maanantai 17. helmikuuta 2014

Pasta Carbonara


Perjantaina käännettiin taas Toitskun nokka kohti Kivikylää ja käytiin lihaostoksilla. Mukaan lähti mm. savustettua aamiaispekonia, ja koska takaisin kotiin päästyämme kello oli jo paljon, ja nälkä kova, pekoni pääsi heti käyttöön. Eli valmistin meille Pasta Carbonarat, koska se ei vie paljon aikaa. Spagetit veteen kiehumaan, ja sillä välin pannulle pekonit ruskistumaan. Joukkoon valkosipulia ja lopuksi kermaan sekoitetut keltuaiset. Siinä vaiheessa spagetti onkin jo valmista. Valutus ja pekonisoosit joukkoon, sekä tietenkin reilusti raastettua Parmesania. Ei muuta kuin ääntä kohti! Paremmalla ajalla olisin paistellut vielä sipuliakin joukkoon, mutta valkosipulikin riitti hyvin. Välillä tulee joukkoon lisättyä myös sieniä. Mutta näinkin yksinkertaisimmillaan, Pasta Carbonara on tuhtia herkkua, ja varsinaista lohturuokaa, jos joku lohtua kaipaa...

Kuvaongelmiin taisin vihdoin saada ainakin jotain selvyyttä. Mutta nyt on edessä kova korjaustyö, koska joudun suuren osan blogini kuvista käymään uudelleen läpi. Eilen kuvaongelmaa miettiessä, kävi ilmi vielä sekin seikka, että eri selaimilla blogini kuvat näyttävät ihan erilaisilta. En ole tullut katsoneeksi muilla selaimilla kuin vain sillä, mikä koneessamme on käytössä, joten järkytys oli melkoinen, kun varsinkin Explorerilla moni kuvista oli sävyiltään aivan hirveä, täysin julkaisukelvoton. Hyvät Explorerin käyttäjät, olisitte ihmeessä vinkanneet tai ihan suoraankin sanoneet, että kuvieni värit ovat ihan syvältä sieltä. Olisin ymmärtänyt tarttua ongelmaan tosissani jo paljon paljon aikaisemmin. Eilen vihdoin monen tunnin mietinnän ja monen monituisen kokeilun jälkeen kuvaongelma vihdoin ratkesi, ja nyt pitäisi kuvien toivottavasti siirtyä nettiin juuri oikean sävyisinä. Ja jopa eri selaimilla katsottuna tuloksen pitäisi olla sama. Nyt vain seuraavat päivät kuluvat tässä koneen äärellä, kun joudun blogini kuvat korjaamaan, poistamaan postauksista vanhat ja siirtämään uudet versiot tilalle. Ihan jokaista kuvaa en jaksa uudelleen käydä läpi, vain ne kaikkein silmiin pistävimmät, joten jatkossakin Explorerin kanssa osa kuvista on hieman heikompia kuin mitä oikeasti pitäisi. Eikä näistä korjatuistakaan tule enää ihan alkuperäisten veroisia. Toivotaan nyt kuitenkin, että jatkossa kuvaongelma on poissa. Blogipohjani ei muuten Explorerilla näy ihan sellaisena kuin pitäisi, mutta se ei onneksi ole kovin suuri ongelma.

Pasta Carbonara

500 g spagettia

n. 200 g pekonia
2 valkosipulin kynttä
3 kananmunan keltuaista
2 dl kermaa
1 1/2 dl Parmesan -juustoa raastettuna
mustapippuria myllystä
(suolaa)

Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan reilusti suolatussa vedessä. Paloittele pekonisiivut ja ruskista paloja pannulla. Lisää joukkoon hienonnetut valkosipulin kynnet ja jatka paistamista, kunnes valkosipuli kuullottuu. Vatkaa kulhossa keltuaiset ja kerma ja lisää pannulle pekonin joukkoon. Sekoittele hetki miedolla lämmöllä, kunnes kastike hieman sakenee. Sekoita kastike valutetun spagetin joukkoon ja lisää sekaan Parmesan. Mausta mustapippurilla ja tarkista suola. Tarjoa heti.

