lauantai 5. heinäkuuta 2014

Muurinpohjaletut ternimaidosta


Eilen syötiin vihdoin kesän ensimmäiset muurinpohjaletut. Lettujen paistaminen oli mielessä jo useamman viikon ajan, ja viimeistään juhannuksena piti olla muurinpohjalettupäivä. Sitä ruokaa vain oli juhannuksena muutenkin niin paljon, ettei enää letuille jäänyt tilaa, ja paisto jäi väkisin myöhemmälle.  Eilen lettujen paistoon oli jo pakko ryhtyä, koska olin ottanut taikinaa varten ternimaitoa sulamaan. Ternimaidon lisäksi laitoin taikinaan myös hieman kivennäisvettä, ja letuista tuli rapeita ja pitsireunaisia. Taikinassa käytin sekä ohra- että vehnäjauhoja, mutta pelkästään vehnäjauhotkin käyvät, jos ohrajauhoja ei ole tai vierastaa ohran voimakkaampaa makua. Kananmuniahan ternimaitoon tehdyssä taikinassa ei tarvita ollenkaan. Lettujen lisukkeeksi sopi hyvin tekemäni kuusenkerkkäsiirappi.

Muurinpohjaletut ternimaidosta

1 l ternimaitoa
2 dl kivennäisvettä
2 dl ohrajauhoja
4 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
25 g voita sulatettuna

Paistamiseen:
voita

Sekoita keskenään jauhot, suola ja sokeri. Vispaa nesteet joukkoon vähitellen, jolloin saat taikinasta tasaisen. Lisää joukkoon lopuksi sulatettu voi ja anna taikinan turvota vähintään 1 tunti. Paista letut muurinpohjapannulla voissa molemmin puolin kullanruskeiksi.


6 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää! Ajattelin tänään pitää kanssa muurinpohjalettupäivän, vihdoin on niin nätit ilmatkin että tälläisiä kesäherkkuja on kiva tehdäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Letut on hyviä ja ulkona paistetut maistuvat entistäkin paremmilta.:) Nyt on paljon kivampi tehdä kaikki kokkaus ulkona kuin sisätiloissa.:)

      Poista
  2. Voi NAM! Aivan ihania herkkuja! ;D

    VastaaPoista
  3. Sinä olet tainnut paistella muurinpohjalettuja aika monta vuotta? Lettusi ovat aivan täydellisiä... Toisin kuin erään tv-kokin grillibileissä...:D Aivan ihana herkku on kyllä! Minä en ole ikinä paistanut muurinpohjalettuja, liekö osaisin ollenkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niitä tullut monta vuotta paisteltua, muttei kuitenkaan kovin paljon. Kerran pari kolme kesässä vain.;) Mutta kyllähän se paisto sujuu, kunhan taikinassa on sopiva koostumus ja löytää sopivan paistolämmön.:) Koska osaat sisälläkin paistinpannulla lettuja paistaa, niin varmasti osaisit muurinpohjalettujakin paistella.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-