perjantai 21. maaliskuuta 2014

Pekoni-munakupit


Jokin aika sitten näin jossain lehdessä pekonirenkaan sisällä uunissa kypsennettyjä kananmunia. En yhtään muista mikä lehti se oli, enkä ohjettakaan vilkaissut sen tarkemmin. Silloin tällöin näitä pekoni-munakuppeja on vilahdellut myös blogeissa, ja  nyt halusin kokeilla niitä itsekin. Kaksi ankanmunaakin oli vielä käyttämättä, joten kahteen kuppiin laitoin ankanmunia, loppuihin käytin kananmunia. Kuppeihin laitoin pohjaksi paahtoleipää, ja leipä auttoi hyvin pitämään kupit muodossaan. Kupit voi kuitenkin tehdä myös ilman leipää, jos haluaa vaikka kartella hiilihydraatteja. Pekoni-munakupit on tosi kiva tapa tarjoilla paahtoleipää, munia ja pekonia aamiaisella tai brunssilla. Kupit valmistuvat vähällä vaivalla, ja vaihtelua niihin saa eri mausteilla ja yrteillä, ja juustoraastettakin voi halutessaan käyttää.

Pekoni-munakupit

pekonisiivuja
paahtoleipää
kananmunia
suolaa
valkopippuria

Vuoraa muffinivuokapellin vuokien reunat pekonisiivuilla. Yksi siivu vuokaa kohden riittää. Leikkaa esimerkiksi sopivan kokoista lasia apuna käyttäen paahtoleivistä pyöreät pohjat vuokiin pekonisiivujen keskelle. Jos haluat paahtoleivästä rapeampaa, paahda ne kevyesti leivänpaahtimella ennen vuokaan laittoa. Riko vuokiin kananmunat leipien päälle ja ripottele valkuaiselle hieman suolaa ja valkopippuria. Kypsennä 175 asteessa uunin keskitasolla n. 15 - 20 minuuttia, kunnes kananmuna kypsyy sellaiseksi kuin haluat.

18 kommenttia:

  1. Nää on ihan mielettömän hyviä! Meillä tehdään useasti ilta/aamupalaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ovat, ja iltapalanakin menee, jos kaipaa jotain vähän tuhdimpaa.:)

      Poista
  2. Ihan selkeästi nyt olisi meilläkin aika syödä taas sitä englantilaistyyppistä aamiaista... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä muna-pekoniaamiaista välillä tarvitaan. Arkena tulee aamuisin syötyä vähän huonosti, viikonloppuisin on kiva sitten vähän enemmän panostaa siihenkin puoleen.:)

      Poista
  3. Kiva idea...pekonipkt odottaa käyttöä jääkaapissa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin pekonikuppeja tekemään. Näitä voi tuunaillakin omaan makuun sopiviksi. Kananmunatkin voi vaikka sekoitella rikki massaksi, jos haluaa.:)

      Poista
  4. Kauniin ja houkuttelevan näköinen annos, täytynee joskus kokeilla.
    Oletko laittanut koskaan ankasta ruokaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Raikkaan salaatin kanssa maistuivat, ja meneehän nuo kupit muutenkin. Kannattaa joskus kokeilla.:) En ole ankkaa päässyt valmistamaan, mutta toivottavasti vielä joskus.:)

      Poista
  5. voi miten hyvännäköinen...tässä näkee hyvin millaiset ne pitäisi olla,toista oli meillä ;) kiva idea tuo leipä pohjalla,näitä pitää tehdä kyllä uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka eihän ulkonäkö tärkein ole, vaan maku.:) Leipäpohja on ihan hyvä lisä näissä. Täytyy itsekin taas näitä tehdä.:)

      Poista
  6. Onpa hauska idea, törmään siihen nyt ensimmäistä kertaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi,et tainnutkaan minun blogissani näitä huomata,tosin ne olivatkin kyllä niin erinäköiset,mitä nämä kauniit Katjan tekemät(meillä mies kokeilikin näiden tekemistä)

      Poista
    2. Heidi, tämä on tosi hauska tapa tarjoilla munia ja pekonia. Täytyisi oikein taas innostua tekemään kunnon sunnuntaiaamiainen pitkästä aikaa. Voisi näitä kuppeja taas tehdä uudestaan.:)

      Poista
  7. Veikeän näköisiä. :)

    VastaaPoista
  8. Onnistuu myös silikonisissa muffinivuoissa vuoraa vuoka ja kanamuna keskelle päälle tomaattiviipale ja juustoraastetta n. 2min. Mikrossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä ettei. Variaatioita on monia tässäkin.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-