tiistai 27. toukokuuta 2014

Kasvimaamme Kotipuutarha -lehdessä


Melkein vuosi sitten pihaamme ajoivat Kotipuutarha -lehden toimittaja Outi Tynys sekä kuvaaja Teija Tuisku. He tulivat heinäkuun puoli välissä tekemään juttua kasvimaastamme. Outin kanssa olin viestitellyt asiasta jo reilun vuoden, kun Outi oli netissä huomannut kuvan kasvimaasta, ja halusi päästä tekemään siitä jutun lehteen. Tarkoitus oli tehdä juttu jo vuotta aiemmin, mutta sitten kasvimaahan iski kavala rikkaruoho, ja minun oli peruttava koko homma. Ajattelin jo, ettei lehtijuttua sitten enää tulekaan koskaan, mutta seuraavana keväänä Outi ottikin uudelleen yhteyttä, ja sovittiin, että juttu tehdään, jos kevään edetessä näyttäisi siltä, että rikkaruohotaistossa päästään voittajiksi.

Kovalla työllä rikkaruohot saatiin vihdoin päihitettyä, mutta kasvimaan kylväminen meni tavanomaista myöhemmäksi, pitkälle kesäkuun puolelle. Jännityksellä sitten odotettiin, ehtiikö kaikki kasvaa sopivasti kuvauskuntoon siihen mennessä, kun sovittiin alustavasti jutun teko päivä. Kasvoihan ne kasvit ihan riittävästi ja rikkaruohotkin pysyi kurissa. Juttu päästiin vihdoin tekemään. Rikkaruohoistakin oli jotain hyötyä. Niistä jutulle sai hyvän pääaiheen.

Tällaisiin lehtiin jutut tehdään usein jo liki vuotta aiemmin. Ihan pimennossa meidän ei tarvinnut koko vuotta olla, vaan sähköpostin välityksellä saimme pari kertaa versiot tarkistettavaksi. Nyt vihdoin Kotipuutarhan uusimpaan, kesäkuun numeroon, on painettuna kuuden sivun juttu kasvimaastamme.


24 kommenttia:

  1. Vau! Hieno juttu! Täytyy käydä hakemassa lehti ja lukea juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Tuo on hyvä puutarhalehti, joten sitä kannattaa muutenkin lukea, jos puutarhajutut kiinnostaa. Puutarhaliiton alainen lehti.:)

      Poista
  2. Teidän puutarhanne on niin mahtavan upea ja varmaankin hieno juttu tuossa lehdessä. Kuvatkin näyttävät mahtavalta.Kun tuossa sanotaan että selätitte valvatit,niin mitä valvattejä teillä oli? Täällä esim, ihan tässä kotitaloni puutarhatilkussakin kasvaa talvisin kaalivalvalttia,joka on tosi hyvää salaateissa.

    VastaaPoista
  3. Mukavan jutun toimittaja kasvimaasta kirjoitti. Ja hyvä kuvaaja oli.:) Huonosta suunnasta paistanut ilta-aurinko oli kuvaamisen kiusana, mutta hyvin silti kuvat onnistui. Jouduttiin aikaistamaan luvatun vesisateen vuoksi jutun tekoa aamulta edelliseen iltapäivään. Peltovalvatti kasvimaalle ilmestyi ja riehaantui. Viheliäisempi ja pahempi kitkeä kuin voikukka. Ehkä sekin saattaisi soveltua syötäväksi, mutta kasvimaalla kuitenkin kasvatan mieluummin kaikkea muuta.;)

    VastaaPoista
  4. Ai se olet SINÄ! Muhevan mehevä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet jo nähnyt jutun? Tai tottahan sinä puutarhalehdet selaat läpi heti tuoreeltaan.:) Minähän se sinne myös jouduin, vaikka kasvimaasta vain piti olla kyse.;) Olisi pitänyt ottaa vahti mukaan kuviin, niin sitten olisit varmaan heti tunnistanut.;)

      Poista
    2. Totta, Katja, tunnistan ihmiset heidän koiristaan. :D

      Poista
  5. Kiva kun näkee "tuttuja" lehdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogituttujakin on aina kiva bongata eri paikoista. Kaikki tuntuvat aina niin tutuilta, vaikkei koskaan tavattu ollakaan.:)

      Poista
  6. Pitääkin lukea tuo juttu. Selailin vasta tuon lehden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en ole vielä ehtinyt koko lehteä lukea. Tämä on vähän huono vuodenaika lehtien lukemiselle, kun kaikki aika menee puutarhassa.:)

      Poista
  7. Ai sekö oli sinun kasvimaastasi?! Oli kiva juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänhän se.:) Ihan kiva, kun joskus juttuun otetaan mukaan myös ongelmat, niinkuin tässä nyt meidän rikkaruoho-ongelma. Ei kaikki aina ole niin täydellistä, vaikka se lehtien sivuilla saattaa siltä näyttääkin. Puutarhassa on omat ongelmansa ja se vaatii myös paljon työtä.

