torstai 13. maaliskuuta 2014

Helppoa ja terveellistä kalaruokaa nopeasti


Blogiringin kautta pääsin testaamaan Felix Abban uusia Ateriavalmis -kastikkeita. Vaikka tällaisia tuotteita käytänkin aika harvoin, niin mielestäni kaikkea pitää aina ennakkoluulottomasti kokeilla, ainakin kun siihen tulee hyvä tilaisuus. Ja tosiasiahan on se, ettemme me ruokabloggaajatkaan ole mitään yli-ihmisiä, jotka joka päivä taikoisimme pöytään monen tunnin valmistuksen vaativan gourmet-aterian. Aivan tavallisia ihmisiä mekin olemme, joten välillä isommat kokkailut jää väliin, jos aika ja voimavarat eivät vain yksinkertaisesti riitä. Silti kaikkien pitää joka päivä syödäkin, joten on vain hyvä, että on olemassa tuotteita, jotka helpottavat ja nopeuttavat ruoanlaittoa.


Felix Abban Ateriavalmis -kastikkeet ovat juuri tällaisia arjen helpottajia. Kala-ateria valmistuu käden käänteessä ilman sen kummempia ponnisteluja, vaikka rankemmankin työpäivän päätteeksi. Laitetaan vain uunivuokaan 400 grammaa nahattomia lohipaloja tai lohifilee, maustetaan kala kevyesti suolalla ja kaadetaan pussista kastike päälle. Paistetaan uunin keskiosassa 175 asteessa noin 20 - 25 minuuttia. Lohen sijaan voi käyttää muutakin kalaa, vaikka jotain pakastekalaakin. Pakastekalan kanssa paistoaikaa vain pidennetään 10 minuutilla. Kalan kypsyessä uunissa, kiehuu perunat, pasta tai mitä sitten haluaakin kalan kanssa syödä. Terveellisen kala-aterian valmistus voi siis olla helppoa, vaivatonta ja äärimmäisen nopeaa.


Felix Abban Ateriavalmis -kastikkeita löytyy kolme eri makua: Katkarapu- & tillikastike, Sitruunakastike sekä Mieto tomaatti- & yrttikastike. Kastikkeet on valmistettu aidoista, hyvistä aineksista, ja mikä parasta, ne ovat lisäaineettomia. Uskon, että arkea helpottavan puolensa lisäksi, nämä kastikkeet voisivat toimia myös aloitteleville ruoanlaittajille matalana kynnyksenä kalaruokien valmistamiseen. Vasta-alkajat usein aristavat kalan valmistamista, mutta kastikepakkauksen ohjeita seuraamalla ei voi ainakaan helposti mennä vikaan. Kun oppii kalanvalmistuksen alkeet, on siitä helppo jatkaa eteen päin vaativimpiinkin kalaruokiin. Koska kalaruokia olisi kuitenkin hyvä syödä vähintään kaksi kertaa viikossa, ei esteenä saisi olla ainakaan se, että pitää kalaruokien valmistusta jotenkin vaikeana ja aikaa vievänä.

Loppukevennykseksi tein vielä Instagram-videon siitä, kuinka helppoa uunilohen valmistus voi olla. Koska valmistus kävi nopeasti ja helposti, kuvamateriaali ei tahtonut riittää sopivan tempoiseen 15 sekunnin pätkään. Siksi video on tehty hieman pilke silmäkulmassa...

http://blogirinki.fi/
Yhteistyössä: Felix Abba

7 kommenttia:

  1. Ai kun herkullisen näköistä....

    Huomasitko muuten sinulle kohdistetun haasteen blogissani...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kalaruoat on parhaita.:) Nyt on mennyt ohi. Pitää poiketa katsomaan.

      Poista
    2. Jostain syystä blogiisi ei nyt pystynyt kommentoimaan muuta kuin koko omalla nimellä sukunimineen päivineen, niin jäi kommentoimatta...

      Poista
  2. Hehee tuota videota ;) Tälläisen voisi kyllä aivan hyvin ostaa kaappiin varalle, vaikka ei näitä pussijuttuja tule niin käytettyä koskaan mutta silloin tällöin kun ideat on loppu ja on kiire päivä niin jotkut tälläiset tuotteet on ihan jees.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vähän vaikea keksiä, miten videolle saisi mittaa, kun valmistusvaiheitakaan ei paljon ollut.;) Harvemmin tällaisia tuotteita tulee käytettyä, mutta joskus on sellaisia päiviä, ettei oikein ehdi eikä jaksa, ja pääkin lyö ihan tyhjää ruoan suhteen. Silloin tulee kaupasta napattua jotain tällaista helppoa.:)

      Poista
  3. Tätä pitää kokeilla, tykkään että tämä on hyvä idea.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei paljon helpommaksi voi mennä. Noita kala-aterioita voi vielä monella tavalla tuunatakin, jos haluaa. Tähänkin olisi voinut vielä laittaa mukaan vaikka katkarapuja.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-