lauantai 5. huhtikuuta 2014

Beluga-linsseillä ja maissilla täytetyt paprikat


Täytettyihin paprikoihin meillä ei kyllästytä varmaan koskaan. Viikollakin tein taas neljästä paprikasta täytettyjä, ja tällä kertaa halusin kokeilla täytteeseen linssejä. Meillä olisi kaapissa ollut vihreitä ja punaisiakin linssejä, mutta nyt maltoin käyttää Beluga-linssejäkin. Ensimmäiset Beluga-linssit jouduin tilaamaan netin kautta, mutta viime kerralla lähikaupungissa käydessä ilokseni huomasin, että sieltäkin kaupoista jo Beluga-linssejä löytyy. Ostin niitä lisää varastoon, ja nyt niitä ei enää tarvitsekaan käyttää säästeliäästi ja harkiten. Pelkkää linssitäytettä en halunnut tehdä, joten laitoin mukaan myös maissia. Maissi on hyvää. Täyte itsessään oli jo niin hyvää, että olisin voinut syödä sen sellaisenaankin, mutta olihan se kivampi tarjota paprikoiden sisältä ja paprikoista sai tietenkin lisää makuakin.

Beluga-linsseillä ja maissilla täytetyt paprikat

4 paprikaa

Täyte:
2 dl Beluga-linssejä
2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
pala purjoa
1 prk maissinjyviä
100 g chilituorejuustoa
1 rkl Balsamicoa
yrttisuolaa
jeeraa
mustapippuria myllystä

Päälle:
juustoraastetta

Keitä Beluga-linssit kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna pannulla oliiviöljy. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet ja kuullota sipulit pannulla pehmeiksi. Hienonna purjo ja lisää pannulle sipuleiden joukkoon. Valuta maissista ylimääräinen neste pois ja lisää pannulle sipuleiden joukkoon. Paista hetki ja ota pannu sitten liedeltä. Lisää pannulle kypsennetyt Beluga-linssit ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Mausta seos Balsamicolla, yrttisuolalla, jeeralla ja mustapippurilla. Halkaiset paprikat ja poista siemenet. Täytä paprikan puolikkaat linssi-maissitäytteellä ja aseta paprikat uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja kypsennä uunissa 200 asteessa n. 35 - 45 minuuttia, kunnes paprikat kypsyvät ja pinta saa väriä.

12 kommenttia:

  1. Kivan kuuloinen täyte. Täytetyt paprikat ovat kyllä tosi hyviä. Ei niihin meilläkään kyllästytä, täytteissähän on vain taivas rajana...:) Kasvistäyte on varma valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän erilainen täyte tällä kertaa, ja linssejä teki mieli, eikä aina viitsi tehdä linssimuhennosta. Hyvää oli täyte ja sopi paprikoillekin, vaikka oli hieman irtonaista. Täytetyt paprikat onkin juuri siitä niin kivoja, kun täytteeksi voi laittaa melkein mitä vain. Lihatäytteellä en muuten olekaan tehnyt koskaan. Jauhelihatäytteen voisinkin tehdä ensi kerralla.:)

      Poista
  2. Täytetyt kasvikset ovat ihania:)Belugoista tykkään tosi paljon,maistuvat salaateissa tosi hyvälle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, paprikat, kesäkurpitsat, bataatit, perunat, munakoisot... Kaikista tulee tosi hyviä ja täytteitä voi kehitellä vaikka kuinka monta.:) Minäkin pidän paljon linsseistä ja varsinkin Belugat on tosi maukkaita. Jonkun salaatinkin olen niistä tehnyt, muttei ole blogiin asti päätynyt vielä.:)

      Poista
  3. Belugat on ihania etenkin salaateissa! En vaan ikinä ole itse valmistanut niistä mitään...eli niitä ei tarvitse laisinkaan liottaa, vaan voi suoraan vaan keittää, niinkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ihania ovat.:) Minulla olevan pakkauksen päällä sanotaan, että ensin vain huuhdellaan huolellisesti ja sitten heti suoraan keitetään. Tietysti linssejäkin voi ensin halutessaan liottaa jonkin aikaa. Kypsyvät nopeammin, mutta voi olla, että helpommin sitten muusaantuvat.

      Poista
  4. Ah, belugat ovat pop! Tein taannoin niistä salaattia - ja tykkäsin:

    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/2014/03/belugalinssisalaatti.html

    -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja nyt olen tosi tyytyväinen, että jatkossa saan niitä helpolla. Ei tarvitse enää mistään tilailla postin kautta. Jos minäkin tekisin seuraavaksi taas salaattia. Ovat niin omiaan siihen.:)

      Poista
  5. Linssejä tulee silloin tällöin lisäiltyä ruokiin mutta tuollaisesta en olekaan kuullut ennen.
    Kaunis kuva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin teen linsseistä enimmäkseen vain muhennosta ja joskus laitan johonkin salaattiin. Nyt teki mieli kokeilla täytteessä. Linssit on tosi hyviä. Välillä on ihan pakko saada linssimuhennosta. Kiitos.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-