tiistai 1. huhtikuuta 2014

Puolukkakukko


Talven aikana on tullut käytettyä marjoja ihan liian vähän. Pakastin on edelleen marjoja ihan pullollaan. Ei kai niitä sitten vain malta säälimättä käyttää, koska marjastus on kovaa työtä. Nyt pitää vain ottaa loppukiri, jotta saisi pakastimeen tilaa tulevalle marjasadolle. Eilen iltapäivällä leivoin puolukoista kukkoa. Aiemmin olen tehnyt vain mustikkakukkoja, mutta yhtä hyvin puolukka ja ruis toimivat yhdessä. Vaniljajäätelön kanssa lämmin marjakukko hupenee huomaamatta. Verraton perinneherkku!

Puolukkakukko

Taikina:
125 g voita
1/2 dl fariinisokeria
1 1/2 dl karkeita ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
5 dl puolukoita
3/4 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja

Vaahdota keskenään huoneenlämmössä pehmennyt voi sekä fariinisokeri. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele puolet taikinasta voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita keskenään puolukat, sokeri ja perunajauho ja levitä marjaseos piirakkapohjalle. Kaulitse lopputaikina levyksi ja ota muotilla kuvioita täytteen päälle. Paista kukkoa 200-asteisen uunin keskitasolla n. 30 minuuttia. Tarjoile vaniljajäätelön kera.

14 kommenttia:

  1. Mulla on mustikkakukkokin vielä testaamatta.... :/ Täytyy ehkä testata se ensin ja kokeilla sitten tätä. Voin vaan kuvitella kuinka hyvää tämä on, etenkin vaniljajäätelön kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tehdä molempia, mustikkaisia ja puolukkaisia. Molemmista tulee tosi hyviä kukkoja, kun molemmat passaavat hyvin ruisjauhoihin. Jäätelön kanssa on todella hyvää.:)

      Poista
  2. Pitää kokeilla. Uppoaa varmaan meidän sporttiinkin kun vaikuttaa ohje niin terveelliseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässä sokeria ja rasvaa jonkun verran, mutta eipähän ole pelkkää valkoista jauhoa. Vehnäjauhotkin voi korvata vaikka ohrajauhoilla. Ja pitäähän sitä sporttienkin välillä herkutella.:)

      Poista
  3. Ihanan näköistä ja taatusti hyvää :D Puolukka ja ruis ovat tosi ihana pari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli hyvää. Loppui vähän kuin keskenkin, koska tällä ohjeella ei tule isoa kukkoa. Mutta ei makeaa mahan täydeltä.;)

      Poista
  4. Samaa hamsterin vikaa minussakin. Pakastin on marjoja puolillaan, mutta niitä ei raski syödä... Ihan kuin niitä säästäis jotain ydintalvea varten viimeisinä mustikoina jne. ikinä... Eletään kuitenkin huhtikuuta ja heinäkuussa alkaa mansikan pakastus... Kevään ja kesän viimeisinä kuukausina tulee kauhea kiire syödä marjat pois, että saa uudet marjat mahtumaan pakastimeen :D Ei järjen hiventäkään. Taidan haastaa itseni syömään pussillisen marjoja viikossa jossain muodossa. Aina voi laittaa puuron sekaan, jos ei viitsi itselleen leipoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se jännä ilmiö, kun koskaan ei talvella malta mielin määrin marjoja käyttää. Sitten syödään kiireellä pakastettuja, kun jo alkaisi saamaan tuoreitakin.;D Samaa haastetta pitää nyt toteuttaa, että saa ajoissa marjoja pois. Puurot, viilit ja vastaavat on hyviä käyttökohteita. Smoothieihin saa hyvin marjoja kulumaan. Makeita leivonnaisia ei viitsi jatkuvasti tehdä.

      Poista
  5. On hyvän näkönen ja varmasti hyvää :)

    VastaaPoista
  6. Oh, kukkoset ovat niin hyviä. Puolukka ja ruis sopivat mainiosti yhteen. Minullakin on vielä aika paljon puolukoita, joten taidan seuraavaksi tehdä puolukkakukon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Tosi hyviä leipomuksia tulee, kun yhdistää puolukoita ja ruista. Kääretorttukin.:)

      Poista
  7. Puolukka ja ruis = nam! Ihan parasta Suomi-ruokaa. Mustikoistakin tulee hyvä.:) Vaniljajäätelöä tai -kastiketta vielä niin ai että.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tekee kukot sitten puolukoista tai mustikoista, hyvää tulee.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-