulia hienonnettuna
yrttisuolaa
mustapippuria myllystä

Pese varhaisperunat huolellisesti,  ja keitä ne sitten kypsiksi suolalla maustetussa vedessä.  Perunoiden kypsyttyä kaada keitinvesi pois ja lisää joukkoon valkosipulivoi sekä hienonnetut yrtit. Mausta perunat yrttisuolalla ja mustapippurilla. Ravistele kattilaa varovasti, jotta voi sulaa ja mausteet sekoittuvat joukkoon tasaisesti. Anna makujen tasaantua muutaman minuutin ajan ennen tarjoilua.

6 kommenttia:

  1. mmm :) Ja kuvakin taas niin houkutteleva!

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvännäköistä ruokaa ja perunat ovat varsin ihanan näköisiä. Pitäisi testata tuo perunaohje :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tällaisia annoksia söisi kesällä, ja miksei muulloinkin, vaikka melkein joka päivä.:) Perunat kannattaa testata. Oikein maukkaita tulee. Vaikka varhaisperunat niin hyviä ovatkin ihan vain keitettynä, niin kyllä niillekin alkaa jossain vaiheessa aina kaipaamaan jotain vaihtelua.:)

      Poista
  3. No tämä reseptihän täytyykin muistaa sitten ensi keväänä.:) Ihanaa ruokaa! Mukava uutuus ovat nuo Valion maustetut voit, en ole vielä kokeillut, mutta ihan varmaan tulee kokeiltua.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa laittaa muistiin. Ihanaa kesäruokaa.:) Ja maustevoit kannattaa testata. Tykkään todella. Niihin on hyvin saatu makua, ja vieläpä luonnollinen maku.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-