torstai 22. toukokuuta 2014

Rhubarb Curd eli raparperitahna


Yksi kevään odotetuimmista herkuista alkaa olla jo kasvultaan sellaista, että sitä malttaa jo korjata käyttöönkin. Eli kyse on tietenkin raparperista. Viime päivien sateet ja helteet ovat saaneet ainakin meidän raparperipenkin rehottamaan, joten kävin nappaisemassa sieltä muutaman varren. Äsken otin juuri uunista pois kevään ensimmäisen raparperipiirakan. Perinteisesti se ensimmäinen piirakka on meillä aina leivottu piimäpohjaisesta taikinasta. Resepti löytyy jo blogista. Piirakan lisäksi halusin tehdä raparperin kanssa pienen kokeilun, ja keittelin pienen määrän curdia eli tahnaa. Lemon curd eli sitruunatahna lienee se tahnoista kaikkein tunnetuin, mutta tahnat onnistuvat monesta muustakin. Olen tehnyt tahnoja mm. vadelmasta, puolukasta ja banaanista. Nyt kävi mielessä millaista tahnaa raparperista mahtaisi tulla, ja se oli äkkiä testattu. Tahnan keittämisessä ei mene paljon aikaa. Raparperitahnasta tuli sen verran hyvää, että sitä voisi lusikoida vaikka vain suoraan purkista. Tätä pitää tehdä lisää.

Rhubarb Curd eli raparperitahna

1 dl raparperikuutioita
1/4 dl vettä
1 1/2 dl hillosokeria
1 kananmuna
25 g voita

Mittaa kuoritut raparperikuutiot paksupohjaiseen kattilaan ja lisää joukkoon vesi. Kiehauta ja keitä, kunnes raparperit pehmenee ja soseutuu. Ota kattila liedeltä ja anna raparperisoseen hieman jäähtyä. Sekoita jäähtyneeseen raparperisoseeseen hillosokeri ja kananmuna. Kiehauta koko ajan sekoittaen, ja keitä, kunnes seos sakenee. Ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon voi nokare kerrallaan. Purkita tahna puhtaaseen lasipurkkiin ja säilytä viileässä.

28 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kokeile vaan. Erilaiset curdit on ihania. Ja nimen omaan itse tehtynä.:)

      Poista
  2. Voi varppii o hyvvää, mää tykkään raparperistä!! Mulla ei vaa valitettavasti oo itellä kasvamasa, mutta kyllähä rahalla saa ja hevosella pääsee :D :D Tännään viimeksi keittelin lemon curdia, mutta nyt ei kyllä onnistunu ollenkaa, käytin vahingosa hillosokeria ja se oli väärä annostus ni sehä ei saennu, ei auttanu ku purkista kaataa takas kattilaan ja lisätä siihe pari liivatetta ja laitoinki liikaa, nyt se o niinku leikattavvaa hyytelyä :/ Noh, ei se makua huonontanu, mutta koostumus o ikävä... aina ei mee niinku Strömssösä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperi on ihana. Siitä saa monenlaista herkkua. Kaupoissa onkin jo myös raparperia näkynyt ja aina kannattaa kysellä vaikka tuttavilta, jos ylimääräisiä varsia löytyy. Meillä ainakin on aina vähän ylituotantoa.:) Aina ei kaikki suju niin kuin pitäisi. Koostumus voi pikkaisen olla huonohko liivatteella saostetussa tahnassa. Olisi voinut olla parempi, kun olisi antanut curdin jäädä notkeaksi.;)

      Poista
  3. Täytyy mennä huomenna hillosokerikauppaan ja tehdä tätä! :D Sain raparperinoksia naapurista ja hyvettä jo tein, se piimäpohjainen on tekemislistalla seuraavaksi. Pitää etsiä se sinun ohje kun en osannut päättää noista omista kirjoista mitään ohjetta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperistakin kannattaa tahnaa tehdä.:) Minä mietein myös raparperihyveen tekemistä. Se on myös niin hyvää.:)

      Poista
  4. Voi että oon teille kateellinen. Meidän raparperit on aina vaan niin pieniä, ettei niitä raaski poimia. Yksi puska sentään alkaa näyttää lupaavalta, joten ensi viikolla voisi olla pieni mahdollisuus saada raparperikiisseliä :) Tuo tahnakin kuulostaa niin hyvältä, että ehdottomasti täytyy kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aika rehevä raparperipuska. Nopeasti keväällä alkaa satoa antamaan. On lämpimällä, aurinkoisella paikalla ja lannoitan sitä aina hyvin.:) Raparperista on moneksi.:)

      Poista
  5. Ihanaa! Raparperi on kyllä mansikoiden rinnalla koko kesän odotetuin juttu, näin meillä ainakin. Tosi ihanaa varmaan kakun tai kääretortun välissä tai vaikka vaniljajätskin ja tuoreiden mansikoiden kanssa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä ensimmäisiä raparperin varsia odottelee kieli pitkällä, että pääsee piirakkaa leipomaan.:) Tahnoja voi käyttää tosi moneen tarkoitukseen. Mansikoiden kanssa raparperi sopii hyvin.:)

