torstai 27. helmikuuta 2014

Karpalo-tuorejuusto -kääretorttu


Olen koittanut pitää hieman taukoa makeista leipomuksista, mutta eilen halusin pitkästä aikaa tehdä kääretortun. Karpalo-tuorejuustonkin oli jo aika päästä jääkaapista käyttöön ennen kuin se sieltä niin sanotusti kävelisi vastaan. Kääretorttupohjan taikinan tein ohratärkkelysjauhoista. Ohrakkaalla leivonnaisista tulee tosi kuohkeita. Tietenkin perunajauhokin taikinaan käy, ja varsinkin, jos pitää tehdä gluteenitonta. Täytteen tein vaahdottamalla tuorejuuston joukkoon voita ja tomusokeria. Sitten lisäsin täytteeseen vielä pakastekarpaloita, jotta täytteessä olisi myös kunnolla sattumia. Koska juustotäyte on hieman tuhtia, marjat antavat kääretortulle myös raikkautta, ja tasapainottavat kokonaisuutta. Seuraavaksi onkin leipomisvuorossa laskiaispullat. Ainekset on jo työpöydällä odottelemassa. Blogistani jo jokunen laskiaispulla löytyykin. Perinteinen hillotäytteinen, itse tehdyllä mantelimassalla sekä banoffee-täytteellä. Vielä en tiedä tämän vuoden täytteistä. Voi olla, että mennään ihan perinteisellä linjalla, jos ei mitään hyvää ideaa juolahda mieleen. Laskiaispullat nyt kuitenkin aina maistuvat täytteellä kuin täytteellä.

Karpalo-tuorejuusto -kääretorttu

Pohja:
1 1/2 dl sokeria
4 kananmunaa
1 dl Ohrakasta
1/2 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
50 g voita
1 1/2 dl tomusokeria
200 g karpalo-tuorejuustoa
2 dl pakastekarpaloita

Vaahdota kulhossa sokeri ja munat. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut jauhot ja sekoita taikina varovasti tasaiseksi. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Kypsennä 225 asteessa n. 7 minuuttia. Ota pohja uunista ja kumoa se sokeroidun leivinpaperin päälle. Poista leivinpaperi päältä ja anna pohjan jäähtyä. Vaahdota huoneenlämmössä pehmennyt voi tomusokerin kanssa vaahdoksi. Vatkaa joukkoon karpalo-tuorejuusto. Sekoita joukkoon jäiset karpalot ja levitä täyte kääretorttupohjalle. Rullaa torttu leivinpaperia apuna käyttäen. Anna kääretortun tekeentyä jääkaapissa ennen tarjoilua.

12 kommenttia:

  1. Mä olen ollut aikeissa tehdä kääristä jo viikon verran mutta tietyistä syistä siirtänyt suosiolla myöhemmäksi.. Laskiaispullia ajattelin kyllä tehdä viikonloppuna, ellei tämä eilen alkanut (!!) flunssa kaada takaisin sohvanpohjalle. Meinaa kyllä nyt huumori loppua tän sairastamisen kanssa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääretorttu oli jo taas pitkään tehtävien listalla, mutta aina se vain siirtyi. Ihan kuin sen tekemisessä olisi kovakin urakka.;D Sinulla ymmärrettävästi on nyt leipomiset jääneet vähille. Toivottavasti flunssa ei nyt estä laskiaispullien tekoa. Ikävää olla sairastelukierteessä.:(

      Poista
  2. Karpalotuorejuustoa täytyy kokeilla, voisin kuvitella sen sopivan myös juustokakkuun.
    Löysin Omenamintun blogista hyvän kaurareikäleivän ohjeen, testasin ohjeen ja sain todella hyviä reikäleipiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tulee myös hyvä juustokakku karpalotuorejuustosta.:) Hyviä leipäohjeita ei koskaan ole liikaa.:)

      Poista
  3. Hyvän näköistä kääristä, karpalot ja suklaapohja sopii hyvin yhteen, tuli varmasti makoisaa torttua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Hyvin sopii suklaisen pohjan kanssa. Maukasta oli, muttei kuitenkaan liian makeaa.:)

      Poista
  4. Useamminkin voisi kääretorttuja tehdä, kun eivät tosiaan paljon aikaa vie. Ohrakkaalla en olekaan kääretorttua usein tehnyt. Aina tulee käytettyä vehnäjauhojen ja perunajauhojen yhdistelmää. Tosi onnistunut kääretorttu ja näillä täytteillä ihan varmasti myös ihanan makuinen. Kivat kuvat olet taas ottanut.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useammin tosiaan. En ymmärrä, miksi niin harvoin tulee kääretorttuja tehtyä. Olen nyt välillä tykännyt käyttää vähän ohrakastakin, vaikka useimmiten kaapista löytyy vehnäjauhot ja perunajauhot. Ohrakas antaa paremmin kuohkeutta kääretorttupohjaan, ja tästäkin tortusta tuli aika onnistunut muodoltaan. Usein vehnä-perunajauhotorttuni jäävät vähän lättänöiksi.;) Kiitos.:)

      Poista
  5. Onpa muuten herkullinen kuva! Näyttää niin ihanalta toi torttupala lautasella ja täytekin kuulostaa tosi hyvältä :-)

    VastaaPoista
  6. hyvännäköinen torttu...tuo tuorejuusto onkin kokeilematta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minun taas pitäisi kokeilla mangotuorejuustoa.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-