lauantai 24. toukokuuta 2014

Hunajainen porsaan grillikylki


Sain kutsun Kotitilan Lihaa parhaimmillaan -reseptikilpailuun. Kilpailussa on neljä osakilpailua, joista ensimmäisessä oli tarkoitus valmistaa mehevää possua grillistä. Kilpailun aluksi pääsi kokeilemaan lihojen tilaamista netin kautta Kotitila.fi:stä. Tilaaminen oli helppoa ja toimituksen sai valita tietylle päivälle sopivaan ajankohtaan. Lihat toimitettiin kotiovelle kylmälaatikossa Itellan toimesta lämpötilavalvottuna kuljetuksena, ja kaikki toimi moitteetta. Kotitilalta saapui lihoja kahteen ensimmäiseen osakilpailuun. Pakkauksessa oli luomuporsaan kassleria sekä luutonta ja luullista grillikylkeä.

Ensin otin käsittelyyni luullisen grillikyljen, mutta ajankohta oli niin kiireinen, että luulin, ettei grilliluista tule kummoisiakaan, eikä niistä olisi kilpailureseptiksi. Päätin jättää ne kilpailusta väliin ja esikypsennyksen jälkeen vain sekoittelin summa mutikassa jonkinlaisen bbq-soosin ja grillasin ribsit, että ainakin tulisivat syötyä pois. Ja niistähän tuli parhaat valmistamani ribsit ikinä. Harmi vain, kun soosin ainekset eivät olleet ylhäällä eikä mitään kuviakaan tullut otettua.

Otin viikolla uuden yrityksen luuttoman grillikyljen kanssa. Keitin grillikylkeä pitkään ja hartaasti miedolla lämmöllä mausteliemessä. Keittämisen jälkeen lihan olisi saanut riivittyä vaikka nyhtöpossuksi, mutta annoin kyljen olla rauhassa liemessään, jotta se pysyisi kasassa. Jäähdytin kyljen liemessään ja annoin maustua siinä yön yli jääkaapissa. Seuraavana päivänä otin kyljen liemestä ja sekoittelin lihalle hunajaisen grillauskastikkeen. Grillasin kyljelle rapsakan pinnan ja sivelin kastiketta grillauksen aikana useasti lihan pintaan lisää. Grillikyljen pinta oli maukasta ja rapeaa, sisältä liha jäi mureaksi ja meheväksi.


Hunajainen porsaan grillikylki

900 g luomupossun luutonta kylkeä

Mausteliemi:
2 porkkanaa
1 iso sipuli
15 kokonaista mustapippuria
1 laakerinlehti
reilu nippu tuoretta timjamia
2 - 3 rkl suolaa
vettä

Grillauskastike:
1/2 dl juoksevaa hunajaa
1 rkl kokojyväsinappia
2 rkl salsaketsuppia
2 rkl worcestershire-kastiketta
2 rkl hunajaetikkaa
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Laita kattilaan porsaan kylki sekä pestyt, kuorineen paloitellut porkkanat sekä kuorineen paloiteltu sipuli. Kaada päälle vettä sen verran, että kylki peittyy ja lisää mausteet. Kiehauta ja keitä miedolla lämmöllä 3 - 4 tuntia. Jäähdytä ja anna kyljen olla liemessään yön yli jääkaapissa. Poista kylki mausteliemestä ja sekoita grillauskastikkeen ainekset hyvin sekaisin keskenään. Sivele kastiketta kyljen pinnoille ja grillaa pinnat rapeiksi grillissä. Sivele kastiketta lisää pinnoille grillaamisen aikana.



6 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa ja näyttää! Oikein paljon onnea kilpailuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Oli hyvää ja mehevää grillikylkeä. Nuo Kotitilan lihat olivat myös todella laadukkaita. Ei kaupan lihahyllystä tahdo noin hyvää lihaa löytyä, joten oli ilo päästä noista lihoista kokkaamaan.:)

      Poista
  2. Herkullisen näköistä lihaa! Onnea kisaan :)

    VastaaPoista
  3. Tällaisesta me tykkäämme ihan mielettömästi.:) Näyttää mehevältä ja herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä on kivointa valmistaa ruoka grillissä. Mehevä possu on hyvää, eikä tarvita muuta kuin jotain kasviksia lisukkeeksi.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-