maanantai 4. elokuuta 2014

Aurafocaccia


Jääkaapissa oli jo jonkun aikaa pala Aurajuustoa. Mietein, että se voisi olla hyvää focaccian päällä ja tarkoitus olikin viikonloppuna kokeilla Aurajuustoisen focaccian leipomista. Perjantaina tuli sopivasti Valion Aurafocaccia -ohje vastaan, joten mikään ei enää ollut leipomisen esteenä, kun ei reseptiäkään tarvinnut lähteä itse kehittelemään. Valion ohjeella focaccia oli tosi nopea ja helppo tehdä. Leivästä tuli pehmeää ja kuohkeaa. Niin hyvää, että ohjetta tulee käytettyä toistekin. Jokusen aineksen reseptistä muutin sen mukaan, mitä omasta kaapista sattui löytymään. Meidän uunissa focaccia kypsyi jo vajaassa vartissa, joten kannattaa hieman seurata leivän paistumista.

Aurafocaccia

Taikina:
2 dl maitoa
25 g tuorehiivaa
1/2 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 ps (à 150 g) Aura -murua
5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna

Pinnalle:
1 iso punasipuli
3 rkl oliiviöljyä
1 dl mustia oliiveja
1/2 ps (à 150 g) Aura -murua
sormisuolaa
mustapippuria myllystä

Sekoita kädenlämpöiseen maitoon hiiva, sokeri, suola, Aura -muru sekä timjami. Vaivaa joukkoon vehnäjauhot ja lisää lopuksi oliiviöljy. Kumoa taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Painele taikina jauhoja apuna käyttäen n. 1 sentin vahvuiseksi levyksi. Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi. Kuori punasipuli ja leikkaa ohuiksi siivuiksi. Kuumenna pannulla 1 rkl oliiviöljyä ja kuullota sipulit ja oliivit kevyesti. Voitele taikinalevy lopulla oliiviöljyllä. Lisää pinnalle kuullotetut sipulit ja oliivit sekä Aura -muru. Ripottele pinnalle suolaa ja mustapippuria. Paista uunissa keskitasolla 200 asteessa n. 20 min.


10 kommenttia:

  1. Varmasti mielettomän hyvää! Ennustan, että meillä lähipäivinä syödään fetafocacciaa, kun jääkaapissa ln puolikas paketti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi hyvää. Pakko tehdä toistekin.:) Fetakin on hyvää focacciassa.:)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hyvä focaccia-resepti oli tämä. Hiivaa vielä jäi toinen puolikas. Ehkä pitää viikonloppuna taas leipoa, että hiivan saa pois.:)

      Poista
  3. Törmäsin samaan Valion reseptiin ja ajattelin heti, Ihana! Valion turvallisilla resepteillä lähdin liikkeelle, kun rupesin teininä kiinnostumaan enemmän ruoanlaitosta ja leivonnasta.:) Ensimmäinen juustokakkuni oli esimerkiksi juuri Valion ohje.:) Äiti on säästänyt vanhoja Valion reseptejä, ja ne toimivat edelleen - ovat sellaisia ajattomia. Kiva, että tulee myös näitä uusia reseptejä. Valion ohjeissa on aina joku juju, joka innostaa heti kokeilemaan ohjeita. Focaccia on ehdottomasti lempileipäni, hyvän makunsa, monipuolisuutensa ja helppoutensa ansiosta. En ole mikään leipäleipuri, mutta focacciaa maltan tehdä. Aurafocaccia menee ehdottomasti kokeiltavien listalle! Sanoisin, että tämä on jopa juhla-ainesta!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastustamaton resepti oli, ja tuli juuri sopivaan saumaan, kun olin Aurajuustoisen focaccian leipomista suunnitellut. Valion reseptit ovat toimivia. Minullakin on paljon Valion reseptivihkosia jemmassa. Yhteen aikaan niitä sai kotiin tilattuna. Paljon hyviä ohjeita.:) Focaccia on minunkin suosikkini. Helppo leipoa ja niin mahdottoman hyvää. Täytteitä voi vaihdella mielin määrin.:)

      Poista
  4. tämä olisikin kiva ohje...kyläilyreissulla siskoni teki focacciaa jossa oli mm.punasipulia ,se oli ihanan mehevää,hän teki sen jonkinlaisessa vuoassa...kyselin ohjetta,sisko tuumasi että jostain netin syövereistä sen nappasi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä reseptillä tulee myös tosi hyvä focaccia. Vuoassa tehtäväkin kuulostaa hyvältä.:) Kaikki reseptilähteet täytyisi aina koittaa heti laittaa muistiin. Välttämättä sitten enää uudestaan löydäkään.;)

      Poista
  5. Mulla on focacciakin kokeilematta! Tämä näyttää niin mehevältä ja herkulliselta. Täytyy joku ilta ryhdistäytyä ja tehdä tälläistä iltapalaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole vielä kokeillut focacciaa? Voi kamala, nyt sitten todellakin ryhdistäytymistä.;D Focaccia on ihanaa, täytteeksi voi laittaa vaikka mitä, ja helppotekoistakin vielä.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-