tiistai 15. heinäkuuta 2014

Grillattu lohifilee


Grilliin tulee kesällä usein laitettua kalaa, ja varsinkin lohta, koska se on rasvaisena kalana todella helppo grillattava. Useimmiten lohi menee vartaisiin, mutta grillataan sitä meillä myös vaikka lankulla, ja erilaisissa folionyyteissäkin lohi on hyvää yhdessä kasvisten kanssa. Jos oikein helpolla haluan lohen grillaamisessa päästä, silloin heitän vain koko fileen folion päälle, maustan ja nakkaan grilliin, kunnes kala on kypsää. Näin lohesta tulee uunilohen kaltaista. Grillissä lohen kypsyminen ei vie yhtään sen kauempaa kuin uunissakaan, ja samaan aikaan saa grillattua erilaiset lisukkeet. Tämän lohifileen seuraksi grillasin bataattilohkoja sekä maissia.

Grillattu lohifilee

pala merilohifileetä
suolaa
valkopippuria
rosépippuria
sitruuna
ruohosipulia

Ota foliosta lohifilettä reilumman kokoisia paloja 3 - 4 ja laita ne päällekkäin. Aseta ruodoton lohifile folionipun keskelle ja käännä folioiden reunat ylös, jotta kalasta grillauksen aikana irtoava rasva ei valu grilliin. Mausta lohen pinta suolalla ja pippureilla. Leikkaa hyvin pesty sitruuna siivuiksi ja asettele siivut lohen pinnalle. Grillaa lohta grillissä kannen alla, kunnes kala on kypsää. Ripottele lopuksi lohen pinnalle tarjolle laitettaessa silputtua ruohosipulia.


10 kommenttia:

  1. Lohesta tulee grillissä ihanaa! Minä oon useimmiten halstrannut lohta kaasugrillissämme ja toimii hyvin. Pieni paistopinta kruunaa koko homman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grillattu lohi on hyvää, niin kuin lohi muutenkin. Näin laitettuna loheen ei pahemmin paistopintaa tule, mutta hyvää silti. Kieltämättä se paistopinta kruunaa kaiken. Vartaissakin lohi saa aina hyvän pinnan.:)

      Poista
  2. Nam, herkullisen näköistä lohta! Tänä kesänä lohi ei olekaan meillä vielä grilliin ehtinyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Meilläkin on lohta grillattu tavanomaista vähemmän. Johtunee siitä, että olen harjoitellut possun grillaamista.;)

      Poista
  3. Näyttääpä hyvältä! Olen juuri olen valmistamassa lohta perheelle, taidanpa laittaa sen sittenkin uunin sijasta grilliin :) Resepti ja postauksesi tuli kreivin aikaan, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Hyvä, kun resepti tuli sopivaan aikaan.:)

      Poista
  4. Herkullinen lohiohje.:) Meillä ei tosiaan ole tajuttu laittaa lohta grilliin, pitää kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Lohta kannattaa grillatakin. Aika monipuolisesti sitä voi grillissäkin käyttää ja on helppo grillattava.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-