      Poista
  8. Luin tässä samalla tätä lehteä, kun en aijemmin ole ehtinyt ja piti heti hakea ko juttu. No eipä kuvissa ole kyllä tietokaan rikkaruohoista ja ihan kiitettävästi sitä kitkettävää tuossa alassa onkin. Kiva juttu! Ja ongelmista oppii ja saa itsellekin vinkkejä. Minullekin kävi niin, että kylvöt viivästyi, mutta koska maa oli myöhemmin jo lämmin, kasvu lähti nopeasti käyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka päiväistä kitkentää parin viikon ajan ennen kuvauspäivää, niin maa oli suht rikkaruohoton.;) Kitkettävää alaa alkaa olemaan jo vähän liikaakin, kun aina on selkä vaivana. Työstä käy, mutta vähentääkään ei viitsisi, kun omaa satoa on niin kiva saada.:) Hyvä, jos jutusta on apua, ja joku oppii meidän ongelmistamme niin, ettei itselle tule ongelmia. Ei tuo myöhäinen kylvö viime vuonna haitannut paljon mitään. Hyvin kaikki ehti kasvamaan, kun onhan syksylläkin vielä paljon aikaa sadon valmistua. Tänäkin vuonna kylvöt on menossa myöhäiseksi, koska vielä ei ole aikaa ollut kasvimaan kylvämiseen, mutta säästypähän vähän kitkemiseltä. Jos kasvimaa olisi jo pari viikkoa sitten kylvettyä, saisi jo kitkemisenkin aloittaa.

      Poista
  9. Pitää käydä ostamassa lehti kun kerta tuttuja on mutta juttukin vaikuttaa mielenkiintoiselta. Noilla lehdillä on vaan se huono puoli että oma piha ei ole koskaan valmis kun sieltä keksii kaikenlaisia ideoita omallekin pihalle.. ;)

    VastaaPoista
  10. Ei kai piha koskaan täysin valmiiksi tulekaan. Ainakin luulen niin. Aina on jotain parannettavaa, uudistettavaa ja muuta. No, pääasia kuitenkin, kun kaikki isoimmat saisi tehtyä. Pienempiä projekteja on kivakin aina tehdä.:) Ideoita lehtien sivuilta saa roimasti. Nytkin tuossa numerossa oli ohje kivalle koivupenkille. Osaisikohan sellaisen tehdä ihan itsekseen...;)

    VastaaPoista
  11. Minäkin haen lehdet kaupasta heti kun kerken :)

    VastaaPoista
  12. oo upeaa...nyt on varmasti pakko ostaa sisustuslehden sijaan puutarhalehti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelu virkistää. Puutarhalehdestäkin varmasti luettavaa löytyy ja kaikenlaisia vinkkejä.:)

      Poista
  13. Mahtavaa!! Täytyykin käydä hakemassa uusin lehti!!

    VastaaPoista
  14. Heti näin alkuun haluan onnitella, hieno juttu! Ei sinne puutarhalehteen ihan kaikki pääsekään, joten saat olla ylpeä hyötypuutarhastanne.;) Arvostan todella työmäärää, jonka olette antaneet pihan eteen. Paljon työtä se tosiaan vaatii, mutta onhan se varmasti todella miellyttävä tunne nähdä kukoistava puutarha, omat kättensä jäljet, sekä korjata satoa kesän ja syksyn mittaan. Ostin minäkin lehden, ja luin jutun. Nyt annan lehden kiertoon porukoille, juttu teidän puutarhastanne tottakai korvamerkitty.;) Minullakin se oma haave jossain tuolla siintää, olisi hienoa pystyä olemaan mahdollisimman pitkälle omavarainen, kuten lapsuudenkodissani oltiin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Alkuun vähän emmein mukaan lähtemistä, mutta eihän tuollaisia tilaisuuksia niin vain vastaan tule. Tuntuu se lehteen pääseminen sellaiselta palkinnolta, että jotain on tullut tehtyä tuolla puutarhassa oikeinkin, eikä kaikki se työmäärä ole ihan hukkaan mennyt.:) Paljon puutarha teettää työtä, mutta paljon se antaakin.:) Eiköhän sinunkin haave vielä joskus toteudu.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-