      Poista
  6. Kuullostaa tosi herkulliselta tahnalta :D Meilläkin leivottiin ensimmäinen raparperijälkkäri viime viikonloppuna ja tänään katselin että puska oli taas kasvanut kivasti, josko saisi piirakan tehtyä viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää tahnaa on. Pehmeämmän makuista kuin sitruunasta tehty.:) Minäkin taidan hakea taas muutaman raparperin varren ja teen jotain hyvää.:)

      Poista
  7. Ai, mitä herkkua olet trehnyt!! Nam! Minulla ei ole vieläkään raparperia pihassani :/ Kun muutimme tänne, raparperi oli puolimätä ja moni kertoi että maaperämme on huono. Nyt huomasin naapurilla upean ison raparperin, joten kokeilen kuitenkin. Katsotaan minä vuonna saan sitten ensimmäisen satoni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, raparperistakin tuli tosi hyvää curdia.:) Maaperää voi aina parantaa, joten raparperia vain istuttamaan. Onhan sitä ihana hakea omasta pihasta. Raparperi tykkää voimakkaasta maasta ja meillä raparperi on istutettu vanhaan lehtikompostorin pohjaan.;)

      Poista
  8. Oih, kuullostaa ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa oli ja herkkua tuli myös siitä, mihin tahnan käytin.;)

      Poista
  9. varmaan olisi ihanaa,voisin kuvitella tekeväni vaikka charlotta tyyppisen kakun tästä tahnasta(joskus keittelin ihan raparperisoseen ja kakku oli tosi herkullinen) vaan enhän minä ole kokeillut edes lemon curdin tekemistä,mutta onneksi sitä saa kaupasta ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopisi tosi hyvin charlottaan, ja lisäksi vielä tuoreita mansikoita. Ai että!:) Kannattaa kokeilla curdien tekemistä. Ihan helppotekoisia ovat ja maku on ihan toinen kuin kaupan valmiissa. Paljon aidompi.:)

      Poista
  10. Osaatko sanoa yhtään että kuinka kauan tämä säilyy jääkaapissa...?
    Sain eilen ison kasan raparperia ja ajattelin jos testaisin tätä ohjetta. Jos vaikka tekisi juhannukseksi jonkun marenkikakun jonka syövereihin tätä saisi laittaa, nam! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Curdit säilyvät jääkaapissa pari kolme viikkoa. Kananmuna ja voi ovat tahnoissa ne herkimmin pilaantuvat ainekset. Jos nyt tahnaa tekee, niin juhannuksena on vielä hyvinkin käyttökelpoista.:)

      Poista
  11. Hei! Tuleeko tuohon oikeasti vain 1 dl raparperiä? Kun sokeria tulee kuitenkin 1,5dl..? Ja tuleeko tahnaa tällöin n. yksi lasipurkillinen?
    Mihin tätä muuten kannattaa käyttää? Onko jo kokemusta?
    Kiitos hyvästä vinkistä, täytyy kyllä kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee kyllä. Tuleehan tahnaan myös kananmuna ja voita, ja ne lisäävät tuota tahnan määrää. Nämä tällaiset tahnathan on hyvin makeita. Varmaan isommallakin raparperimäärällä voisi kokeilla, mutta halusin tähän tahnaan miedon pehmeän raparperin maun. Noilla määrillä tahnaa ei tule isoa määrää, vaan juuri tuollainen vajaa purkillinen kuin kuvassa. Tämän raparperitahnan käytin jäätelön maustamiseen. Ohjehan löytyy blogistakin. Tahnat sopivat moneen esim. kääretortun tai täytekakun väliin.

      Poista
  12. Hei,

    oletko koskaan kokeillut curdin pakastamista?

    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut. Kaikki on aina mennyt niin nopeasti. Jostain kyllä luin, että kestäisi myös pakastamista.

      Poista
  13. Moikka!
    Satuin löytämään blogis tänään, ku aloin etsimään mitä voisin tehdä raparperista, koska sitä meillä on ja paljon! Tein tätä tässä illalla vielä ja tuli kyllä uskomattoman hyvää! Laitoin tahnan purkkiin ja ripottelin pinnalle hiukan kanelia. :) Täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla omenoista ja vadelmistakin tehdä tätä!
    - anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit raparperitahnasta.:) Vadelmista olenkin curdia tehnyt, ja tulee myös hyvää ja hienon punaista. Omenat onkin hyvä idea. Ei ole tullut mieleen niitä käyttää, mutta varmasti niistäkin saa hyvää tahnaa. Onneksi näyttää tulevan hyvä omenavuosi.:)

      Poista
  14. Onko ihan nyt nuo mitat Oikein???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksei olisi? Tuolta ylempää kommenteista näet lisää, kun esim. raparperin määrästä on kyselty ennenkin. Ja joku on testannutkin ja tykännyt.;)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-