tiistai 3. kesäkuuta 2014

Quesadillat papu-pekonitäytteellä & guacamole


Uusi yritys, jos saisin tämän reseptin tänne jo laitettua. Aamulla jo aioin kirjoittaa, mutta selkä on taas vaivannut useamman viikon, ja istuminen on kaikkein pahinta. Aamulla vielä satuin tässä istuessa aivastamaan varomattomasti, niin noustava oli, että sai säryn helpottamaan. Nyt nurmikon leikkuun jälkeen taitaa selkä sen verran kestää istumista, että postauskin tulee tehtyä.


Eilen ei ruoanlaitto innostanut sen kummemmin. Jotain syötävää piti kuitenkin saada, ja vieläpä teki mieli jotain erityisen hyvää syötävää. Tässä jokin aika sitten tuli tehtyä quesadilloja monen vuoden tauon jälkeen, ja ne maistuivat niin hyviltä, että samantien ostettiin taas aineksia varastoon uutta kertaa varten. Quesadillat valmistuvat nopeasti, ja muutenkin olo oli eilen sellainen, että juuri tämän tyyppinen ruoka tekisi kauppansa kaikkein parhaiten, joten päivällisruoka oli sillä selvä. Puolisollehan saa aina tehtyä töihin seuraavan päivän evääksi salaatin, jos päivän ruoasta ei ole eväsruoaksi. Salaattikuuri tekee välillä vain ihan hyvää.


Quesadillojen täytteeksi paistoin pekonia ja paprikaa. Joukkoon lisäsin kidneypapuja sekä maissia, ja savuisen tulisen maun sekoitukselle antoi valmis Chipotle-salsakastike. Tortillalättyjen väliin vielä juustoraastetta ja cheddaria, nopea paisto pannulla molemmin puolin, ja herkut oli valmiita.


Quesadillat syötiin guacamolen eli avokadosta tehdyn dipin sekä ranskankerman kanssa. Guacamolen tein valmiiksi jo hieman aiemmin. Senkään valmistuksessa ei kauaa aikaa tuhlaannu. Tähän guacamoleen käytin ainoastaan avokadoja, tomaattia, sipulia, limemehua sekä suolaa ja mustapippuria. Halusin pitää maun mahdollisimman simppelinä ja raikkaana, koska quesadilloihin tuli tarpeeksi makua ja tulisuutta.


Quesadillat papu-pekonitäytteellä & guacamole

8 tortillaa

Täyte:
140 g pekonia
1 punainen paprika
1 iso valkosipulin kynsi
1 prk (420 g/240 g) kidneypapuja
200 g maissinjyviä
n. 1/2 prk Pirkka Chipotle -salsakastiketta

Lisäksi:
juustoraastetta
4 cheddarjuustoviipaletta

Kuutioi pekoni ja paista pannulla rapeaksi. Kuutioi paprika ja paista pekonin rasvassa pannulla pehmeäksi. Lisää joukkoon hienonnettu valkosipulin kynsi. Lisää joukkoon valutetut kidneypavut sekä maissi. Lisää paistettu pekoni sekä salsakastike ja jatka paistamista hetki, kunnes seos kuumenee ja kastike keittyy hieman kasaan. Ripottele neljälle tortillalle juustoraastetta ja jaa niille papu-pekonitäyte. Levitä täyte tortilloille ja ripottele päälle vielä paloitellut cheddarjuustoviipaleet. Aseta lopuksi toinen tortilla päälle ja paista pannulla molemmin puolin, kunnes juusto sulaa ja tortillojen pinta saa kauniin värin. Paloittele quesadillat halutessasi ja tarjoile guacamolen ja ranskankerman kanssa.

Guacamole:
3 avokadoa
1 punasipuli
1 tomaatti
2 - 3 rkl limemehua
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä

Halkaise avokadot ja poista kivet. Koverra hedelmäliha kuorista esimerkiksi lusikalla ja muussaa haarukalla soseeksi. Kuori ja hienonna punasipuli ja lisää sipulisilppu avokadososeen joukkoon. Leikkaa tomaatti mahdollisimman pieniksi kuutioiksi ja lisää soseen joukkoon. Mausta guacamole limemehulla, suolalla ja mustapippurilla.


8 kommenttia:

  1. Mmmm,nam. Quesadillat toimii aina. Kesät ,talvet ja aamut ja yöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii, ja täytteitä voi vaihdella mielen mukaan.:)

      Poista
  2. Quesadillat on kyllä niin hyviä, eipä ole tullut pitkään aikaan tehtyä. Kiitos siis muistutuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hyviä. Meilläkin oli jo useampi vuosi aikaa, mutta nyt näihin tuli taas oikein himo.:)

      Poista
  3. herkullisia kuvia =P toivottavasti selkäsi on jo parempi(minulla niska jymähti kipeäksi viime viikolla,ja tietysti juuri vapaapäivän kunniaksi,kestikin lähes viikon mutta kuitenkin aina päivä päivältä hellittäen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Quesadillat on ihania.:) Nyt on selkä taas kunnossa. Useamman viikon sitä särkyä jo kestikin. Varovainen saa silti aina olla. Helposti menee uudelleen, ja säännöllisesti selkäsäryistä joutuu kärsimään. Ei ole hääviä kipu niskassakaan. Ja tottahan toki kaikki vaivat iskee juuri vapailla.

      Poista
  4. Nämä näyttävät kyllä todella herkullisilta! Ihan täydellistä ruokaa illanistujaisiin tai muuten vaan iltapalaksi. En ole tätäkään herkkua tehnyt koskaan. Tuntuu ettei aika riitä mihinkään, niin hirveästi olisi kokeiltavaakin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Quesadillat on hyviä täytteellä kuin täytteellä. Hyvää vaihtelua esim. lämpimille leiville ja pizzalle. Näitä on aika nopea tehdäkin. Nyt olen pitänyt tortillapaketteja jemmassa, että saa tehdä, jos alkaa jotain hyvää tekemään mieli.:) Ajanpuute on nyt todellakin suurena ongelmana. Varsinkin tuo keittiöpuoli kärsii siitä, kun ei ehdi eikä jaksa mitään uusia juttuja kokeilla.

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-