6 kommenttia:

  1. Minulla on ollut Chrome jo muutamia vuosia ja ainakin sillä niin kuvasi ovat näyttäneet ihan hyviltä,En menisi takaisin Exploreriin vaikka maksettaisiin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Explorerissa kuvasävyt olivat muuttuneet kaikkein pahiten. Muissa selaimissa sävyt suht samat kuin mitä tässä mikä meillä on nyt ollut käytössä. Muutenkin kuvaongelma ollut tosi harmillinen ja sitten vielä löytyi tuo selaimiin liittyvä ongelma lisäksi. Meinasin jo poistaa koko blogin.;) Joka viides blogini kävijä näyttää käyttävän Exploreria, joten pakko on koittaa noita vanhojakin kuvia korjata paremman sävyisiksi. Explorerilla nyt kävin kaikki kuvat läpi ja tein itselleni listan, mitkä ainakin on pakko korjata. Pitkä lista... En vaihtaisi minäkään Exploreriin, ei kovin sulavatoiminen ollut tänäänkään. Ja tosiaan kumma, kun ei voi blogipohjaakaan näyttää oikein. Esim. näyttää eri fontteja ym.

      Poista
  2. Mistä värisävyjen muuttuminen johtui? Oon nimittäin itse huomannut saman, että jotkut kuvat muuttuvat aivan kauheiksi, kun niitä yrittää blogiin siirtää. Pakko on ollut jättää ne kuvat julkaisematta. Osa kuvista taas toimii isuunnilleen kuten pitääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska monella muullakin väriongelmaa on kuvissa ollut, osa syystä on varmasti ollut Googlen asetusten automaattiparannuksessa sekä pikaparannuksessa. Lisäksi sitten kuvankäsittelyohjelman asetukset ovat ilmeisesti olleet pielessä nettikuvia ajatellen. Vaikea sanoa mistä kaikesta ongelmat johtuu, ja vielä, kun sitten eri selaimillakin käyttäytyvät eri tavoin. Osa kuvista on ollut ihan ok, eikä niissä ole muutoksia huomannut, mutta jostain syystä osaan kuvista tulee ihan kammottavat muutokset. Joskus on ollut myös pakko jättää julkaisu kokonaan. Toivon, että tilanne tästä nyt parani jatkoa ajatellen. Ja vielä, kun saisin vanhat kuvat korjattua hieman siedettävimmiksi myös Explorerin puolella.

      Poista
  3. Meillä ei ole käytetty IE:tä enää vuosiin, koska miehen mielestä se ei ole kovin hyvä selain ja viruksiakin sillä tulee enemmän. Pitkään käytin Firefoxia, mutta se oli turhan raskas kannettavaa ajatellen. Nyt on Chrome käytössä, koska se on niin kevyt selain, hyvin ja nopeasti toimii.. Samasta syystä myös puhelimessani on Google Chrome. En ole katsonut tuolla IE:llä, että miltä omat kuvani näyttävät. Jos ovat ihan kauheita, niin en jaksa ruveta varmaankaan korjaamaan.:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään IE:tä enää ole käytetty, vaikka kyllähän senkin kuvake tuosta työpöydältä löytyy. Nyt sitten mies tuli katsoneeksi useamman selaimen kautta blogiani, ja hyvä, kun katsoi, niin selvisi ongelman laajuus. Aika moni vielä IE:täkin tuntuu käyttävän. Katselin tilastoistani, että liki joka viides kävijä blogissa käyttää IE:tä, joten pakko koittaa noita kuvia hieman korjata. Osan olen jo saanut korjattua, mutta vielä niitä riittää. Into vain ei tahdo riittää... Ja nyt harmittaa se, kun jostain syystä nyt ei enää uusilla asetuksilla kuvat toimi Fb:n puolella. Ihmeellisen punaisia kuvista tulee, kun sinne siirtää. Aina vain ongelmia ongelmien perään.:(

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-